Korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä opiskelun ja tutkimuksen etiikasta

1 Tutkimuksen toteutus

© Anna Puusniekka

Tutkimuksen tekemiseen liittyvä epärehellisyys ja opiskelun eettiset kysymykset ovat molemmat ajankohtaisia aiheita ja Suomessa vähän tutkittuja. Pro gradu -tutkielmani (AP) tavoitteena oli empirian kautta tuottaa lisää tietoa opiskelijoiden käsityksistä opiskeluun liittyvien toimintojen eettisyydestä: selvittää korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä tiettyjen opiskelussa käytettävien suoritustapojen hyväksyttävyydestä ja yleisyydestä sekä sitä, millaiset syyt opiskelijoiden mielestä saattavat oikeuttaa näiden suoristustapojen käytön. Lisäksi tavoitteena oli tuottaa tietoa korkeakouluopiskelijoiden näkemyksistä tutkimuksen tekemiseen liittyvien menettelytapojen eettisyydestä eli miten opiskelijat näkevät tutkimuksen teon mahdolliset ongelmakohdat.

Varsinaiset tutkimusongelmat olivat seuraavat:

• Kuinka hyväksyttyä ja yleistä opiskeluvilppi on?
• Ketkä epärehellisiä keinoja opiskelussaan käyttävät?
• Millaiset syyt oikeuttavat käyttämään epärehellisiä opiskelutapoja?
• Miten hyväksyttäviä ovat tietyt (kyselylomakkeessa mainitut) tutkimuksen tekoon liittyvät toimintatavat?

Tutkimuksessani pyrin saamaan kuvan Pohjois-Savossa opiskelevien korkeakouluopiskelijoiden käsityksistä opiskeluun ja tutkimukseen liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Tutkimusasetelma mahdollisti myös vertailun yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välillä ja tein vertailuja myös opiskelijoiden sukupuolen, iän, opiskeluvuosien ja opintoalan mukaan. Tässä esittelen vain koko tutkittua opiskelijajoukkoa koskevat tulokset, en vertailuja taustamuuttujien suhteen. Keräsin tutkimusaineiston kyselylomakkeen avulla, josta ensimmäisen osan kysymyksillä oli tarkoitus kartoittaa opiskeluun ja toisen osan tutkimuksen tekemiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä (LINKKI kyselylomakkeeseen). Tavoitteena oli saada eri alojen, eri-ikäisiä ja eri opintojen vaiheessa olevien opiskelijoita mukaan ja saada siten poikkileikkaus sen hetken korkeakouluopiskelijoista yhdellä paikkakunnalla. Päädyin näytteen keräämiseen valitsemalla satunnaisesti Kuopion yliopistosta kolme tiedekuntaa ja Pohjois-Savon ammattikorkeakoulusta kolme opintoalaa, joiden opiskelijoita pyysin lomakkeeseen vastaamaan. Aineiston hankinta tapahtui maalis-, huhti- ja toukokuussa 2003. Keräsin aineistoa yliopistossa 14 ja ammattikorkeakoulussa 20 eri luento- ja harjoitusryhmässä. Pääosin kyselylomakkeen täyttäminen tapahtui luennon tai harjoituskerran alussa, jolloin kerroin lyhyesti opiskelijoille tutkimuksen tarkoituksesta, toteutuksesta ja lomakkeen täyttämisestä. Tämän jälkeen opiskelijat täyttivät kyselylomakkeen itsenäisesti (n. 15-20 min.), minkä jälkeen keräsin lomakkeet pois. Aineiston tilastollisessa analyysissa apunani oli SPSS-ohjelma. Tutkimusaineisto koostuu 609 opiskelijan vastauksista kyselylomakkeeseen. Vastaajat jakautuivat suunnilleen puoliksi yliopiston (49 %) ja ammattikorkeakoulun (51 %) kesken. Kaikista vastaajista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia miehiä.

2 Tutkimustuloksia

Taulukossa 1 on nähtävissä se, kuinka hyväksyttävinä korkeakouluopiskelijat pitävät lomakkeessa mainittuja opiskelussa käytettäviä suoritustapoja, kuinka usein he itse ovat niitä käyttäneet ja tietävätkö he oman oppilaitoksensa opiskelijoiden niitä käyttäneen.

TAULUKKO 1: Erilaisten suoritustapojen hyväksyttävyys ja yleisyys (N=609)

Taulukosta (1) käy ilmi vastaajien itse käyttäneen vähemmän mainittuja suoritustapoja verrattuna siihen, mitä tietävät muiden käyttäneen. Suoritustavoista tulevan tentin kysymysten katsomisen ja harjoitustyöstä saamista liioista pisteistä ilmoittamatta jättämisen voidaan ajatella olevan ns. passiivista vilppiä eli ne eivät vaadi opiskelijoita aktiivista toimintaa tai etukäteissuunnittelua, ja siksi niitä ei ehkä jyrkästi tuomita. Tilaisuuksia katsoa etukäteen tenttikysymyksiä tarjoutuu hyvin harvoin, mikä selittää myös sen käytön vähäisyyttä. Saman harjoitustyön käyttäminen usealla eri kurssilla on opiskelijoiden mielestä suhteellisen hyväksyttävää, ja sitä myös tehdään ja tiedetään tehtävän paljon. Käytänteet tuntuvat vaihtelevan oppilaitoksesta ja opettajasta riippuen, mutta yleisesti ottaen samaa työtä ei saisi hyödyntää moneen kertaan. Niin kuitenkin näytetään toimittavan, mutta onko menettely sitten tietoinen ratkaisu vai ei, sitä tämä aineisto ei kerro. On kuitenkin eri asia, palauttaako saman työn useamman kerran eri kursseille vaihtamalla esimerkiksi vain työn nimeä vai käyttääkö vanhaa työtä pohjana, jota muokkaa ja kehittelee uuteen tarkoitukseen. Jos täysin saman työn kierrättäminen on sallittua, herää kysymys harjoitustyön pedagogisesta tarkoituksesta; mitä opiskelija oppii kierrättämällä vanhoja töitään kerta toisensa jälkeen?

Eniten opiskelijat tietävät muiden käyttävän hyväksi toisten opiskelijoiden työpanosta ryhmätöissä ja saavan siten ansaitsemattomia opintoviikkoja eikä tätä käytäntöä edes kovin jyrkästi tuomita, kuten ei myöskään kaverin puolesta tämän harjoitustyöhön liittyvän tilastollisen analyysin tekemistä. Nämä samoin kuin opiskelukaverin tekemän harjoitustyön palauttaminen omissa nimissä ovat opiskelutapoja, joissa käytetään hyväksi muiden opiskelijoiden työpanosta. Opiskelukaverin työn kopioiminen on selvästi tuomittavampaa muihin edellä mainittuihin suoritustapoihin verrattuna, mutta silti sitä tiedetään tehtävän enemmän kuin konkreettista toisen puolesta tekemistä. Lähes puolet vastaajista ei täysin tuomitse ajankohtaista Internetistä kopiointia, ja sitä myös tehdään ja tiedetään tehtävän paljon.

Tenttimiseen liittyvät epärehelliset toimintatavat, kuten lunttaaminen ja tentin tekeminen toisen puolesta, ovat opiskelijoiden mukaan kaikkein tuomittavimpia, ja niitä myös itse käytetään vähiten. Silti muiden opiskelijoiden tiedetään lunttaavan suhteellisen yleisesti. Tentissä lunttaajien määrä (niin perinteinen lunttilappu kuin viereisen tenttijän vastausten katsominen) on tässä hieman suurempi kuin aiemmin mainitussa Verkkoyhteys-ohjelman teettämässä kyselyssä, jossa 8 prosenttia vastaajista tunnusti luntanneensa tentissä. Tentin tekeminen toisen puolesta on lunttaamiseen verrattuna harvinaista jo varmasti senkin takia, että tilaisuuksia siihen on nykyään harvemmin; esimerkiksi yliopiston yleisessä kuulustelussa tenttijöitä pyydetään näyttämään henkilöllisyystodistus tenttivastausta palauttaessa. Pienemmissä opintojaksokohtaisissa tenteissä taas tenttijöitä on kerrallaan vähemmän ja valvojana usein opintojakson opettaja, joten tentin tekeminen toisen puolesta ei kovin hyvin saata onnistua tuolloinkaan.

Millaiset syyt sitten opiskelijoiden mielestä oikeuttavat edellä käsiteltyjen kyseenalaisten suoritustapojen käyttöön? Kyselylomakkeessa opiskelijoita pyydettiin arvioimaan sitä, millaisissa tilanteissa taulukossa 1 mainittujen keinojen käyttämiseen turvautuminen on hyväksyttävää ja milloin ei, eli millaisissa olosuhteissa he eivät täysin tuomitse mainittujen keinojen käyttöä.

TAULUKKO 7: Millaiset syyt oikeuttavat käyttämään taulukossa 1 kerrottuja suoritustapoja (N=609)?

Opiskelijoihin näyttävät vetoavan inhimilliset tekijät, kuten sairastelu ja perheongelmat, jotka ovat usein vaikeasti itse kontrolloitavissa. Lisäksi opintojakson työläys saatavaan opintoviikkomäärään verrattuna näyttäisi oikeuttavan opiskeluvilppiin suhteellisen yleisesti. Ajatus siitä, että kaikki opintojaksot voisivat olla täsmälleen yhtä paljon työtä vaativia, on hieman kyseenalainen. Vaikka yhden opintoviikon määritelläänkin vaativan noin 40 tuntia työtä, on kaikkien opintojaksojen yhteismitallisuus mahdotonta jo siksi, että jokainen opiskelija on erilainen pohjatietoineen, valmiuksineen ja opiskelutapoineen.

Myös kiire muiden opintojen kanssa ja pakko saada opintoviikkoja opintotukea varten näyttävät oikeuttavan kyseenalaisten suoritustapojen käyttöön. Samaan ryhmään voidaan ajatella kuuluvan myös tiedossa olevan työpaikan aiheuttama kiire opiskeluissa sekä työn teko opintojen ohessa. Näiden kaikkien voidaan ajatella olevan jossain mielessä ulkoisia syitä, jotka ovat osin opiskelijasta itsestään riippumattomia. Toisaalta nämä syyt liittyvät usein vahvasti toisiinsa ja niiden tarkastelu erillisinä ei välttämättä kerro koko totuutta. Esimerkiksi kiireen ja useiden eri kurssien samanaikaisuuden voidaan ajatella olevan osin opiskelijasta itsestään riippuvaista, sillä useinhan opiskelijan on mahdollista päättää, mille kurssille milloinkin osallistuu (ainakin yliopistossa). Miksi itse aiheutettu kiire sitten oikeuttaisi opiskeluvilppiin? Kiire voi toisaalta olla joissain tapauksissa myös "pakotettua", sillä opiskelijanhan on saatava tietty määrä opintoviikkoja suoritettua saadakseen opintotukea. Usein opintotuki ei ole riittävä toimeentulo, vaan opiskelijan on tehtävä myös töitä opintojen ohella, mikä osaltaan lisää kiirettä. Opiskelija saattaa siten olla monesta asiasta johtuvan kiireen ja paineen alaisena ja siksi syyllistyä vilppikeinojen käyttöön.

Mielenkiinnoton tai hyödytön opintojakso ja omien tietojen ja taitojen riittämättömyys sijoittuvat vilpin tekoon oikeuttavien syiden listassa puoliväliin. Se, että tylsä opintojakso oikeuttaisi vilpin tekoon, kuulostaa vaaralliselta ajatukselta; ei opiskelu aina voi olla hauskaa ja mielenkiintoista, vaan aika ajoin joutuu suorittamaan vähemmän viehättäviä tai hyödyttömältäkin tuntuvia kursseja asiantuntemusta lisätäkseen. Omat tiedot ja taidot ja niiden mahdollinen riittämättömyys ovat opiskelijan henkilökohtaisia ominaisuuksia eikä tällöin voi syyttävällä sormella osoittaa muualle kuin itseensä. Vaikka tämä sijoittuukin loppupäähän vilppiin oikeuttavien syiden listassa, opiskelijoista yli puolet ei sitä täysin tuomitse. Onko siis tärkeämpää saada kurssimerkintä kuin parantaa omat tiedot riittävälle tasolle?

Vähiten epärehellisyyteen opinnoissa näyttäisi opiskelijoiden mukaan oikeuttavan toisten opiskelijoiden vaikutus, kuten opiskelijaryhmän paine ja yleinen ilmapiiri ja se, että muutkin tekevät vilppiä. Tässä tutkimuksen korkeakouluopiskelijat näyttävät siis poikkeavan amerikkalaisista opiskelijoista, jotka syyllistyvät useammin opiskeluvilppiin kun havaitsevat muidenkin niin tekevän (ks. McCabe & Trevino 1993). Mielenkiintoista on lisäksi se, ettei houkutteleva tilaisuus näytä tekevän varasta (jos sellainen tarjoutuu). Voidaan tietysti ajatella, ettei tilaisuuden tarjoutuminen pelkästään välttämättä auta selittämään vilpin käyttöä itselleen, ellei sitten ole tottunut jo muutenkin toimimaan tällä tavalla eri elämäntilanteissa.

Mitä korkeakouluopiskelijat ajattelevat tutkimuksen teon ja erilaisten siihen liittyvien toimintatapojen eettisyydestä? Tutkimusetiikkaa käsittelevässä osiossa opiskelijat arvioivat, miten hyväksyttäviä mainitut tutkimuksen tekoon liittyvät menettelytavat heidän käsityksensä mukaan ovat (viisiportaisella asteikolla: ei lainkaan hyväksyttävää – täysin hyväksyttävää).

Taulukko 11: Miten hyväksyttäviä ovat seuraavat tutkimuksen tekoon liittyvät menettelytavat (N=603-609).

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002) mukaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaotellaan kahteen luokkaan: piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja vilppi tieteellisessä toiminnassa. Tässä lomakkeessa piittaamattomuuteen voidaan luokitella edellä mainituista suoritustavoista kohdat a, b, c, d, j, k, l, n, o, p ja q. Kaikkein vähiten tuomittavia piittaamattomuuteen viittaavia menettelytapoja olivat tutkimusmenetelmien riittämätön kuvailu, sekundaarilähteen käyttö, tutkimuksen merkityksen liioittelu, tutkimusaineiston hävittäminen ja muiden tutkijoiden vähättely (jättää pois kirjoittajaluettelosta). Opiskelijoiden käsitysten mukaan nämä menettelytavat ovat pienempiä rikkeiltä verrattuna esimerkiksi siihen, että tutkija tekee kokeita kysymättä lupaa tutkittavilta tai laitoksen johtaja lisää nimensä julkaisun tekijäluetteloon osallistumatta itse tutkimuksen tekoon.

Varsinaista vilppiä tieteellisessä toiminnassa kuvaavat kohdat e, f, g, h, i ja m. Vähintään kaksi kolmasosa opiskelijoista tuomitsi jollain tapaa kaikki vilpin eri muodot, kuten plagioinnin, toisen tutkimusidean tai – suunnitelman anastamisen sekä havaintojen ja tutkimustulosten keksimisen tai muokkaamisen. Kaikkein vähiten hyväksyttävää oli vastausten perusteella se, jos korkeakoulun opettaja julkaisee osia opiskelijoiden harjoitustöistä ominaan (13 %). Tilannehan on periaatteellisesti sama kuin jos tutkija hyödyntää omaan tutkimukseensa osaa toisen tutkijan tieteellisestä artikkelista ilman lähdeviittausta (33 %). Molemmissa on kyse plagioinnista, mutta tutkijan suorittaman plagioinnin ei katsottu selvästikään olevan yhtä tuomittavaa kuin opettajan. Voi olla, että tässä opiskelijat kokivat opettaja – opiskelija -asetelman tutummaksi ja siten myös tuomitsivat sen voimakkaammin. Mielenkiintoista on se, että toisen tutkijan tutkimussuunnitelman plagioiminen on tuomittavampaa kuin tieteellisen artikkelin osan luvaton lainaaminen.

Toiseksi vähiten hyväksyttävää oli, jos tutkijan välinpitämättömyyden vuoksi tutkittavat ovat tunnistettavissa tutkimusraportissa (17 %), mikä määritellään piittaamattomuudeksi. Opiskelijat näkevät siis tutkimustietojen luottamuksellisuuden ja tutkittavien anonymiteettisuojan tärkeinä ja siten niiden rikkomukset tuomittavina. Yleisesti vilpin kaikki eri muodot tuomitsi täysin (eli vastasi kaikkiin kohtiin ei lainkaan hyväksyttävää) 39 prosenttia kaikista opiskelijoista kun vastaavasti piittaamattomuuden kaikki muodot tuomitsi 10 prosenttia vastaajista. Opiskelijat katsovat tutkimusvilpin siis selvästi piittaamattomuutta vakavammaksi rikkomukseksi, kuten Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa annetaan ymmärtää.

Mainituista tutkimukseen liittyvistä toimintatavoista listan loppupäässä eli melko hyväksyttäväksi opiskelijat arvioivat sekundaarilähteen käytön (72 %). Tämä näyttäisi olevan hyväksyttävää ja yleistä laajemmaltikin, kuten yhdysvaltalaisten tutkijoiden Simkinin ja Roychowdhuryn tutkimus osoittaa (Read before you cite 2005). Tutkimuksessaan he selvittivät sitä, kuinka moni tutkija itse asiassa vain kopioi viitteen jostakin toisesta lähteestä näkemättä alkuperäislähdettä. Tutkijat olivat huomanneet eri tutkimusten lähdeviitteiden kirjoitusvirheiden olevan usein samanlaisia, mistä he päättelivät tutkijoiden kopioivan viitteensä alkuperäislähdettä näkemättä. Tilastollisen menetelmän avulla selvisi, että 77 prosenttia kirjoitusvirheen tehneistä tutkijoista ei ollut alkuperäislähdettä lukenut, vaan kopioi muiden tutkijoiden siteerauksen kyseisestä lähteestä. Myös oikein kirjoitetut lähdeviitteet mukaan lukien, kaikista tutkituista sitaateista 78 prosenttia osoittautui muiden teksteistä kopioiduiksi. Virheelliset tiedot voivat siis levitä hyvinkin laajalti, kun tutkijat eivät vaivaudu katsomaan alkuperäislähdettä.

Edellä esitetyt opiskelijoiden vastauksiin perustuvat tulokset antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, missä ollaan menossa niin opiskelutavoissa kuin tulevia opinnäytetöitä ja mahdollisia tutkijanuria ajatellen. Ensinnäkin opiskelijat ilmoittivat itse käyttäneensä epärehellisiä keinoja opinnoissa vähemmän verrattuna siihen, mitä tietävät muiden käyttäneen. Tämä "en minä, mutta muut" – ajatus herättää kysymyksen siitä, kuinka paljon vilpintekijöitä jäikään tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Opiskelijat näyttävät myös hyväksyvän epärehellisiä opiskelutapoja enemmän kuin mitä kuitenkaan itse käyttävät. Erityisen mielenkiintoista on, miten myönteisesti omien harjoitustöiden "kierrättämiseen" useammalla eri kurssilla suhtaudutaan ja kuinka paljon sitä tehdään. Kyseessä on kuitenkin selkeästi omien taitojen käyttämättä jättäminen ja meneminen sieltä, mistä helpoimmin pääsee.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että korkeakouluopiskelijoilla on jonkinlainen käsitys siitä, kuinka vakavista rikkomuksista esimerkiksi hyvän tieteellisen käytännön rikkomuksissa on kyse: vilpin kaikki eri muodot tuomitsi täysin 39 prosenttia kaikista opiskelijoista kun vastaavasti piittaamattomuuden kaikki muodot tuomitsi 10 prosenttia. Tutkimukseen liittyvät toiminnot ovat kuitenkin monelle hyvin vieras alue. Herää kysymys, millaisia keinoja opiskelijat käyttävät esimerkiksi opinnäytetöitä tehdessään, jos opinnoissa käytettävät epärehelliset keinot koskevat myös lopputyötä. Tutkimusetiikan opetus olisi siis ehdottomasti paikallaan ja sitä olisikin näiden tulosten perusteella lisättävä.

Lähteet

McCabe, Donald, L. & Trevino, Linda Klebe 1993: Academic Dishonesty: Honor Codes and Other Contextual Influences. Journal of Higher Education 64 (5), 522-538.

Read before you cite! 2005: On line -dokumentti http://www.arxiv.org/ftp/cond-mat/papers/0212/0212043.pdf (26.2.2005).

Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002: Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. Helsinki: Tutkimuseettinen neuvottelukunta.