Teksti ja kuvat: Kaisa Järvelä
Suomi tarvitsee tieteen avaamiseen selkeät pelisäännöt ja motivoivaa koulutusta
Tietoarkiston Kuka omistaa tutkimusdatan -seminaari kokosi tutkimusrahoittajien ja yliopistojen edustajat Tampereelle keskustelemaan tutkimusaineistojen avaamisen ydinkysymyksistä.
Suomen valtio, tiedeorganisaatiot ja tieteen rahoittajat ovat halukkaita avaamaan tutkimusaineistot tiedeyhteisön käyttöön, mutta haluja jarruttavat vielä yhteisten toimintaperiaatteiden, koulutuksen ja tarpeeksi kattavan palveluinfrastruktuurin puutteet.
Yllä olevaan tiivistyy Kuka omistaa tutkimusdatan -seminaarissa syntynyt kokonaiskuva avoimen tieteen ja tutkimuksen nykytilasta Suomessa. Tietoarkiston järjestämä valtakunnallinen seminaari keräsi Tampereen yliopistolle 10. kesäkuuta noin seitsemänkymmentä yliopistojen, yliopistokirjastojen, tutkimuksen tukipalveluiden ja tutkimusrahoittajien edustajaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sami Niinimäki kertoi seminaarissa Avoin tiede ja tutkimus -hankkeesta.
Aivan alkutekijöissään tieteen avaaminen ei Suomessa ole. Esimerkiksi Tietoarkisto on palvellut tutkijoita aineistojen hallinnassa, arkistoimisessa ja avaamisessa jo vuodesta 1999 asti. Myös monet tutkimusrahoittajat suosittelevat jo tutkijoille aineistojen avaamista, arkistoimista ja aineistonhallintasuunnitelman tekemistä. Juuri nyt Suomi on rakentamassa yhteisiä toimintaperiaatteita ja periaatteiden toteuttamisen mahdollistavia käytännön palveluita aktiivisemmin kuin koskaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sami Niinimäki edusti seminaarissa viime vuonna käynnistynyttä, valtakunnallista Avoin tiede ja tutkimus -hanketta (ATT), jonka tavoitteena on nostaa Suomi maailman johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa vuoteen 2017 mennessä. Kuluva vuosi on hankkeen kannalta erityisen tärkeä, koska suurin osa projektin selvityksistä ja rahoituksesta kohdistuu juuri tälle vuodelle.
Niinimäki painottaa tieteen avaamisen olevan edellytys sille, että Suomi pystyy toimimaan tulevaisuuden tiedemaailmassa.
— Digitalisoituminen muuttaa vähitellen koko kansainvälistä tiedekenttää ja sen toimintamalleja tavoilla, jotka vaativat aineistojen ja julkaisujen avaamista.
Esimerkiksi Naturen kaltaisten perinteisten painettujen julkaisujen rinnalle vyöryvät koko ajan vahvemmin PLOS ONEn kaltaiset vertaisarvioidut, avoimet tieteelliset megajulkaisut.
Tietoarkiston johtaja Sami Borg alusti tutkimusrahoittajien avoimuuslinjauksista.
Tietoarkiston johtaja Sami Borg huomauttaa, että avoimen tieteen edut eivät liity vain digitalisoitumisen seurauksena tapahtuvaan kulttuurinmuutokseen, vaan aineistojen avoimuus tukee monia tieteen tekemisen kannalta fundamentaaleja periaatetta: esimerkiksi sitä, että tutkimuksissa tuotetaan oikeasti uutta tietoa.
— Kun tutkijat pystyvät julkaisujen lisäksi perehtymään digitaalisesti tallennettuihin tutkimusaineistoihin, varmistuu, että ei turhaan kerätä uudestaan samoja tietoja, jotka joku muu on jo omaa tutkimustaan varten kerännyt, hän huomauttaa.
Suomella vielä matkaa huippumaaksi
Sami Borg nostaa Euroopan tämän hetken johtavaksi avoimen tieteen maaksi Ison-Britannian, jossa julkisten rahoittajien vaatimukset ovat tehneet tutkimusaineistojen avaamisesta jo itsestään selvän tieteen tekemisen periaatteen.
— Kun aineistojen avaamisesta on tullut välttämättömyys, käytännön edut on alettu nähdä nopeasti myös tutkijapiireissä, hän kertoo.
Sekä Borg että Niinimäki pitävät hyvänä sitä, että kehotus aineistojen avaamiseen on tullut Suomessakin nimenomaan tutkimusrahoittajilta eikä lainsäädännöstä.
— Esimerkiksi Italiassa vaatimus aineistojen avaamisesta on kirjattu lakiin, mutta ratkaisu ei ole toiminut, koska lain valvonta käytännössä puuttuu, Niinimäki kertoo.
ATT-hanke on kartoittanut suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen tämän hetken avoimuusperiaatteita ja -käytäntöjä niin kutsutulla kypsyystasomittauksella. Internetissä avoimesti esillä oleviin tietoihin perustuva arviointi osoittaa, että suomalaisilla yliopistoilla ja korkeakouluilla on avoimuusasioissa vielä paljon kehitettävää. Puolet kaikista korkeakouluista sijoittuu kokonaisarviossa alimmalle mahdolliselle tasolle, mikä tarkoittaa, että avoimen tieteen kysymyksiä ei ole huomioitu mitenkään. Maan huippupäätä edustava Tampereen yliopistokin jää vielä tasolle 3/5.
Eeva Nyrövaara esitteli Helsingin yliopiston datapolitiikkaa.
Esimerkiksi virallinen tutkimusdatapolitiikka puuttuu vielä lähes kaikilta suomalaisilta yliopistoilta, Jyväskylän ja Helsingin yliopistoja lukuun ottamatta. Helsingin yliopisto julkisti oman tutkimusdatapolitiikkansa viime helmikuussa. Helsingin yliopiston sivuillakin on nyt luettavissa kahdeksankohtainen periaatepaperi, johon on kirjattu yleisesti yliopistotason linjaukset ja periaatteet.
— Tutkimusdatapolitiikkamme lähtökohta on, että kaikkiin julkaistuihin tutkimustuloksiin liittyvä tutkimusdata on Helsingin yliopistossa yhteiskäyttöistä ja avointa. Tämä edellyttää hyvää aineistonhallintaa ja selkeitä datan omistajuutta ja käyttöoikeuksia koskevia päätöksiä, Helsingin yliopiston tutkimushallinnon asiantuntija Eeva Nyrövaara kertoo.
Tavoitteena on, että viimeistään vuonna 2017 Helsingin yliopisto pystyy myös käytännössä tarjoamaan tutkijoille kattavasti hyvän aineistonhallinnan edellyttämät palvelut, koulutukset ja tuet.
Tietoarkiston johtaja Sami Borg muistuttaa, että pelkät datapolitiikkapaperit eivät riitä nostamaan Suomea avoimen tieteen huippumaaksi, vaan tutkijakunta ja yliopiston henkilöstö on saatava aidosti osallistumaan avoimen tieteen kulttuuriin.
Jotta esimerkiksi tutkijat lähtevät avaamaan aineistojaan, heidät täytyy saada vakuuttuneiksi siitä, että tutkimusdatan avaaminen tukee tekijyyttä ja vahvistaa tutkijan meritoitumista. Tietoarkiston periaatteena onkin, että kaikkien tutkimusaineistojen jatkokäyttäjien tulee viitata niihin perustuvissa julkaisuissaan alkuperäiseen aineistoon.
— Aineistoviittaukset tuovat näkyvyyttä sekä tutkimusorganisaatiolle että tutkijalle, Borg kuvailee.
Tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi kertoo, että esimerkiksi Tietoarkistossa aineistojen kuvailut julkaistaan paitsi suomeksi myös englanniksi. Arkistoinnin avulla aineistolle on siis hyvät mahdollisuudet saada myös lisää kansainvälistä näkyvyyttä. Tällainen näkyvyys taas parantaa tutkijan asemaa esimerkiksi apurahoja haettaessa.
Tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi alusti aineistojen tekijyydestä ja omistuksesta.
Kuula-Luumi huomauttaa, että joissain tapauksissa tutkimusaineistolle voi saada jopa teossuojan. Tämä kuitenkin edellyttää, että aineiston voi itsessään määritellä riittävän omaperäiseksi ja itsenäiseksi teokseksi. Useimmiten teokseksi tulkitaankin vain tutkimusjulkaisu, jolloin aineiston jatkokäyttäjältä riittää vain asiallinen viittaus aineiston alkuperäiseen tekijään.
Koulutusta ja kouluttajia tarvitaan
Mutta mitä käytännön toimia tarvittaisiin, että tutkimusaineistojen avaaminen muuttuisi konkreettiseksi osaksi suomalaista tiedekulttuuria? Tietoarkiston seminaarin perusteella vaikuttaa siltä, että kaksi tärkeintä päämäärää olisivat tällä hetkellä yhteisten pelisääntöjen luominen ja aineistonhallintakoulutuksen järjestäminen.
— Rahoittajilla olisi hyvä olla aineistojen avaamissuosituksissa tukenaan yhteiset valtakunnalliset periaatteet. Tutkijat puolestaan tarvitsisivat aineistonhallintaan koulutusta aivan tutkijanuran alkuvaiheilta asti, Valtioneuvoston kanslian projektipäällikkö Sari Löytökorpi, toteaa seminaaripäivän päättävässä paneelikeskustelussa.
Tampereen yliopiston tutkimuksen kehittämispäällikkö Johanna Hakala ehdottaa, että tutkijan pitäisi saada aineistonhallintaa ja aineistojen avaamista koskeva tieto omalta tutkimusorganisaatioltaan. Hän toivoo asian järjestyvän konkreettisesti niin, että ATT laatisi asiasta yleiset suositukset, joita yliopistot voisivat hyödyntää.
Seminaarin päättävässä paneelissa keskustelivat Pentti Raittila (kuvassa), Sari Löytökorpi (kuvassa), Johanna Hakala ja Veli Pelkonen.
Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Pentti Raittila listaa tutkijoiden tarvitsevan avoimen tieteen edellyttämää aineistonhallintaa varten ainakin koulutusta, mallinnusta, tietoteknistä tukea ja digitaalista tallennustilaa. Löytökorpi huomauttaa, että aineistonhallintakysymysten lisäksi koulutusta tarvitaan myös siihen, miten tiedettä markkinoidaan ja miten siitä tehdään kiinnostavaa.
— Ei riitä, että aineistot ja julkaisut tuodaan periaatteessa avoimesti saataville, vaan tieto tulisi saada aidosti yhteiskunnan käyttöön.
Helsingin yliopiston tutkimushallinnon asiantuntija Eeva Nyrövaara toteaa, että Suomi tarvitsee koulutuksen järjestämisessä vankkaa kansallista yhteistyötä.
— Ensimmäiseksi täytyy ratkaista se kuka kouluttaa, mitä kouluttaa ja ketä koulutetaan, hän tiivistää.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sami Niinimäki toteaa, että tämän hetken suurin koulutukseen liittyvä haaste on saada talkoisiin vähillä resursseilla mukaan riittävä määrä osaavia kouluttajia. ATT-hankkeella on koulutuksen tueksi tekeillä parhaillaan myös uusi, tutkijoille, rahoittajille ja kirjastotyöntekijöille tarkoitettu Avoin tiede ja tutkimus -käsikirja. Myös Tietoarkiston verkkosivuilla on ollut jo jonkin aikaa tarjolla sähköinen Aineistonhallinnan käsikirja.
Tutkimuksen avaaminen näyttää kaikkien seminaariin osallistujien mielestä olevan positiivinen tavoite. Silti useampi iltapäivän panelisteista huomauttaa, että tieteen avaamisen nimissä ei pidä lähteä rakentamaan Suomeen sellaista, kaikkien aineistojen arkistoimiseen pakottavaa byrokraattista systeemiä, joka vie turhaan rahaa ja teettää tutkijoille ylimääräistä lisätyötä.
— Olemassa on myös aidosti kertakäyttöisiä aineistoja, joita ei ole järkevää arkistoida, Pentti Raittila huomauttaa.
