6.3 Haastattelu
Haastattelu on yksi käytetyimpiä tiedonkeruutapoja. Haastattelussa tutkija ja haastateltava keskustelevat haastattelutyypistä riippuen enemmän tai vähemmän strukturoidusti (järjestelmällisesti) tai laveasti asioista, jotka kuuluvat tutkimusaiheeseen. Erotuksena sosiaalisia funktioita täyttävästä arkisesta keskustelusta tai vaikkapa sanomalehtijuttua varten tehtävästä tai psykologian tekemästä haastattelusta, tutkimushaastattelulla on selkeä päämäärä: tutkimustehtävän suorittaminen. Haastattelua siis käytetään tutkimusaineiston saamiseksi, ja aineistoa puolestaan on tarkoitus analysoida ja tulkita tieteellisen tutkimustehtävän selvittämiseksi. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 34, 42.)
Haastattelun idea perustuu siihen, että haluttaessa tietoa ihmisten elämästä, on toisinaan viisasta kysyä asioita ihmisiltä itseltään. Silti haastattelussakin on ongelmansa – etenkin, jos haastatteluihin suhtaudutaan realistisesti olettaen, että ihmiset kertovat asioista niin kuin ne todella ovat (luku 7.1.2) eikä muisteta huomioida esimerkiksi erilaisia haastattelijasta ja haastateltavasta aiheutuvia virhelähteitä (ks. Hirsjärvi & Hurme 2001). Haastattelua saatetaan käyttää tutkimuksen aineistonkeruumetodina kyseenalaistamatta sen soveltuvuutta tutkimusaiheeseen tai edes harkitsematta muita menetelmiä. Myöskään tutkimusraportissa ei välttämättä problematisoida lainkaan haastattelun etuja ja haittoja, jolloin lukijakin saattaa pitää haastattelua itsestään selvänä valintana – muiden menetelmien kustannuksella.
Haastatteluun yhdistetään toisinaan virheellisesti adjektiivi "syvällinen" muutoinkin kuin varsinaisesta syvähaastattelusta puhuttaessa. Termiä on käytetty ainakin osittain laadullisen tutkimuksen piirissä taannoin harjoitetussa kritiikissä määrällistä, numeerista tutkimusta kohtaan. Haastattelun valitsemista perustellaankin usein sen tuottamalla "syvällisellä" tiedolla, mutta tällainen retoriikka saa helposti aikaan vaikutelman paremmasta tutkimuksesta muihin (kvantitatiivisiin) "pinnallisiin" menetelmiin verrattuna ja on siksi ongelmallista. Haastattelun avulla voidaan toki parhaimmillaan saada perusteellista ja monipuolista tietoa, ja haastattelussa haastateltavan puhe voidaan sijoittaa laajempaan kontekstiin, asiayhteyksiin, mutta nämä seikat eivät ole itsestään selvyyksiä. Haastattelu voi aivan hyvin jäädä pinnalliseksi jutusteluksi – ja joihinkin tarkoituksiin sen kuuluu tällaiseksi jäädäkin. Menetelmä sinänsä ei siis ole syvällinen tai pinnallinen vaan kaikkea tutkimusta voidaan tehdä eri tavoin ja erilaisin intressein. (ks. lisää Töttö 2000b, 2004.)
Haastattelutyyppejä ja -tapoja on useita ja haastatteluja voidaan jaotella eri perustein. Yksi käytetyimmistä luokitteluista perustuu siihen, kuinka kiinteä ja jäsennelty haastattelu on: kuinka paljon liikkumatilaa haastateltavalle annetaan ja kuinka tarkasti haastattelukysymykset esitetään. Erilaisia haastatteluja on esitelty tarkemmin seuraavissa alaluvuissa (luvut 6.3.1, 6.3.2, 6.3.3. 6.3.4). Haastattelujen voidaan myös ajatella jakautuvan karkeasti kahtia 1) lomakehaastatteluun eli strukturoituun haastatteluun, joka valmiiksi muotoiluine järjestelmällisine kysymyksineen ja vastausvaihtoehtoineen muodostaa oman lajinsa, sekä 2) puolistrukturoituihin ja strukturoimattomiin (avoimiin) haastatteluihin, joissa kysymysten esittämistavat vaihtelevat ja joissa ei ole tarjolla valmiita vastausvaihtoehtoja (Hirsjärvi & Hurme 2001, 43-44). Se, kuinka tarkka tai muodollinen haastattelu kysymyksineen on, riippuu – jälleen kerran – siitä, millaista tietoa tavoitellaan.
Olipa haastattelu sitten millainen hyvänsä, on se aina ainutlaatuinen, kielellinen vuorovaikutustilanne, eräänlainen "kielipeli" (luku 5.6), joka on suunniteltava huolellisesti ja johon tulee valmentautua ja valmistautua. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 35, 48-53.) Haastattelijan käyttäytymisellä, eleillä ja ilmeillä sekä muilla ominaisuuksilla on merkitystä vuorovaikutustilanteen muodostumisessa. Haastattelussa tarvitaan sosiaalisia taitoja, jotta vuorovaikutustilanne erilaisten ihmisten kanssa ottaisi sujuakseen – mutta toki oma roolinsa on myös haastateltavalla. Esimerkiksi haastateltavan ikä vaikuttaa haastatteluun ja sen suunnittelemiseen olennaisesti: lapsia tai nuoria haastateltaessa ei voida toimia aivan samoin kuin aikuista tai ikääntynyttä haastateltaessa. (ks. lisää Hirsjärvi & Hurme 2001, 68-69, 128-134.)
Haastattelua vuorovaikutustilanteena luonnehtivat seuraavat piirteet, joiden voidaan ajatella olevan eräänlaisia haastattelun ideaaleja (ks. Hirsjärvi ja Hurme 2001, 43):
- haastattelu on ennalta suunniteltu (tutkimuksen kohteen teoriaan ja käytäntöön tutustuminen)
- haastattelu on haastattelijan alulle panema ja ohjaama
- haastattelija joutuu tavallisesti motivoimaan haastateltavaa sekä ylläpitämään hänen motivaatiotaan
- haastattelija tuntee roolinsa, haastateltava taas oppii sen haastattelun kuluessa
- haastateltavan on voitava luottaa siihen, että annettuja tietoja käsitellään luottamuksellisesti.