7.2.1 Litterointi

Litteroinnilla tarkoitetaan esimerkiksi nauhoitetun puhemuotoisen aineiston tai tutkimukseen osallistuneiden vastaajien omalla käsialallaan kirjoittamien tekstien puhtaaksi kirjoittamista. Aineisto kirjoitetaan keräämisen jälkeen sen hallitsemista ja analysoimista helpottavaan muotoon yleensä tekstinkäsittelyohjelmalla. Litteroinnista puhuttaessa epäselvyyttä saattaa aiheuttaa mm. se, kuinka tarkasti vaikkapa haastattelu tulee kirjoittaa puhtaaksi. Pitääkö jokainen sana kirjoittaa sellaisenaan kuin sen kuulee kaikkine äänteineen? Jo valmiiksi kirjoitetussa muodossa olevien tekstien puhtaaksi kirjoittamisessa puolestaan saattaa askarruttaa esimerkiksi se, tuleeko tutkimukseen osallistuneen henkilön kaikki kirjoitusvirheet säilyttää. Entä kuinka menetellään, jos joku puhuu tai kirjoittaa murretta?

Edellä esitettyjä kysymyksiä pohdittaessa käsitys kielestä (5.6, 7.1.2) tulee keskeiseksi. Se, kuinka tarkasti vaikkapa nauhoitettu haastattelu toistetaan kirjoitettaessa sitä puhtaaksi, riippuu tutkimusongelmasta ja siitä, miten kieleen suhtaudutaan. Jos analyysin keskiössä on kielenkäyttö ja/tai vuorovaikutus, tulee vielä määritellä tarkemmin se, millaista kielellistä analyysia on tarkoitus tehdä. Yhteistä kielellisille analyysitavoille on se, että puhetta tai tekstiä tarkastellaan mahdollisimman tarkasti kiinnittäen huomiota nimenomaan kieleen, mutta esimerkiksi keskustelunanalyysissa, diskurssianalyysissa tai narratiivisessa tarkastelussa on kussakin omat erityispiirteensä – ja kahdessa ensimmäisessä käytetään erityisiä litterointimerkkejä (http://www.helsinki.fi/hum/skl/ca/kasittely.html). Valittu analyysitapa siis vaikuttaa siihen, millä tarkkuudella aineisto litteroidaan. Esimerkiksi diskurssianalyysissä on myös hienojakoisemmin jaettuja omia traditioitaan.

Mikäli kieli ja kielen käyttö tai hienosyinen vuorovaikutus ei ole analyysin kohteena, ei litterointia välttämättä tarvitse suorittaa erikoismerkkejä käyttäen. Tärkeintä on, että kaikki puhutut lauseet ja virkkeet saa kirjoitettua ylös. Toisinaan haastatteluista poimitaan vain keskeisimmät asiat, eli puheesta litteroidaan valikoiden ainoastaan tutkittavan aiheen kannalta keskeisimmät seikat. Tällöin riskinä on kuitenkin se, että jotakin tutkimuksen kannalta tärkeää materiaalia voi jäädä huomioimatta ja näin myös tutkimuksen ulkopuolelle, kun aineistoa käytetään vain valikoiden ennalta päätettyjä teemoja ja kysymyksiä noudattaen. Puolistrukturoiduissa, tiettyihin asioihin tarkasti fokusoiduissa haastatteluissa voidaan toisinaan poimia haastatteluista vain tutkimuksen kannalta oleelliset kohdat. Silti varminta on litteroida ensin mahdollisimman kattavasti ja tarkasti. Rajaukset voi tehdä myöhemmin huolellisen harkinnan jälkeen. Aineiston osittainen käyttö tulee aina myös perustella tutkimusraportissa. Mikäli analyysin tukena on tarkoitus käyttää jotakin erityistä ohjelmaa, on hyvä tutustua jo ennalta ohjelmien litteroinnille asettamiin vaatimuksiin (Hirsjärvi & Hurme 2001, 138-141).

Yhden haastattelutunnin litteroimiseen kannattaa varata yksi työpäivä. Litterointityön määrään vaikuttaa litteroinnin tarkkuuden ohella haastattelun tyyppi ja se, kuinka paljon, miten nopeasti tai selvästi/epäselvästi haastateltavat puhuvat. Siksi mitään tarkkoja laskelmia litteroinnin kestosta ei voida esittää. Yksi asia on varmaa: litterointiin menee runsaasti aikaa. Keskustelua kuunnellaan ensin pieni pätkä ja sitten kirjoitetaan kuultu ylös, kelataan takaisin, jotta saataisiin kuultu varmistettua, tallennetaan tekstiä, kuunnellaan taas ja kirjoitetaan. Pienissä erissä purettu haastattelu on lopuksi vielä hyvä kuunnella pidemmissä pätkissä, jotta voi tarkastaa tekemänsä litteroinnin. Nauhojen purkamiseen erityisesti suunniteltu laite pysäytyspolkimineen ja hyvin hallussa oleva kymmensormijärjestelmä nopeuttavat urakkaa hieman. Onkin hyvä pohtia, kannattaisiko jokainen haastattelu kirjoittaa puhtaaksi mahdollisimman pian sen tekemisen jälkeen, jottei litterointiurakasta tulisi yhtäjaksoisena liian raskas.

Aineistoa litteroidessa on hyvä numeroida haastattelut tai tekstit juoksevin numeroin, sillä tämä helpottaa aineiston käsittelyä ja analyysia. Järjestysnumeroiden lisäksi haastattelun alkuun tulee merkitä myös muita tunnistetietoja, kuten haastateltavan ja haastattelijan sukupuoli, ikä, asuinpaikka, koulutus tai ammatti. Kunkin haastattelulitteraation alkuun merkitään myös muut tilanteessa vaikuttaneet taustatekijät ja seikat, esimerkiksi kolmansien osapuolien läsnäolo. Tutkittavan taustatiedot kannattaa säilyttää tutkimuksessa mukana mahdollisimman pitkään, ja mikäli niitä käyttämällä ei loukata tutkittavien anonymiteettia, ne voivat olla mukana valmiissakin raportissa sitaattien yhteydessä. Jos ensimmäinen haastateltava olisi vaikkapa 40-vuotias nainen, joka asuu Imatralla, voitaisiin litteroidun haastattelun alkuun ja tiedoston nimeksi merkitä esimerkiksi N40IM. Vastaavasti toisena haastateltu 25-vuotias kuopiolaismies voisi tunnistetiedoissa näyttää tältä: M25KUO. Tunnistetiedot voivat olla juuri sellaisia, kuin tutkija parhaaksi kokee eli niiden käyttämisestä ei ole olemassa yhteneviä ohjeita. Jos tutkimuksessa tehdään yhteistyötä, eli harjoitetaan ns. tutkijatriangulaatiota, on tunnisteiden käyttämisestä hyvä neuvotella yhdessä.