Pelitutkija syventyy pelaamisen terveyteen
Stereotypia videopelaamisesta sekä -pelaajista on ollut julkisessa keskustelussa pitkään negatiivissävytteinen. Vasta viime vuosina pelaaminen on alkanut salonkikelpoistua ja muuttua hyväksytymmäksi ajanviettotavaksi. Esimerkiksi Ylen kanavilta voi nykyisin seurata e-urheilua, ja suomalaisten e-urheilijoiden menestys on poikinut niin fanituotteita kuin kannatuslaulujakin.
Jyväskylän yliopiston yliopistotutkija Veli-Matti Karhulahti on tutkinut pelaamista ammatikseen jo yli vuosikymmenen, ja nykyisin ennen kaikkea terveyden näkökulmista.
—On ajateltu, ja edelleen pitkälti ajatellaan, että pelaaminen ei ole kauhean terveellistä.
Euroopan komissio on myöntänyt Karhulahdelle kahden miljoonan euron ERC-tutkimusprojektin, jossa tutkitaan pelaamiskokemuksia ja pelaamisen terveyttä. Lisäksi Karhulahti tutkii ongelmapelaamista työelämässä Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa.
—Ajatuksena on rakentaa perusteellinen ymmärrys siitä, mistä pelaamiseen liitetyssä uudessa diagnostiikassa on kyse, Karhulahti kertoo.
Maailman terveysjärjestö WHO on hiljattain antanut ongelmalliselle videopelaamiselle oman mielenterveyshäiriön luokan. Gaming disorderille ei ole vielä virallista suomennosta, mutta Karhulahti puhuu pelaamishäiriöstä. On myös mahdollista, että viralliseksi suomennokseksi tulee digipeliriippuvuus.
—Vielä ei ole kauheasti tietoa siitä, minkälaisia ongelmia pelaamishäiriö pitää sisällään ja miten moninainen ilmiö on.
Esimerkiksi hän nostaa kilpapelaamisen, jossa pelaajat harjoittelevat ahkerasti. Pelaamishäiriön kriteerit ja tavoitteellisen kilpapelaamisen ovat välillä ristiriidassa. Monilla pelaamiseen apua hakevilla on myös muita elämän haasteita taustalla, eikä kausaliteetti eri asioiden välillä ole aina selkeä.
Avoimet aineistot säästävät resursseja
Aiemmin Karhulahti on tutkinut muun muassa videopelaamista koronapandemian aikana ja e-urheilijoiden fyysistä harjoittelua. Molempien tutkimusten aineistot ovat saatavilla Tietoarkiston Aila-palvelussa.
—Suljetut aineistot ovat olleet pitkään este tutkimuskentällämme. Pelaamishäiriöstä julkaistuja aineistoja ei ole ollut saatavilla, eikä tutkimuksia ole voinut toistaa tai tutkia toisesta näkökulmasta. Meidän ajatuksenamme on ollut tehdä tutkimusta, jossa aineistot ovat saatavilla ja jatkokäytettävissä.
Karhulahti korostaa, että Tietoarkiston olemassaolo on suuri etu tutkijoille. Hän kertoo, että Tietoarkisto on kansainvälisestikin tunnettu, ja ulkomaalaiset kollegat ovat hieman kadehtineet suomalaisia.
—Hekin haluaisivat jakaa suuria aineistoja, mutta infrastruktuurit eivät ole samanlaisia.
Moniin muihin arkistoihin on tallennettu pääsääntöisesti määrällistä dataa, mutta Tietoarkistosta löytyy myös laadullisia aineistoja. Vaikka on ensisijaisesti tutkijan vastuulla huolehtia tutkimuksen osa-alueista, kuten tietosuojasta ja etiikasta, Tietoarkiston asiantuntijat tuovat lisäkerroksen luotettavuuteen ja turvallisuuteen.
—Projektit ovat isoja ja sisältävät monta komponenttia. Tietoarkiston asiantuntijat parantavat lopputulosta.
Karhulahti toivoo, että heidän aineistojaan hyödynnetään jatkotutkimuksissa. Jokaisessa tutkimuksessa on rajalliset resurssit, joten aineistojen avaaminen mahdollistaa uusien tutkimusten synnyn.
—Kun aineistoja jatkokäytetään, säästetään sekä tutkijoiden että tutkittavien resursseja. Se on kaikkien etu.
Teksti: Petra Viitanen, kuvituskuva: pxfuel