Tietoarkistoblogi: Tietoarkisto ja aineistonhallinta koronakriisin aikaan

Tietoarkistossa siirtyi nopeasti etätyöskentelyyn maaliskuun puolivälissä. Palvelumme toimivat kuitenkin normaalisti. Koronapandemian aikaan tutkimusaineistojen keruulle on akuutti tarve. Samalla pitää pitää mielessä, että nyt kerättävän aineiston aineistonhallinta ja jatkokäytettävyys käyvät käsi kädessä. Blogissaan Tietoarkiston johtaja Helena Laaksonen kertoo Tietoarkiston etätyöstä ja Tietoarkiston palveluista aineistonkerääjille ja -arkistojille.

Tietoarkistoblogissa otamme kantaa tutkimuksen ja datapolitiikan ajankohtaisiin asioihin ja kerromme myös Tietoarkiston palveluista ja hankkeista.