Tietoarkistoblogi: Kaksi vuotta koronaa mullisti tietoarkistotyön

Tietoarkisto on toiminut kaksi vuotta pääasiassa kotikonttoreilta. Paluu toimistolle tapahtui maalikuun toisella viikolla, mutta blogissaan Tietoarkiston johtaja Helena Laaksonen toteaa, että korona on muuttanut työelämäämme pysyvästi. Etätyöskentely jatkuu laajasti yliopiston hybridisopimuksen mahdollistamana. Paikkasidonnaisuudesta luopuminen haastaa oppimaan uusia työskentelytaitoja ja tapoja. Kohtaamisia tarvitaan silti jatkossakin sekä kotimaisessa että kansainvälisessä yhteistyössä.

Tietoarkistoblogissa otamme kantaa tutkimuksen ja datapolitiikan ajankohtaisiin asioihin sekä kerromme Tietoarkiston palveluista ja hankkeista.