FSD ja CESSDA

CESSDA on eurooppalaisten yhteiskuntatieteellisten tietoaineistoarkistojen tutkimusinfrastruktuuri, jonka toiminta perustuu joihinkin keskitettyihin palveluihin Bergenissä ja Kölnissä sekä aktiivisten kansallisten palveluntuottajien hajautettuihin palveluihin. Uusi CESSDA rakentaa kattavan eurooppalaisen verkkotietovarannon ja tietopalveluita, joiden avulla tutkijat voivat paikallistaa ja saada helposti käyttöönsä tutkimukselleen merkityksellisiä tutkimusaineistoja. CESSDA tarjoaa tieteelliselle tutkimukselle ja yhteiskunnalliselle päätöksenteolle tutkimusnäyttöön perustuvaa tietopohjaa eurooppalaisten yhteiskuntien ja globaalien haasteiden seurantaan ja ongelmanratkaisuun.

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on toiminut uuden CESSDAn Suomen palveluntuottajana vuodesta 2013 alkaen. CESSDAn asettamat toimintakriteerit ja –velvoitteet edellyttävät Tietoarkiston toiminnan vahvistamista ja palvelujen laajentamista. Keskeisiä kehittämiskohteita ovat muun muassa valtakunnallisen tehtävän merkittävä laajentaminen sekä aineistonhallintapalvelujen ja vertailevaa tutkimusta edistävien palvelujen kehittäminen. Tietoarkisto parantaa palvelutarjontaansa CESSDAn asettamien velvoitteiden mukaisesti. Kehitystöistä on aiemmissa hankkeissa jo toteutettu uusi aineistoportaali sekä useita muita palvelujen ja teknisten työkalujen kuten sopimus- ja lupakäytäntöjen uudistuksia.

FSD ja CESSDA -hankkeen rahoituskausi on 01.01.2014–31.12.2015 ja se koostuu neljästä eri osa-alueesta:

  • FSD:n osallistuminen CESSDAn palvelutarjontaan ja yhteisten palveluiden kehittämiseen
  • Tietoarkiston peruspalvelujen laajentaminen terveystieteisiin ja humanistisille tieteenaloille
  • Tutkimusaineistojen hallintaa tukevien palvelujen kehittäminen
  • IT-resurssien vahvistaminen

Hanke saa rahoituksensa Suomen Akatemian FIRI 2013 -kutsuhausta.

Osaksi CESSDAn palvelutarjontaa

Kansalliset palveluntarjoajat allekirjoittavat uuden CESSDAn palvelutasosopimuksen, joka sitouttaa palveluntuottajat muun muassa aineistojen saatavuutta tukeviin moderneihin verkkoteknologioihin, tehokkaisiin hakuominaisuuksiin, yhteiseen kysymyspankkiin ja asiasanastoon sekä datan linkittämiseen julkaisuihin.

Aktiivinen osallistuminen CESSDAn toimintaan vaatii osaamispohjan laajentamista ja vahvistamista. Palvelutasosopimus edellyttää Tietoarkistolta vahvoja teknisiä palveluita, järjestelmien integroimista CESSDAn järjestelmien kanssa yhteensopiviksi, metadatayhteistyötä Tilastokeskuksen ja valtiollisten tutkimusorganisaatioiden kanssa sekä osallistumista palvelutarjoajien väliseen datan harmonisointiin.

Peruspalvelujen laajentaminen

FSD ja CESSDA -hankkeen myötä laajennetaan Tietoarkiston peruspalvelut muillekin tieteenaloille. Tarkoituksena on ulottaa toiminta terveystieteisiin ja humanistisille tieteenaloille.

Terveystieteiden tutkimusaineistot ovat usein arkaluonteisia, mikä asettaa arkistoinnille lainopillisia ja eettisiä haasteita. Alalla ei myöskään ole aineistojen systemaattisen kierrättämisen perinnettä. FSD ja CESSDA -hankkeessa perehdymme tarkemmin vallitseviin tutkimuskulttuureihin ja käytäntöihin. Hankkeessa luodaan terveystieteiden tutkimusaineistojen arkistointistrategioita ja kehitetään käytännöt, joiden mukaan lainmukainen ja tutkimuksen jatkokäytön kannalta sopiva anonymisointi tehdään. Konsultoimme muita pohjoismaisia tietoarkistoja, jotka jo arkistoivat terveystieteellistä dataa ja tutustumme Data Documentation Initiative (DDI) metadatastandardin käyttämiseen terveystieteellisten aineistojen arkistoinnossa. Lisäksi teemme terveystieteen pitkittäisaineistoja sisältävän tutkimusprojektin laajan aineiston pilottiarkistoinnin.

Tietoarkistossa on tunnistettu humanististen tieteenalojen tarve aineistojen pitkäaikaissäilyttämiseen ja uudelleenkäyttämiseen. Vuoden 2015 alussa alkoi pilottiprojekti, jossa arkistoidaan humanistisen alan tutkimusaineistoja ja perehdytään käytäntöihin vastaavalla tavalla kuin terveystieteellisten aineistojen arkistointia tutkittaessa.

Tietopalvelutoiminnan kehittäminen

Tutkimusrahoittajien vaatimukset ja suositukset tutkimusdatan avaamisesta edellyttävät asiantuntevan tietopalvelun vahvistamista. Hankkeessa kehitetään tutkimusaineistojen hallintaa tukevia palveluja. Suomalainen tiedeyhteisö tarvitsee aktiivista ohjausta määrällisten ja laadullisten tutkimusaineistojen keräämiseen siten, että aineiston jakaminen, säilyttäminen ja uudelleenkäyttäminen noudattavat hyviä tieteellisiä käytäntöjä. FSD ja CESSDA – projektissa Tietoarkisto rakentaa tiedonhallintaa tukevaa verkkosisältöä sekä ohjeistaa ja edistää hyvän tiedonhallinnan käytäntöjä. Tietoarkisto aikoo järjestää tiedonhallinnan koulutusta, joka käsittelee muun muassa datan omistajuutta, lainopillisia näkökulmia, metadatan tuottamista, datan arkistointia ja jakamista.

IT-resurssien vahvistaminen

Uudet työt vaativat Tietoarkiston IT-resurssien vahvistamista. Tietoarkiston laajeneminen ja CESSDA ERIC palvelutasosopimus lisäävät teknisen tuen ja tietotekniikka-asiantuntemuksen tarvetta. Tallennettujen aineistojen hakumenetelmiä muokataan tehokkaammiksi ja metadataa kehitetään parempien ja tarkempien hakutulosten tuottamiseksi. Tehdään kysymyspankki ja yksinkertaistetaan Tietoarkiston temaattisten verkkosivujen ylläpitämistä.