Ailasta on ladattu tänä vuonna jo 2000 arkistoitua aineistoa

Tietoarkistoon tallennetut tutkimusaineistot ovat aktiivisessa jatkokäytössä. Palveluportaali Ailasta on kuluvan vuoden aikana ladattu jo yhteensä 2000 aineistoa.

Eniten arkistoituja aineistoja ovat hyödyntäneet opiskelijat: kandidaatin tutkielmiin, harjoitustöihin, esseisiin ja muuhun opiskelukäyttöön on ladattu Ailasta tänä vuonna 973 aineistoa.

Myös tutkijat ovat käyttäneet Tietoarkiston aineistoja aktiivisesti: Vähintään pro gradu -tason tutkimuksiin aineistoja on ladattu Ailasta tänä vuonna 771 kertaa.

—Aila on Tietoarkiston lippulaiva, ja olemme todella tyytyväisiä, että asiakkaat ovat löytäneet sen näin hyvin, Tietoarkiston tietopalvelupäällikkö Hannele Keckman-Koivuniemi iloitsee.

Palveluportaali Aila on ollut Tietoarkiston asiakkaiden käytössä toukokuusta 2014 asti. Kaiken kaikkiaan portaalin kautta on tehty jo lähes 3200 aineistolatausta.

Tähän asti ladatuimmat aineistot ovat Demokratisoitumisen mittarit 1810-2012 (FSD1289) ja Demokratisoituminen ja valtaresurssit 1850-2000 (FSD1216). Molemmat aineistot ovat vapaasti ladattavissa. Vapaiden aineistojen osuutta on Keckman-Koivuniemen mukaan tulevaisuudessa tarkoitus kasvattaa, koska niille on selvästi kysyntää.

Ailassa on tällä hetkellä lähes 1200 tutkimusaineistoa. Vapaasti ladattavia aineistoja on 39. Myös muiden aineistojen käyttö on maksutonta, mutta niiden lataaminen vaatii rekisteröitymisen. Suurin osa rekisteröitymisen vaativista aineistoista on käytettävissä sekä opiskeluun, opetukseen että tutkimukseen.

Tutustu aineistoihimme:

Lisätietoa: