Esimerkki tapahtumakulun analyysista

Markus Laine (viittausohje)

Kauppahallin virastotalokiista, Tampere 1972–1983 Ankkurilinkki ikoni

Kiistat kaupunkiympäristöstä ja kaupunkikuvasta alkoivat laajemmin Suomessa 1970-luvulla ja kiihtyivät 1980-luvulla. Vuonna 1901 rakennettu jugend-tyyliä edustava Kauppahallin virastotalo sijaitsee Tampereella kaupungin pääväylällä, Hämeenkadulla. Tampereen kaupunki alkoi salaisesti suunnittelemaan talon purkamista jo vuonna 1966. Kiista Kauppahallin virastotalosta alkoi kuitenkin vasta vuonna 1972, kun suurempi yleisö sai kuulla purkamissuunnitelmasta ja kaupungin ajatuksesta rakennuttaa paikalle uusi, tehokkaampi ja monikerroksisempi virastotalo.

Purkusuunnitelman paljastuttua Kauppahallin virastotalossa taidegalleriaa pitänyt Saskiat ry. lähetti 23.4.1972 päivätyn kirjeen, jossa ehdotettiin rakennuksen säilyttämistä ja korjaamista. Myöhemmin samana vuonna Saskiat ry. perusti Pirkanmaan perinnepoliittisen yhdistyksen, joka osallistui myöhemmin useisiin kaupunkikuvaan liittyviin kiistoihin. Purkamalla talon kaupunki aikoi toistaa Kauppahallin virastotaloa vastapäätä sijaitsevan ns. Kauppa-Hämeen talon rakentamisen tuottaman taloudellisen onnistumisen (Laine & Peltonen 2003, 174–202).

Kiistan vuoksi purkuhanke viivästyi ja Tampereen kaupunki myi Kauppahallin virastotalon 1970-luvun puolivälissä Tampereen seudun Osuuspankille. Vauhdittaakseen talon suojelua iso joukko ympäristöaktivisteja valtasi talon syksyllä 1981. Kiistely jatkui vuoteen 1983, jolloin pankki suojeli virastotalon vapaaehtoisesti kymmeneksi vuodeksi. Vuonna Tampereen kaupunki 1997 vahvisti kaavan, jossa Kauppahallin virastotalosta todettiin:

Rakennushistoriallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. (Tampereen kaupunki, kaava nro 7405, 12.3.2007)

Koska Kauppahallin virastotalosta kiisteltiin julkisuudessa, tapauksesta löytyi jälkikäteen hyvin aineistoa: lehtijuttuja, asiakirja-aineistoja, mutta myös muita kirjallisia lähteitä (Nuto 1993; Seppälä 1983). Lehtijutut koostuivat uutisista, yleisöosastokirjoituksista, pääkirjoituksista ja kolumneista. On tärkeää huomata, että erilaiset lehtijutut tuovat omanlaistaan näkökulmaa aiheeseen: uutiset raportoivat, yleisönosastokirjoitukset kertovat mielipiteistä, pääkirjoitukset lehden linjasta ja kolumnit tuovat jonkin näkökohdan aiheeseen. Lehtijuttujen kaiveluun erinomainen paikka oli sanomalehtiarkisto, josta vanhemmat lehdet löytyivät mikrofilmeinä ja uudemmat nidottuina.

Koska asiasta oli tehty myös päätöksiä, tapahtumakulusta löytyi myös virallisia dokumentteja, kuten Tampereen kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjoja, johtokunnan kokousten pöytäkirjoja, Lääninhallituksen päätöksiä, Tampereen kaupungin kaavoitusdokumentteja, selvityksiä ja muistioita. Näiden aineistojen keskeinen säilytyspaikka on Tampereen kaupunginarkisto, jossa eri dokumentit olivat hyvässä järjestyksessä omissa luokissaan. Näihin luokkiin paneutuminen otti toki oman aikansa.

Tapahtumakulun kuvauksen avulla oli helpompi haastatella tapauksen osapuolia eli kerätä uutta aineistoa. Haastattelut toivat lisävalaistusta tapahtumien kulkuun ja niistä tehtyihin tulkintoihin. Aikajanan avulla haastatteluissa pystyi yleisen tulkinnan lisäksi kysymään näkemyksiä tapauksen keskeisistä käännekohdista ja tarkemmista yksityiskohdista.

Kun aineisto oli kerätty, haastattelut tehty ja tapahtumakulun kuvaus valmis, seurasi tarkemman analyysin vaihe. Tutkimuskysymys ja -asetelma määrittivät analyysin kohdentumisen. Kun tutkimme virastotalokiistaa, olimme kiinnostuneita Tampereen poliittisen kulttuurin muutoksesta ja ympäristökiistoista. Tämä johti meidät havainnoimaan tapauksen käännekohtia, joiden aikana syntyneissä aineistoissa osapuolten näkemykset paljastuivat. Tapahtumakulusta paljastui kaksi keskeistä käännekohtaa: purkamissuunnitelman julkitulo keväällä 1972 ja virastotalon valtaus syksyllä 1981. Otimme tarkemman argumentaatioanalyysin kohteeksi käännekohtien aikana paikallisissa sanomalehdissä ilmestyneet yleisönosastokirjoitukset, joissa perustellaan omaa näkemystä. Nykyään myös blogit ja verkkokeskustelut olisivat hyvää aineistoa tällaiseen analyysiin.

Tutkimme yhteisessä väitöskirjassamme yhteensä viittä tapausta lähihistorian eri vaiheissa. Jokainen tapaus toi lisää valoa tutkimuskohteeseemme eli aikakauden paikalliseen poliittiseen kulttuuriin ja ympäristökeskustelun tilaan.

Poliittisen kulttuurin näkökulmasta kiinnostavaa oli se mitä kiistan osapuolet sanoivat kuumentuneen keskustelun aikana. Nostan tässä esiin yhden esimerkin:

Ottamatta kantaa varsinaiseen taloasiaan – taustatietojen puutteen vuoksi – keskityn mieluummin itse perusongelmaan. Siispä, mikä on ryhmäpäätösten merkitys, arvostus ja seuraus sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen päätöksenteossa – jos tehdään tyhmyyksiä, tehdään ne yhdessä. (Kansan Lehti 29.8.1981.)

Sitaatti kertoo hienosti silloisen Tampereen valtakoalition, niin sanotun aseveliakselin päätöksenteon periaatteista. Valtakoalition osapuolet olivat Sosialidemokraatit ja Kokoomus. Aseveliakseli ryhmittyi toisen maailmansodan jälkeen kolmatta suurta paikallista puoluetta SKDL:ää vastaan. Aseveliakselin yhteistoiminta vakiintui niin pitkälle, että heille muodostui oma aseveliakselidiskurssi, joka korosti taloudellista tehokkuutta ja tietynlaista teknokraattisuutta, mutta myös hyvinvointikaupungin rakentamista (Laine & Peltonen 2003). Diskurssiin kuului ryhmäpäätösten kunnioittaminen ja muiden hyväksi havaittujen toimintatapojen korostaminen. Kauppahallin virastotalokiista paljasti, että kaupunkiympäristön laadusta ja avoimemmasta poliittisesta keskustelusta kiinnostuneempi uusi sukupolvi otti mittaa aseveliakselista (Laine & Peltonen 2000). Aika oli muuttumassa, mutta kuten sitaatti osoittaa, "taloasian" sisällöllinen pohtiminen ei onnistunut, koska huoli päätöksenperiaatteiden rapautumisesta painoi vaakakupissa enemmän.