Visuaaliset ja audiovisuaaliset media-aineistot

Leena-Maija Rossi (viittausohje)

Länsimaisen yhteiskunnan voimakkaasta visualisoitumisesta alettiin keskustella jo viime vuosituhannen loppupuolella. Sitä ennen puhuttiin paljon maailman logosentrisyydestä, tekstin ja sanan hallitsevasta asemasta kulttuureissa. Nyt ollaan viimeistään havahduttu tunnustamaan kuvan, katseen, näyttämisen ja nähdyksi tulemisen valta. (Seppä 2012.) Elinympäristömme järjestyy erilaisiin visuaalisiin järjestyksiin, joita muotoilevat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset hierarkiat vaikuttavat arkeemme lukemattomin tavoin (Seppänen 2001).

Kuvat ovat vain osa visuaalista maailmaa: kaikki näköaistilla havaittava on visuaalista. (Seppänen 2001.) Esimerkiksi "pelkkä teksti" painetun kirjan sivulla on sekin visuaalisesti koettava asia typografisine valintoineen ja taittoratkaisuineen. Usein visuaalisuus mielletään silti hyvin kuvakeskeisesti. Visuaalisen kulttuurista merkitystä pohdittaessa on myös hyvä muistaa, että kaikki ihmiset eivät pysty näkemään tai näkevät vain rajallisesti. Heille audiovisuaalisen kulttuurin havaittava puoli välittyy kuulon avulla.

Visuaaliset ja audiovisuaaliset media-aineistot ovat 1900-luvulta 2000-luvulle siirryttäessä laventuneet huomattavasti. Teknologian kehitys on ollut nopeaa niin valokuvauksessa kuin liikkuvan kuvan ja äänen tallentamisessa. Internetin käytön räjähdysmäisen kasvun myötä näiden aineistojen levitysalustojen versominen on myös vaikuttanut ratkaisevasti siihen, millaisia aineistoja tutkijoilla on käytettävissään. (Sturken & Cartwright 2003.) Mediatutkijat analysoivat vuosituhannen vaihteessa vielä printtimediaa, elokuvaa ja televisiota (videonauhojen ja dvd-levyjen avulla) sekä puhetta kyberavaruudesta. Nyt tutkijoilla on ympärillään laaja ja jatkuvasti uusia muotoja saava sosiaalinen media. Suoratoisto puolestaan on haastanut niin televisiosarjaformaatin kuin dvd:t elokuvien toistossa.

Nykyisten media-aineistojen suhteen on huomattava myös niin sanottu mediakonvergenssi eli se, että mediat lähentyvät toisiaan ja yhdistyvät (Sturken & Cartwright 2003). Esimerkiksi aiemmin lehdistöön ja uutistoimintaan keskittyneet yhtiöt levittäytyvät myös kirjankustannusalalle. Liikkuvaan kuvaan ja ääneen keskittyneet mediat välittävät puolestaan merkittävän osan esimerkiksi uutistuotannostaan verkkoaineistona, jossa käytetään tekstiä ja valokuvia. Sanomalehtinä pitkään toimineet julkaisut puolestaan käyttävät juttujensa verkkoversioiden kuvituksena myös liikkuvaa kuvaa.

Kiivastempoisista muutoksista, medioiden toisiinsa sulautumisesta ja monimuotoistumisesta huolimatta visuaalisissa ja audiovisuaalisissa aineistoissa on kuitenkin monia pysyviä piirteitä. Niissä on kysymys representaatioista: esittämisestä ja edustamisesta (Rossi 2010). Kuvat esittävät tai symbolisoivat jotain poissaolevaa ja niissä esiintyvät edustavat jotain laajempaa joukkoa, esimerkiksi vaikkapa naisia, miehiä tai muunsukupuolisia.

Onpa tutkimuksen kohteena sitten perinteinen painetun lehden lehtikuva, jonka merkityksiä ympäröivät sanat ankkuroivat, liikkuva kuva ja ääni tubettajan tallenteessa tai tunnetun elokuvaohjaajan suoratoistopalvelulle ohjaama draamasarja, tutkija tarkastelee edelleen sitä keitä tai mitä media-aineistossa esiintyy, miten aiheita esitetään ja missä kontekstissa tämä tapahtuu. Millaista henkilöitä – todellisia tai fiktiivisiä, ihmisiä tai muita eläimiä – kuvissa on? Miten he toimivat ja millaista toimijuutta heidän visuaalinen, ruumiillinen ja verbaalinen tai muu äänellinen kommunikaationsa viestii?

Visuaalisten ja audiovisuaalisten aineistojen analyysissä on huomioitava, että ne ovat polyseemisiä eli monimerkityksiä. Audiokerronta voi joko täsmentää tai laventaa kuvassa näkyvän merkityksiä. Kuva ja teksti (esimerkiksi auditiivisesti havaittava puhe) eroavat semioottisesti toisistaan, eli niiden tavat käyttää merkkejä ovat erilaiset (Seppänen 2005). Audiovisuaalisessa aineistossa merkityksen muodostukseen osallistuvat myös äänitehosteet ja musiikki.

Vaikka sähköisillä teknologioilla tuotettavat audiovisuaaliset mediat usein mielletään "aineettomiksi", on niiden esittämällä maailmalla kuitenkin yhteyksiä materiaalisuuteen. Kameroilla tallennetaan niiden edessä ollutta materiaalista maailmaa, onpa se sitten dokumentoitua todellisuuden kuvausta tai fiktioon perustuvaa, näyteltyä ja lavastettua. Katsomisesta ja kuuntelemisesta aiheutuu usein ruumiillisia vaikutuksia. Puhumme audiovisuaalisen median affektiivisesta, tunteisiin vetoavasta ja suoranaisia kehollisia reaktioita aiheuttavasta potentiaalista (Liljeström & Paasonen 2010). Mediakuvat, tekstit ja äänet liikuttavat yleisöään.

Materiaalisuudesta on kyse myös visuaalisten ja audiovisuaalisten aineistojen tallennuksessa. Tutkimuskäytössä voi edelleen olla fyysisiä leike- tai kuva-arkistoja, ja tutkija saattaa yhä kokea, että tarvitsee valokuvaprinttejä tai muita visuaalisia tulosteita ympärilleen kuva-analyysiä tehdessään. Sähköinen arkistoiminen herättää kysymyksiä myös eri tallennusmuotojen ajankestävyydestä tietokoneisiin liittyvän teknologian edistyessä. Osa aiemmista tallennusvälineistä muuttuu auttamattomasti yhteensopimattomiksi uudemman tekniikan kanssa: kuka enää muistaa CD-levyjä ja videonauhoja? Visuaalista ja audiovisuaalista media-aineistoa tutkiva joutuukin jatkuvasti seuraamaan ei vain medioiden jakelun vaan myös tallentamisen maailmaa.