Toimintatutkimus

Jyrki Jyrkämä (viittausohje)

Toimintatutkimus on tutkimusstrategia, jolla pyritään tutkimaan todellisuutta pyrkien sen muuttamiseen. Se ei siis ole mikään yksittäinen menetelmä. Teoreettis-metodologisena lähestymistapana sitä luonnehtivat toimintaorientaatio, käytäntöorientaatio, muutosorientaatio, prosessiorientaatio sekä osallisuusorientaatio. Keskeistä on saada aikaan sosiaalisiin käytäntöihin kohdistuvaa, ongelmien ratkaisuun ja muutoksiin johtavaa toimintaa, joka etenee prosessinomaisesti ja jossa keskeistä on käytännöissä mukana olevien ihmisten osallistuminen ja osallistaminen. Toimintatutkimukselle toiminta on niin tutkimuskohde, tutkimusväline kuin päämääräkin. Maailmaa ja sen muuttamisen mahdollisuuksia lähestytään toiminnallisin interventioin.

Toimintatutkimusta sovelletaan monilla tutkimus- ja tieteenaloilla: etenkin kasvatustieteissä ja työelämäntutkimuksessa erilaisissa kehittämis- ja muutoshankkeissa, mutta myös sosiaalityön ja hoitotieteen sekä yhdyskuntien ja kansalaisliikkeiden tutkimuksessa. Toimintatutkimusta nähdään myös akateemisen tutkimusmaailman ulkopuolella esimerkiksi työelämän ja kolmannen sektorin kehittämishankkeissa. Toimintatutkimusotteen suosiota on lisäämässä myös vaatimus osallisuuden ja osallistumisen vahvistamisesta yhteiskunnan eri alueilla.

Toimintatutkimuksen perusjuuria löytyy jo Karl Marxin (1845) tunnetusta lausumasta, jonka mukaan "filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, kun tehtävänä on sen muuttaminen". Toimintatutkimusajatteluun liittyy myös Marxin toteamus yhteiskuntaelämän oleellisesta käytännöllisyydestä. Hänen mukaansa kaikki yhteiskunnalliset "mysteeriot – – saavat järjellisen ratkaisunsa ihmisten käytännöllisen toiminnan sekä tämän käytännöllisen toiminnan tajuamisen tietä". Läheisemmin toimintatutkimus pohjautuu 1920- ja 1930-luvun amerikkalaiseen pedagogiikkaan ja siihen liittyvään pragmatistiseen filosofiaan, jonka tunnetuin nimi toimintatutkimuksen näkökulmasta on John Dewey. Pragmatistinen tiedonfilosofia korostaa toimintaa ja käytäntöä tiedon lähteenä.

Toimintatutkimuksen varsinaisena kehittäjänä pidetään Saksasta Yhdysvaltoihin Hitleriä pakoon muuttanutta sosiaalipsykologi Kurt Lewiniä, joka otti käyttöön termin toimintatutkimus (action research) määritellen (1946) sen "vertailevaksi tutkimukseksi sosiaalisen toiminnan erilaisten muotojen olosuhteista ja vaikutuksista ja tutkimukseksi, joka johtaa sosiaaliseen toimintaan". Lewin teki tutkimuksissaan kenttäkokeiluja muun muassa ruokailutottumusten muuttamisesta, työelämän yhteistoiminnallisuudesta ja demokratiasta sekä vähemmistöryhmien ongelmista.

Lewin kehitti myös toimintatutkimuksen perusmallin, joka toistuu erilaisin versioin mutta perusajatukseltaan samankaltaisena toimintatutkimuksesta toiseen:

Lewinin hahmottelemana toimintatutkimus etenee spiraalinomaisena prosessina. Se lähtee liikkeelle ongelman havaitsemisesta, tunnistamisesta ja kartoittamisesta. Ongelman pohjalta tehdään tutkimus- ja muutossuunnitelma, jota lähdetään reflektoiden toteuttamaan. Suunnitelman toteutumista havainnoidaan ja arvioidaan. Tämän pohjalta sitä muutetaan ja täsmennetään. Tämän jälkeen uudistettua suunnitelmaa toteutetaan, seurataan ja arvioidaan edelleen. Periaatteessa prosessi jatkuu niin kauan, kunnes tavoitellut muutokset saavutetaan tai todetaan niiden olevan saavuttamattomissa.

Toimintatutkimusta luonnehtii se, että siinä käytetään monenlaisia aineistoja ja menetelmiä. Tästä on tapana puhua aineisto- ja menetelmätriangulaationa. Tutkimuksen kohteesta ja tavoitteista riippuen tietoa ja aineistoja voidaan kerätä niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Tässä mielessä toimintatutkimus ei siis kuulu suoraan laadullisen tai määrällisen tutkimuksen kategoriaan. Aineistot voivat muun muassa olla dokumentteja, osallistuvaa havainnointia, yksilö- ja ryhmähaastatteluita, kyselyjä ja kohdetta koskevia tilastoja. Olennaista on tutkimusprosessin jatkuva havainnointi ja arviointi tarkan kenttä- ja tutkimuspäiväkirjan muodossa. Toimintatutkimus vaatii tekijöiltään menetelmien suhteen moniosaamista ja käsityöläisyyttä.

Toimintatutkimus ei ole sidoksissa tiettyyn teoriaan. Esimerkiksi Kurt Lewin sovelsi tutkimuksissaan kehittelemäänsä kenttäteoriaa ja ryhmädynamiikkaa. Teorioiden kirjo tulee esiin myös tarkasteltaessa toimintatutkimuksen suuntauksia, jotka eroavat toisistaan sen suhteen, millaiseen teoriataustaan ne kiinnittyvät. Eroja suuntausten välille tuovat myös erot siinä, millainen on tutkijan asema ja rooli, ja myös siinä, millaiseksi kohdeyhteisön jäsenten osallisuus tutkimuksen teossa muodostuu.

Toimintatutkimuksen erilaisia suuntauksia ovat esimerkiksi lewiniläiseen traditioon pitkälti pohjautuva kommunikatiivinen työelämäntutkimus, kasvatustieteellinen, kriittinen toimintatutkimus, Paolo Freiren ajatteluun läheisesti liittyvä emansipatorinen toimintatutkimus, yhteisösuuntautunut toimintatutkimus, Action science -suuntaus, osallistava (participative) toimintatutkimus sekä yhteistoiminnallinen (co-operative) toimintatutkimus. Toimintatutkimusta lähenee myös Yrjö Engeströmin muotoilema kehittävä työntutkimus, jonka teoreettinen tausta on kulttuurihistoriallisessa toiminnan teoriassa.

Toimintatutkimus on aiheuttanut keskustelua ja siihen on kohdistettu myös kritiikkiä, koska siinä pyritään muuttamaan todellisuutta toisin kuin akateemisessa tutkimuksessa perinteisesti. Kiistakysymyksiä ovat muun muassa olleet toimintatutkimuksen objektiivisuus, tutkijan moniulotteinen ja usein ristiriitainenkin rooli erilaisissa tutkimustilanteissa sekä toimintatutkimuksen suhde tavanomaisiin kehittämishankkeisiin ja interventio- ja evaluaatiotutkimukseen.

Toimintatutkimus on oma lajinsa tehdä tutkimusta. Sen perusajatus on: mikä liikkuu, on nähtävissä.