Teemoittelu ja temaattinen analyysi

Kirsi Juhila (2026) (viittausohje)
Tämä artikkeli on päivitetty versio artikkelista Teemoittelu (2021).

Teemoittelussa on kyse siitä, että aineistosta paikannetaan tutkimusongelman kannalta olennaiset aiheet eli teemat (ks. Eskola & Suoranta 2008, 174–180). Teemoittelu on yksi laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmistä. Kuten koodaus, se voi myös olla aineiston alkuvaiheen jäsentämistapa ennen esimerkiksi diskurssianalyysiin tai narratiiviseen analyysiin siirtymistä. Teemoittelussa aineistosta nostetaan esiin ja tulkitaan tutkimustehtävän kannalta keskeisiä asiakokonaisuuksia ja usein esiintyviä tyypillisiä piirteitä.

Tutkimusraportissa esitetään yleensä teemojen käsittelyn yhteydessä katkelmia aineistosta eli sitaatteja. Niiden tarkoituksena on havainnollistaa teemoittelua ja samalla tarjota lukijalle jälkiä siitä, mihin tutkija teemoittelunsa pohjaa.

Usein teema-analyysiä tehdään haastatteluaineistosta, mutta on muistettava, että haastattelun teemat eivät ole sama asia kuin analyysin tuloksena syntyvä aineiston teemoittelu. Tämä yleinen sekaannus johtunee siitä, että yksi laadullisen haastattelun perustyyppi on teemahaastattelu (Hirsjärvi & Hurme 2015). Kun tutkimuksessa esimerkiksi haastatellaan lähiössä asuvia nuoria sellaisen tutkimuskysymyksen pohjalta kuin "Millaisia sosiaalisia verkostoja nuorilla on asuinalueellaan", haastattelun pääteemoiksi niin sanottuun haastattelurunkoon voidaan ottaa vaikkapa perhe ja sukulaiset, ystävät, koulukaverit, opettajat, sosiaaliviranomaiset ja niin edelleen. Jos käy niin, että tutkija jäsentää analyysinsa ja tutkimusraportin rungon samojen teemojen mukaan, tutkija ei ole ehkä antanut tarpeeksi tilaa aineistolleen tai haastatelluille nuorille, vaan tutkijan ennakkojäsennys on ohjannut analyysiä.

Aineistoa herkästi kuuntelevassa analyysissä saattavat aivan muunlaiset jäsennysperiaatteet ja teemat nousta esiin. Esimerkiksi nuorten sosiaaliset verkostot asuinalueellaan voivat jäsentyä heidän näkökulmastaan sellaisten teemojen kautta kuin kannattelevat verkostot, kontrolloivat verkostot, vihamieliset verkostot ja etäiset verkostot. Näihin kaikkiin voi kuulua perheenjäseniä, ystäviä, koulukavereita, opettajia ja viranomaisia.

Yllä on varoiteltu siitä, millaista teemoittelu ei ole. Tärkein viesti onkin se, että teemat syntyvät analyysin ja tutkijan tulkintojen tuloksena – ne eivät nouse itsestään aineistosta, eivätkä niin että tutkijalla on ennakolta mielessään teemat, joihin hän sitten sijoittelee aineistonsa palasia. Teemat ovat aineistossa toistuvia asioita. Ne eivät eriydy myöskään niin, että yhdestä aineistoyksiköstä, esimerkiksi yhdestä haastattelusta, paikantuu tämä teema, ja toisesta yksiköstä taas toisenlainen teema.

Temaattinen analyysi

Teemoittelua voidaan lähestyä aineiston analyysimenetelmän lisäksi itsenäisenä, koko tutkimusprosessin sisältävän laadullisen tutkimuksen lähestymistapana. Tällöin käytetään yleensä käsitettä temaattinen analyysi. Erityisesti Virginia Braunin ja Victoria Clarken (2021) pitkään kehittelemä ja viime vuosina refleksiiviseksi temaattiseksi analyysiksi (reflexive thematic analysis) nimeämä lähestymistapa on saanut vahvan aseman laadullisen tutkimuksen kentällä. Koska kyse ei ole "vain" aineiston analyysimenetelmästä, temaattinen analyysi kytkeytyy aina joihinkin, tutkijan perustellusti valitsemiin paradigmaattisiin ja teoreettisiin lähtökohtiin, jotka osaltaan muovaavat sitä, millaiseksi temaattinen analyysiprosessi ja lopulta koko tutkimus rakentuu.

Lähestymistavassa korostetaan tutkijan subjektiivista, omat lähtökohtansa tunnistavaa tulkinnallista roolia läpi koko tutkimusprosessin, erityisesti tutkimustehtävän muotoilussa ja aineiston analyysissä. Aineiston kanssa työskennellessä refleksiivinen temaattinen analyysi jakautuu kuuteen vaiheeseen, jotka ovat: 1) koko aineistoon tutustuminen, 2) aineiston systemaattinen koodaaminen potentiaalisesti tärkeiden ja merkityksellisten asioiden paikantamiseksi, 3) alustavien teemojen luominen, 4) teemojen arvioiminen ja kehittäminen, 5) teemojen hiominen, määrittely ja nimeäminen, 6) tutkimusraportin kirjoittaminen. (Braun & Clarke 2021).

Esimerkkejä teemoittelusta ja temaattisesta analyysistä

Christoffer Tigerstedt (1990) kuvaa tekstissään "Omaelämäkertojen erillisteemojen analyysi" osuvasti tietynlaiseen teemoitteluun päätyvää, hyvin monipolvista analyysiprosessia. Hänen aineistonaan olivat suomalaisten toimihenkilöiden kirjoittamat omaelämäkerrat. Tutkimustehtäväkseen hän muotoili kysymyksen, millä tavalla ja missä yhteyksissä alkoholimotiivi esiintyy toimihenkilöiksi tunnustautuvien ihmisten omaelämäkerroissa. Alkoholiaiheesta tuli siis tutkimuksen pääteema ja aineistosta valittiin tarkempaan analyysin vain kohdat, joissa kirjoittaja viittaa alkoholiin.

Tigerstedt kertoo, kuinka hän ensin yritti teemoitella mainintoja kahteen luokkaan sen mukaan, koskivatko ne ongelmallista vain ongelmatonta juomista. Tämä jäsennys ei kuitenkaan toiminut. Sen sijaan tärkeämmäksi ryhmittelyn perustaksi tuli se, mihin elämänvaiheeseen maininnat sijoittuvat. Tigerstedtin analyysin mukaan alkoholilla on siis eri elämänvaiheissa erilaisia funktiota. Näin syntyi teemoittelu lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen. Teemoittelu tarkentui vielä tästäkin eteenpäin. Esimerkiksi yhdeksi teemaksi tuli se, miten toisten juominen kuvataan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa.

Tarja Pösö (2026) soveltaa refleksiivistä temaattista analyysiä tutkiessaan vauvojen oikeuksia lastensuojelun sijaishuollossa. Aineistona hänellä oli 15 lastensuojelun ammattilaisten ja perhehoitajien haastattelua. Käsitteellis-teoreettisesti hän kiinnittää tutkimuksensa sosiaalityön asianajoon ja oikeuksiin liittyvään tutkimukseen erityisesti lasten näkökulmasta.

Aineiston koodaamisessa Pösö keskittyi kohtiin, joissa haastateltavat puhuivat näkemyksistään vauvojen oikeuksista sijaishuollossa (knowing), siitä, mikä motivoi heitä edistämään lasten oikeuksia (being), sekä siitä, mitä vauvojen oikeuksien edistämiseksi tehdään (doing). Koodauksen jälkeen hän ryhmitteli koodit temaattisesti kunkin kohdan osalta. Esimerkiksi motivoitumisen vauvojen oikeuksien edistämiseen hän jäsensi kolmeen teemaan: 1) henkilökohtainen ja emotionaalinen kiinnittyminen lapseen, 2) kriittinen tietoisuus sijaishuollon lasten oikeuksien puutteista ja intressi saada aikaan muutoksia lasten hyvinvoinnin parantamiseksi, 3) kuinka luetun kautta saatu teoreettinen ymmärrys tuki ammattilaisten henkilökohtaista motivoitumista ja heidän puutteisiin liittyviä havaintojaan. Tutkimuksen lopussa Pösö palaa temaattisen aineiston analyysin pohjalta vielä alun teoreettiseen lähtökohtiin esimerkiksi jäsentämällä asianajoa vauvojen parissa työskennellessä ruumiillisesta, institutionaalisesta ja rakenteellisesta näkökulmasta.