Teemoittelu

Kirsi Juhila (viittausohje)

Teemoittelussa on kyse siitä, että aineistosta paikannetaan tutkimusongelman kannalta olennaiset aiheet eli teemat (ks. Eskola & Suoranta 2008, 174–180). Teemoittelu on yksi laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmistä ja sitä voidaan pitää yhtenä sisällönanalyysin muotona (Tuomi & Sarajärvi 2018). Kuten koodaus, se voi myös olla aineiston alkuvaiheen jäsentämistapa ennen esimerkiksi diskurssianalyysiin tai narratiiviseen analyysiin siirtymistä. Teemoittelussa aineistosta nostetaan esiin tutkimustehtävän kannalta keskeisiä asiakokonaisuuksia ja usein esiintyviä tyypillisiä piirteitä.

Tutkimusraportissa esitetään yleensä teemojen käsittelyn yhteydessä katkelmia aineistosta eli sitaatteja. Niiden tarkoituksena on havainnollistaa teemoittelua ja samalla tarjota lukijalle jälkiä siitä, mihin tutkija teemoittelunsa pohjaa.

Usein teema-analyysiä tehdään haastatteluaineistosta, mutta on muistettava, että haastattelun teemat eivät ole sama asia kuin analyysin tuloksena syntyvä aineiston teemoittelu. Tämä yleinen sekaannus johtunee siitä, että yksi laadullisen haastattelun perustyyppi on teemahaastattelu (Hirsjärvi & Hurme 2015). Kun tutkimuksessa esimerkiksi haastatellaan lähiössä asuvia nuoria sellaisen tutkimuskysymyksen pohjalta kuin ”Millaisia sosiaalisia verkostoja nuorilla on asuinalueellaan”, haastattelun pääteemoiksi niin sanottuun haastattelurunkoon voidaan ottaa vaikkapa perhe ja sukulaiset, ystävät, koulukaverit, opettajat, sosiaaliviranomaiset ja niin edelleen. Jos käy niin, että tutkija jäsentää analyysinsa ja tutkimusraportin rungon samojen teemojen mukaan, tutkija ei ole ehkä antanut tarpeeksi tilaa aineistolleen tai haastatelluille nuorille, vaan tutkijan ennakkojäsennys on ohjannut analyysiä.

Aineistoa herkästi kuuntelevassa analyysissä saattavat aivan muunlaiset jäsennysperiaatteet ja teemat nousta esiin. Esimerkiksi nuorten sosiaaliset verkostot asuinalueellaan voivat jäsentyä heidän näkökulmastaan sellaisten teemojen kautta kuin kannattelevat verkostot, kontrolloivat verkostot, vihamieliset verkostot ja etäiset verkostot. Näihin kaikkiin voi kuulua perheenjäseniä, ystäviä, koulukavereita, opettajia ja viranomaisia.

Yllä on kovasti varoiteltu siitä, millaista teemoittelu ei ole. Tärkein viesti onkin se, että teemat syntyvät analyysin tuloksena – eivät niin että tutkijalla on ennakolta mielessään teemat, joihin hän sitten sijoittelee aineistonsa palasia. Teemat ovat aineistossa toistuvia asioita. Ne eivät eriydy myöskään niin, että yhdestä aineistoyksiköstä, esimerkiksi yhdestä haastattelusta, paikantuu tämä teema, ja toisesta yksiköstä taas toisenlainen teema.

Esimerkkejä teemoittelusta

Kari Huotari (1999) käytti väitöskirjassaan "Positiivista elämää – Hiv-tartunnan saaneiden selviytyminen arjessa" hyvin selväpiirteistä teemoittelumetodia. Haastatteluihin perustuvassa tutkimuksessaan hän koodasi aineistoaan etsien haastateltavia yhdistäviä seikkoja suhteessa tutkimusongelmaan eli arjessa selviytymiseen. Tuloksena syntyi kolme pääteemaa: elämänmuutos ja ihmissuhdeverkostot, suhde palvelujärjestelmiin ja elämänhallinta. Kaikki pääteemat (joista kukin jakautuu useisiin täsmentäviin alateemoihin) tarjoavat oman näkökulmansa selviytymiseen.

Myös Christoffer Tigerstedt (1990) kuvaa tekstissään "Omaelämäkertojen erillisteemojen analyysi" osuvasti tietynlaiseen teemoitteluun päätyvää, hyvin monipolvista analyysiprosessia. Hänen aineistonaan olivat suomalaisten toimihenkilöiden kirjoittamat omaelämäkerrat. Tutkimustehtäväkseen hän muotoili kysymyksen, millä tavalla ja missä yhteyksissä alkoholimotiivi esiintyy toimihenkilöiksi tunnustautuvien ihmisten omaelämäkerroissa. Alkoholiaiheesta tuli siis tutkimuksen pääteema ja aineistosta valittiin tarkempaan analyysin vain kohdat, joissa kirjoittaja viittaa alkoholiin. Tigerstedt kuvaa, kuinka hän ensin yritti teemoitella mainintoja kahteen luokkaan sen mukaan, koskivatko ne ongelmallista vain ongelmatonta juomista. Tämä jäsennys ei kuitenkaan toiminut. Sen sijaan tärkeämmäksi ryhmittelyn perustaksi tuli se, mihin elämänvaiheeseen maininnat sijoittuvat. Tigerstedtin analyysin mukaan lkoholilla on siis eri elämänvaiheissa erilaisia funktiota. Näin syntyi teemoittelu lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen. Teemoittelu tarkentui vielä tästäkin eteenpäin. Esimerkiksi yhdeksi teemaksi tuli se, miten toisten juominen kuvataan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa.