Haastattelut
Matti Hyvärinen, Eero Suoninen & Jaana Vuori (viittausohje)
Kun haluat tietoa toisten ihmisten toiminnasta, kokemuksista ja käsityksistä, miksi et kysyisi? Haastattelu onkin yleinen tapa tuottaa tutkimusaineistoja. Vaikka erilaisia tutkimushaastattelun tapoja on runsaasti, tutkimusta varten tehty haastattelu on aina eri asia kuin esimerkiksi journalistinen haastattelu tai työpaikkahaastattelu. Tutkimushaastattelun tavoite on tuottaa tietoa ja aineistoa tutkimusongelmaan vastaamiseksi. Tämä tuottaa erityisen suhteen haastattelijan ja haastateltavan välille. Tutkimuskysymyksiä ei kuitenkaan koskaan kysytä sellaisinaan haastateltavilta. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen on aina tutkimuksen tekijän tehtävä ja tämän mahdollistamiseksi haastatteluja juuri kerätään.
Käytännössä haastattelijan kysymysten sisältämillä rajauksilla, muotoiluilla ja tyylillä on suuri vaikutus siihen, millaisia vastauksia ja keskusteluja aineistoon saadaan. Haastattelijan vaikutus ei kuitenkaan ole ongelma. Se on haastattelun kulkuun ja saadun aineiston analyysin aina kuuluva ominaisuus. Tallentunut vuorovaikutus, hankalakin, on osa aineistoa ja tutkijan käytössä. Tämä otetaan monin tavoin huomioon tutkimuksen suunnittelussa, haastattelutilanteessa, aineistoa järjestettäessä, analyysissä ja lopulta tulosten raportoinnissa. Vuorovaikutus on rikkaus, ei häiriö. Liian neutraali ja etäinen haastattelija voi typistää haastattelutkin neutraaleiksi ja etäisiksi.
Haastattelututkimuksen tekijä joutuu miettimään, millaista tietoa tavoittelee ja missä kulkevat saadun tiedon rajat. Koska haastatteluja tehdään monin eri tavoin, on tärkeää, että tutkija perustelee tekemänsä valinnat. Ennen haastatteluja kannattaa silmäillä erilaisia haastattelutapoja esitteleviä yleisteoksia, jotta ei perusteetta hyppäisi vain johonkin muodissa olevaan vaihtoehtoon. Haastatteluaineistolla voidaan tähdätä hyvinkin erilaisen tiedon kartuttamiseen. Haastatteluiden pohjalta voidaan analysoida esimerkiksi tosiasioita, kokemuksia tai kulttuurisia merkityksiä ja puhetapoja. Nämä tiedon alueet edellyttävät erilaisia haastattelun toteuttamisen tapoja. Haastatteluissa voidaan pyrkiä esimerkiksi todenmukaisiin kuvauksiin (asiantuntijahaastattelut), haastateltavan mahdollisimman vapaaseen puheeseen (kertomushaastattelu) tai vireään keskusteluun (ryhmäkeskustelu).
On tarpeen tehdä perusteltuja valintoja sen suhteen, missä määrin haastattelukysymykset valmistellaan etukäteen, missä määrin haastattelijan omaa aktiivisuutta viritetään tai jarrutetaan ja miten haastattelutilanne organisoidaan. Myös haastattelun tematiikka ja haastateltavan ryhmän luonne on tarpeen ottaa huomioon haastattelun toteutus- ja käsittelytavan valinnoissa. Haastattelut jaetaan yleensä strukturoituihin ja puolistrukturoituihin. Haastattelun tyyppejä ovat muun muassa teemahaastattelu, asiantuntijahaastattelu, ryhmähaastattelu, kertomushaastattelu ja puhelinhaastattelu.
Strukturoitu, puolistrukturoitu vai vähän strukturoitu?
Kun haastattelututkimus löi itsensä läpi toisen maailmansodan jälkeen, lähtökohtana olivat strukturoidut kyselytutkimukset. Niissä ihanteena olivat aina samassa muodossa esitettävät kysymykset ja valmiiksi rajatut vastaamisvaihtoehdot. Haastattelijan vaikutus oli tarkoitus minimoida olemattomiin. Kaiken tämän tarkoituksena oli, että saataisiin vakioituja, objektiivisia ja mitattavia tuloksia. Ihmisiltä ei kysytty, miten he jäsentävät maailmansa kielellisesti, vaan miten he reagoivat tutkijoiden sanoihin ja jäsennyksiin. Tällaisella haastatteluaineistolla tuloksia saadaan kyllä laskettua, mutta aina ei ole tietoa siitä, miten haastateltavat ovat ymmärtäneet kysymykset ja miten he ovat ajatelleet vastaavansa (ks. Leinonen ym. 2017).
Laadullisen haastattelun syntyessä ajateltiin, että haastateltavien on saatava vastata omin sanoin ja niin laajasti kuin on tarve. Nauhurit tekivät mahdolliseksi tallentaa ja analysoida pitempiä puheenvuoroja. Tämä on puolistrukturoidun haastattelun idea: kysymykset laaditaan ennakkoon ja esitetään enemmän tai vähemmän samassa muodossa, mutta vastaamisen tapa on vapaa. Mutta mikäli haastattelija seuraa vain valmista kysymyslistaansa ja hyppää joka vastauksen jälkeen seuraavaan kysymykseensä, saadaan edelleenkin helposti vain haastateltavan reagointeja tutkijan tapaan jäsentää maailmaa. Tarkat kysymykset ovat toki paikallaan silloin, kun tavoitteena on saada asiantuntijahaastattelun tapaan esiin faktoja siitä mitä on tapahtunut tai mitä on meneillään, jotta haastateltavat eivät vain juttele mukavia aiheen vierestä.
Alla on esitelty joukko erilaisia haastattelutapoja. Olennaista ei ole kuitenkaan nimen löytäminen omalle haastattelutyylille. Yleiskäsitteenä toimii aivan hyvin vaikkapa "vähän strukturoitu laadullinen haastattelu".
Teemahaastattelu
Teemahaastattelussa kysymyksiä ei välttämättä muotoilla tarkasti etukäteen tai esitetä aina samassa muodossa. Tutkija perehtyy ensin tutkimusaihettaan koskevaan kirjallisuuteen, valitsee oman näkökulmansa ja kysymyksensä ja päättää sitten, mitkä ovat tutkimuksen kannalta keskeiset teemat. Haastattelija kysyy sitten vapaasti muotoillen kysymyksiä näistä teemoista.
Teemahaastattelun suosio perustuu siihen, että vastaamisen vapaus antaa oikeuden haastateltavien puheelle. Teemoihin kohdistunutta haastattelua on myös suhteellisen helppoa ryhtyä analysoimaan teemoittain. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että tutkijan ennakkoon asettamat teemat eivät välttämättä ole samat kuin ne teemat, jotka aineistoa analysoimalla osoittautuvat olennaisiksi aineiston sisällön jäsentämisessä. (Hirsijärvi & Hurme 2001).
Englanniksi ei juuri tunneta käsitettä teemahaastattelu, vaan useimmiten puhutaan puolistrukturoidusta haastattelusta.
Asiantuntijahaastattelu
Asiantuntijoiden haastattelemisessa tarkoituksena on esimerkiksi selvittää, miten yritykset, valtionhallinto tai kunnat toimivat tai ovat toimineet tutkitun asian käsittelyssä. Asiantuntija on siis osa valmistelua ja päätöksentekoa tai ainakin henkilö, joka on voinut seurata sitä läheltä. Tästä voi seurata, että tutkijalla ja asiantuntijalla on ristiriitaiset intressit, eikä asiantuntijalla ole välttämättä tavallisen haastateltavan halua auttaa tutkijaa. Haastattelijan on osattava vaihtaa lähestymistapaansa: joskus on hyvä esiintyä itse asiantuntijana, toisinaan tietämättömyyden korostaminen voi tarjota enemmän tietoa. (Alastalo, Åkerman ja Vaittinen 2017).
Ryhmäkeskustelu tai ryhmähaastattelu
Yksittäisten ihmisten haastattelemisen asemesta on toisinaan perusteltua koota ryhmä tutkimusaiheen kannalta relevantteja henkilöitä yhteen pohtimaan aihetta. Ryhmäkeskusteluissa mielenkiinnon kohteena ei ole yksittäinen vastaus tai tieto, vaan ryhmän vuorovaikutuksen eteneminen, vaikkapa se miten erimielisyyksiä ilmaistaan ja sovitellaan ja miten yhteistä näkemystä muotoillaan. Tällöin tutkijan rooli on erilainen kuin yksilöhaastattelussa. Hän on pikemminkin keskustelun moderaattori ja rohkaisija kuin haastattelija. Hänen haastavin tehtävänsä saattaa olla saada kaikki osallistujat mukaan suhteellisen samanlaisella panoksella. (Pietilä 2017.)
Virikehaastattelu
Virikehaastattelun idea on, että haastattelijan kysymysten ja haastateltavan lisäksi mukana onkin kolmas elementti: valokuvat, muistoesineet tai muu menneisyydestä ja kulttuurista kertova dokumentti. Joskus virikkeenä toimii väittämä, johon haastateltavat reagoivat. Virikkeet tarjoavat johtolangan kohti tutkittavaa aihetta, ne voivat innostaa tai provosoida. Virikkeet voivat tuoda mukaan asioita, joita haastateltava ei aktiivisesti muuten muista tai halua ottaa esille. Virikkeiden käyttö on sikäli joustavaa, että koko haastattelu voi perustua niiden käyttöön tai niitä käytetään vain jossain kohtaa haastattelua. (Törrönen 2017.)
Kävelyhaastattelu
Kaikkia haastatteluja ei kannata tehdä vain pöydän ääressä paikallaan istuen. Mikäli tutkittavana on paikallinen historia, luontosuhde tai aluesuunnittelu, voi olla hyödyllistä tehdä haastattelu kävellen, jolloin vastaan tulevat näkymät, ihmiset ja luontokohteet voivat toimia virikkeinä haastattelulle. (Bamberg 2017.)
Puhelinhaastattelu
Puhelinhaastattelu ei ole pelkästään edullinen ja nopea tapa haastatteluja silloin, kun haastateltavat asuvat ympäri maata tai ulkomailla. On olemassa monia sensitiivisiä aiheita, joista ihmiset saattavat puhua helpommin puhelimessa. Esimerkiksi väkivaltarikollisten haastatteleminen voi olla turvallisempaa puhelimitse kuin kasvokkain. Korona-epidemian aikaan olisi hankalampi järjestää haastatteluja kasvokkain kuin puhelimitse tai tietokoneen kokousohjelmalla. (Ikonen 2017.)
Kysymisestä kuuntelemiseen
Monet haastatteluoppaat ja haastattelun lajit korostavat kysymysten huolellista valmistelua etukäteen. Yleisin virhe haastatteluja suunnittelevan opiskelijan tai aloittelevan tutkijan haastattelurungossa on se, että siinä on aivan liikaa kysymyksiä. Pitkä lista kysymyksiä lisää riskiä siitä, että keskitytään tutkijan ja haastattelijan, ei haastateltavien omaan maailmaan. Suuri määrä taustatietoja voi myös olla rasite tietojen anonymisoinnin ja säilytyksen kannalta.
Usein myös opetetaan, että haastattelun aluksi tulee esittää lämmittelykysymyksiä. On aivan oikein, että heti alkuun ei kysytä kaikkein vaikeimpia ja intiimeimpiä kysymyksiä. Yhtä vähän kannattaa aloittaa haastattelua teknisillä taustakysymyksillä. Jos näitä tietoja todella tarvitsee, niiden luonteva paikka on vasta myöhemmin haastattelun loppupuolella.
Mikäli tutkimus koskee esimerkiksi koronavirusta, sen sairastamista tai elämää epidemian aikaan, heti ensimmäisen kysymyksen kannattaa suuntautua tähän aiheeseen periaatteella "ole relevantti". Puhtaasti teknisten kysymysten esittäminen alussa ohjaa pahimmillaan koko haastattelua, mikäli haastateltava oppii, että häneltä odotetaan lyhyitä asiavastauksia. Ei siis kysytä: "Milloin sairastuit koronaan ja kauanko se kesti?" Tässä on ensinnäkin jo kaksi eri kysymystä. Ongelma on se, että kumpaankin voi antaa parin sanan vastauksen, josta ei juuri aineistoa heru. Toiseksi, nämä kysymykset ovat suljettuja kysymyksiä, jotka pyytävät vain rajattua täsmätietoa.
Varsinainen haastattelu kannattaa käynnistää riittävän avoimella kysymyksellä, joka ei turhaan rajaa vastaamisen mahdollisuuksia ja tapoja. "Millainen kokemus koronaan sairastuminen oli sinulle?" saattaisi olla tällainen avauskysymys. Olennaista on se, mitä tapahtuu tämän avauskysymyksen jälkeen. Huono haastattelija istuu liikahtamatta paikallaan ("neutraalisti") ja valmistautuu esittämään seuraavia listalla olevia kysymyksiä. Taitava haastattelija kuuntelee ja osoittaa minimipalautteen avulla (nyökyttelee ja myötäilee, "ohhoh", "joo", "yhyh"), että oikeasti kuuntelee ja on halukas kuulemaan lisää. Haastattelija poimii mieleensä haastateltavan ilmauksia ja tapahtumia voidakseen jatkaa niistä: "Kerroit teholle joutumisesta, voitko kertoa siitä lisää?", "Sanoit että ihmiset pelkäsivät sinua jälkeenpäin, onko sinulla esimerkkejä siitä?" Brinkmann & Kvale (2018) antavat oppikirjassaan hauskan esimerkin siitä, miten opiskelijan kanssa voi keskustella oppitunnilla pitkän tovin vain yhden kysymyksen ja siihen esitettyjen jatkokysymysten avulla. Tietysti on haastateltavia, jotka puhuvat niukasti ja haluavat lisäkysymyksiä. Heitä varten kannattaa olla kysymyksiä valmiina. Tällöin haastattelijaakaan ei tilanne jännitä niin paljon.
Myös harkittu hiljaisuus on yksi haastattelijan tärkeistä taidoista. Uusien kysymysten esittämisellä ei ole kiire. Arkikeskustelua pitempien taukojen pitäminen tarjoaa haastateltavalle luvan ja mahdollisuuden jatkaa vielä aloittamastaan aiheesta. Kuuntelemista voi osoittaa pelkästään toistamalla saatua vastausta ("Jouduit teholle!") tai esittämällä oman tulkinnan tai tiivistelmän haastateltavan sanomasta ("Ymmärsinkö oikein, että sairastaminen lisäsi luottamustasi meidän terveydenhoitoon?"). Tulkinnan ei tarvitse osua täsmälleen oikeaan, sillä haastateltavalla on tässä tilaisuus korjata tulkintaa ja jatkaa keskustelua. Jos vastaan tulee sanoja tai ilmauksia, joita haastattelija ei tunne, on parasta kysyä saman tien. Useimpiin haastatteluihin sopii se, että haastattelija korostaa omaa kiinnostustaan, mutta myös tietämättömyyttään. Silloin tällöin haastateltava saattaa tokaista "Kuten itsekin tiedät". Tämä on hankala vastaus, koska emme voi tietää, mitä haastateltava oikeasti olettaa yhteisesti jaetuksi tiedoksi. Vastauksena tähän on hyvä todeta, että "minä en voi tietää mikä on juuri sinun kokemuksesi ja näkökulmasi asiaan".
Tavalliset ja turhat virheet:
- Pitkä, yksityiskohtainen kysymyslista ja valmiiden kysymysten tykittäminen
- Kysymykset, joihin voi vastata kyllä tai ei (erityisesti haastattelun alussa)
- Monen asian kysyminen samalla kertaa (tapahtuu helposti, jos ei harjoittele hiljaa olemista)
- "Miksi?" voi olla huono kysymys, ellei analyysissä oteta huomioon, että miksi-kysymys sisältää aina piiloisesti syytöksen.
Tiivistettynä sanomamme on, että haastattelut eivät onnistu jotain sääntökirjaa seuraamalla, vaan olemalla luontevasti vuorovaikutuksessa haastateltavien kanssa. Haastattelu voi mennä aivan toisin kuin oli suunniteltu, mutta silti se tuottaa aineistoa. Hankala ja omasta mielestä pieleen mennyt haastattelu voi lopulta olla analyysin kannalta se kiinnostavin tapaus.