Tilat ja esineet aineistoina

Virve Peteri (viittausohje)

Lukuaika noin 5 min

Esineistä ja tiloista on perinteisesti kerätty aineistoa havainnoimalla niitä. Havainnoiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että "tässä sitä vain katsellaan", vaan katsetta ohjaa ainakin jonkinlainen tutkimuskysymys, hypoteesi tai teoria. Kulttuurikriitikko John Berger kiinnittää teoksessaan Näkemisen tavat (1991) huomion siihen, että on monenlaisia tapoja katsoa. Samalla hän korostaa sitä, että näkeminen on aktiivista tulkintaa. Berger kirjoittaa, että "me emme koskaan katso vain yhtä esinettä vaan me katsomme aina esineiden ja itsemme välistä suhdetta" (Berger 1991, 9). Berger siis esittää, että katse ei ole ikinä puhdas kulttuurisista käsityksistä. Teoksessaan Berger osoittaa, miten esimerkiksi naiset esitetään toistuvasti mainoksissa ja kuvataiteessa esineen kaltaisina ja siten katseemme on tavallaan kouliintunut havaitsemaan naisissa esineen kaltaisuutta. On siis tärkeää, että havainnoidessa emme päädy uusintamaan kulttuurisia stereotypioita.

Esineitä ja tiloja on tutkittu myös keräämällä ihmisten kuvauksia ja kertomuksia niistä. Tällöin ajatellaan, että haastatteluilla voidaan päästä käsiksi esimerkiksi siihen, miten ihmiset ymmärtävät jonkin esineen tai tilan merkityksen tai käyttötarkoituksen. Yhtä lailla muunlaiset tekstit kuin litteroidut haastattelut voivat toimia aineistona, kun tutkitaan materiaalista kulttuuria. Tekstiaineistot voivat olla viranomaisdokumentteja (esim. valtion tilastrategioita) media-aineistoja (esim. lehtijuttuja, jotka kertovat tiettyjen tilojen tai esineiden käytöstä), Internetin tekstejä tai keskusteluja (esim. virkkaajien blogeja tai ihmisten keskusteluja muistoesineistä) tai ne voivat olla tilastoja (esim. Tilastokeskuksen asunnoista ja asunto-oloista tai kulutustottumuksista kertovat tilastot).

Dokumenttiaineistot voivat olla myös visuaalisia. Tutkimusaineistona voi olla insinöörin tai muotoilijan luonnoksia uudesta suunnitteilla olevasta esineestä, arkkitehdin piirustuksia, sisustussuunnittelijan suunnitelmia tai mainostoimiston luoma mainoskampanja. Paul Du Gay kollegoineen onkin todennut, että "mainokset saavat esineet puhumaan" (Du Gay ym. 1997, 25). Heidän mukaansa mainoksissa yhdistyy visuaalisuus ja tekstit, jotka välittävät tietoa esimerkiksi siitä, kenen oletetaan käyttävän jotain esinettä, minkälaisia nämä käyttäjät ovat ja missä tilanteissa esinettä kuuluu käyttää.

Tutkija itsekin voi dokumentoida aineistoaan ottamalla valokuvia tai pyytämällä tutkimukseen osallistuvia ottamaan valokuvia arjen esineistä tai tiloista. Tutkimuksen tekijä voi itse piirtää kuvia esimerkiksi tilallisista järjestyksistä tai kirjata ylös ajatuksiaan siitä, minkälaisia esineitä hän havaitsee, minkälaiset esineet tai tilat on sijoitettu lähelle toisiaan ja miten niitä käytetään. Tällöin nämä pohjapiirrokset ja tutkijan kirjaamat kuvaukset ovat itsessään tutkimusaineistoa.

Joskus mielekkäin tapa kerätä aineistoa on kävellä tai muulla tavalla liikkua yksin tai yhdessä tutkittavien kanssa ja antaa samalla ympäristön materiaalisuuden virittää tunteita, muistoja, kertomuksia ja kuvauksia, joita sitten tallennetaan kuvin, sanoin ja puheena. Liikkumista voi ajatella myös näkökulman ottamisena aineistoon ja aineiston keruuseen. Tällöin liikkuminen on se, mihin tutkimuskohde kutsuu, ja se tapa, jolla sitä on olennaisinta lähestyä. Liikkumalla on tutkittu muun muassa käytäviä, kuntosaleja ja tanssisaleja.

Arkielämän voi ajatella järjestyvän ja kytkeytyvän erilaisiin tiloihin ja esineisiin, joilla on merkitystä. Usein henkilökohtainen elämäntarinakin kiinnittyy erilaisiin paikkoihin, niiden sisältämiin tiloihin ja esineisiin, jotka tavallaan muistuttavat meitä historiastamme. Materiaalinen kulttuuri voi siis toimia aineistona, jonka avulla päästään käsiksi muistoihin ja kokemuksiin, joista ei ilman esineitä ja tiloja osattaisi edes kertoa. Arkeologiassa, sosiaalitieteissä ja historiassa alistettujen ihmisryhmien esineitä ja tiloja tutkimalla on voitu tavallaan jälkikäteen "antaa ääni" kokemuksille, joista ei ole aiemmin saanut julkisesti puhua. Amerikan orjien käsityöt tai homoseksuaalien kohtaamispaikat 1950-luvulla ovat toimineet aineistoina, jotka kertovat kulttuureista ja merkityksistä, joista aiemmin on pitänyt vaieta.

Miksi esineiden ja tilojen tutkiminen on tärkeää? Ankkurilinkki ikoni

Antropologi Daniel Miller (2010) on todennut, että ymmärrämme esineet taustana elämälle, jossa todellinen huomio on aina ihmisissä, tekemisissä, tapahtumissa ja päämäärissä. Esineet ja tilat nöyrästi "vain ovat". Ne nousevat huomion keskipisteeksi silloin, kun jokin ei toimi tai jotain arjen rakentumisessa on muuttunut (Connor 2010). Me kuitenkin jatkuvasti tulkitsemme esineitä ja tiloja. Arjessa materiaaliset elementit rajaavat ja kehystävät toimintaa. Niiden avulla ymmärrämme, että olemme kaupassa, elokuvissa, kuntosalilla, lastenkulttuurikeskuksessa, luennolla tai treffeillä. Eräs ystäväni kertoi aikoinaan, miten tajusi saapuneensa treffeille, kun hänen tapaamansa henkilö ei tyypilliseen tapaansa rientänyt keittämään kahvia, vaan aukaisi punaviinipullon ja laittoi soimaan Barry Whiten levyn. Tässä pöydälle asetetut kaksi viinilasia ja avattu pullo sekä pehmeän haikea soulmusiikki kehystivät tilanteen romanttiseksi.

Miksi tiloja ja esineitä sitten on tärkeää tulkita muutoinkin kuin osana arjessa selviytymistä? "Eläminen merkitsee jälkien jättämistä", toteaa Walter Benjamin (1969). Nämä Benjaminin mainitsemat jäljet viittaavat tapaamme muokata ja järjestää esineitä ja tiloja arjessa. Me emme pelkästään muokkaa esineitä ja tiloja, vaan samalla ne muokkaavat meitä. Arjen materiaalisuuden tutkimus voi merkitä eräänlaista tieteellistä salapoliisityötä, joka pyrkii paljastamaan minkälaisten piilotettujen mekanismien avulla erilaiset tilat ja esineet tuottavat myös meistä subjekteina tietynlaisia (ks. Benjamin 1969; Colomina 1992). Tilalliset järjestykset ja esineet ohjaavat askeliamme, toimintaamme ja sosiaalisia suhteitamme, mutta hyvin harvoin – jos koskaan – pysähdymme miettimään tätä (Miller 2010). Tämä tekee niiden tutkimisesta erityisen tärkeää.

Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri myös uusintaa arvojaan ja normejaan osittain materiaalisten objektien ja tilallisten järjestysten avulla (Miller 2005; Saarenheimo 2020). Me sosiaalistumme kulttuurimme käytäntöihin vuorovaikuttamalla erilaisten ympäristöjen ja esineiden kanssa. Nämä ympäristöt opettavat meille huomaamattamme erilaisia merkityksiä, järjestyksiä, arvostuksia ja odotuksia. Kulttuurin arvot ja käytännöt ottavat monia materiaalisia muotoja. Esimerkiksi kaupungin kaavan, erilaisten työympäristöjen ja kotien sisustuksen voi ajatella ilmentävän eri tavoin joitakin samoja kulttuurisia merkityksiä liittyen vaikkapa sukupuoleen, luokkaan, etnisyyteen ja hyvään makuun (Bourdieu 1995).