Laadullisen tutkimuksen näkökulmat

Arja Jokinen (viittausohje)

Lukuaika noin 9 min

Näkökulmat ja paradigmat Ankkurilinkki ikoni

Mistään ilmiöstä ei voi sanoa kaikkea. Tutkittava ilmiö voidaan ottaa haltuun aina vain jostakin rajatusta näkökulmasta. Tutkijan kannalta on tärkeää, että hän onnistuu tekemään rajaukset siten, että tutkimuksesta muodostuu mielekäs ja toteuttamiskelpoinen kokonaisuus. Koska laadullisen tutkimuksen kenttä on nykyisin laaja, joutuu tutkija väistämättä tekemään monia näkökulman rajaukseen liittyviä valintoja.

Näkökulman käsite tulee lähelle paradigman käsitettä; kyse on erilaisista näkökulmista tarkastella todellisuuden ja siitä saatavan tiedon luonnetta sekä tiedon tuottamisen mahdollisuuksia. Näkökulma ohjaa tutkijan valintoja ja "katsetta" koko tutkimusprosessin ajan. Tässä käsikirjassa esitetään kolme toisistaan selvästi eroavaa tutkimuksellista näkökulmaa tai viitekehystä: fakta-, kokemus- ja konstruktionistinen näkökulma.

Egin G. Guba ja Yvonna Lincoln (1998) määrittelevät paradigman uskomusjärjestelmäksi, joka perustuu ontologisiin, epistemologisiin ja metodologisiin oletuksiin. Paradigmoja ei ole mahdollista laittaa keskinäiseen järjestykseen niiden totuudellisuuden mukaan. Yksi paradigma ei ole toista oikeampi tai todempi. Käytännössä harva tutkimus liikkuu puhtaasti yhden näkökulman sisällä, vaan elementtejä eri näkökulmista saatetaan yhdistää. Kysymys on siitä, kuinka vakuuttavia ja käyttökelpoisia ne ovat kulloisessakin tutkimusasetelmassa. Paradigmojen taustalla on erilaisia tieteen- ja tietoteorioita. Faktanäkökulma nojaa positivistiseen tietoteoriaan, kokemusnäkökulma hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen ja fenomenologiaan ja konstruktionistinen näkemys puolestaan sosiaaliseen konstruktionismiin ja etnometodologiaan.

Paradigmat tarjoavat erilaisia vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

  • Mikä on todellisuuden muoto ja luonne, mitä siitä voidaan tietää? (Ontologinen kysymys)
  • Mitä on tieto ja miten sitä voidaan tavoittaa? Mikä on tutkijan ja tutkittavan välinen suhde? (Epistemologinen kysymys)
  • Miten tutkija voi selvittää sen, minkä hän uskoo olevan mahdollista selvittää? (Metodologinen kysymys)

Seuraavaan taulukkoon on tiivistetty eri näkökulmien keskeisiä lähtökohtia tavalla, joka havainnollistaa mahdollisimman selkeästi niiden välisiä eroja. Taulukkoa tulee siten tarkastella karkeana pelkistyksenä, joka ei ota huomioon eri näkökumien sisäistä variaatiota tai keskusteluja.

Taulukko 1. Näkökulmat ja niiden lähtökohdat
Faktanäkökulma Kokemusnäkökulma Konstruktionistinen näkökulma
Tutkittava todellisuus Objektiivinen, yksilöiden näkemyksistä riippumaton Subjektiivinen/ moninainen Relationaalinen, moninainen ja alati rakentumassa
Kielen rooli Kieli heijastaa todellisuutta Kieli on väline sanoittaa kokemusta Kieli rakentaa todellisuutta
Tutkimuksen kohde Tosiasiat, asiantilat Subjektiiviset merkitykset Kulttuuriset merkitykset / vuorovaikutus / toiminta
Aineisto Portti todellisuuteen Väylä kokemukseen Näytteitä todellisuudesta
Tutkittava Informantti Kokeva subjekti Kulttuurinen toimija
Tutkija Ulkopuolinen havainnoitsija Ymmärtävä kanssakokija Tulkitseva analyytikko
Keskeisin teoria Substanssi- ja formaalit teoriat Paradigma- ja menetelmäteoriat Paradigma- ja menetelmäteoriat
Argumentointi Evidenssiin perustuva Elämyksellinen Tulkitseva
Tutkimuksen tulos Todellisuuden dokumentointi ja selittäminen Ymmärtäminen ja äänen antaminen tutkittaville Tulkitseminen ja itsestään selvyyksien eksplikointi
Luotettavuus Edustava otos, evidenssin osoittaminen Vastaavuus tutkittavien näkemysten kanssa Tulkintojen perusteltavuus

Faktanäkökulma Ankkurilinkki ikoni

Arkielämässä käytämme kieltä välineenä, jonka avulla puhuja tai kirjoittaja välittää informaatiota vastaanottajalle. Tutkimuksessa hyödynnetään usein samaa kielen perusfunktiota. Sen lisäksi että tutkijat perehtyvät tutkittavaan asiaan tutkimuskirjallisuuden avulla, he esimerkiksi käyttävät tutkimuskohteestaan kertovia tekstejä lähteinään tai haastattelevat ihmisiä, jotka tietävät asiasta. Tätä näkökulmaa kieleen voidaan nimittää faktanäkökulmaksi, koska siinä ollaan kiinnostuneita niistä tiedoista, joita käytettävät lähteet välittävät kertomastaan asiasta. (ks. Alasuutari 2019). Faktanäkökulmassa kielen roolia ei juurikaan problematisoida, vaan kielen nähdään välittävän (oikeaa tai väärää) tietoa todellisuudesta. Kielen ja todellisuuden välillä nähdään siten olevan referentiaalinen suhde.

Faktanäkökulmassa todellisuuden ajatellaan olevan "tuolla jossakin ulkomaailmassa" ("out there") löytämistään odottamassa. Tiukimmillaan näkökulmassa uskotaan objektiivisen eli havainnoitsijasta riippumattoman todellisuuden olemassaoloon. Tutkijan tärkeä tehtävä on päästä käsiksi tuohon todellisuuteen siten, että tutkimukseen tulisi mahdollisimman vähän virhelähteitä, jotka vinouttavat tutkimustuloksia.

Faktanäkökulmassa tutkijaa kiinnostavat tosiasiat ja erilaiset asiantilat. Hän voi olla kiinnostunut esimerkiksi siitä, hyötyvätkö syrjäytetyt nuoret osallistumisestaan heidän työllistymistään tukevan projektin toimintaan, saavatko nuoret projektin jälkeen töitä tai onko heidän syrjäytymisen uhkansa muutoin pienentynyt.

Tutkimuksessa kerättävä aineisto on tutkijalle ikään kuin portti todellisuuteen. Aineistoa tarkastelemalla tutkija tekee päätelmiä myös aineiston ulkopuolisesta todellisuudesta. Aineiston laadulle asettuu siten paljon vaatimuksia. Aineiston on oltava riittävän kattava sekä oikeaoppisesti kerätty. Oikeaoppisuus tarkoittaa sitä, että tutkijan omat subjektiiviset tulkinnat tai muut tekijät eivät pääse vinouttamaan aineistoa tai siitä tehtäviä päätelmiä. Mikäli kysymyksessä on esimerkiksi kirjallisiin dokumentteihin perustuva tutkimus, kiinnittää tutkija paljon huomiota lähdekritiikkiin. Mikäli aineisto puolestaan kerätään haastattelemalla, ymmärretään haastateltava lähinnä informanttina, jolla on hallussaan tutkittavaa asiaa koskevaa tietoa (ks. Alastalo & Åkerman 2010). Tutkijan tehtävänä on haastateltavaa mahdollisimman vähän johdattelevilla kysymyksillä saada tutkittava kertomaan asioista rehellisesti. Samaa aihetta voidaan kysyä myös hieman eri tavoin muotoilluilla kysymyksillä, jotta tutkittavan käsityksestä saataisiin mahdollisimman totuudellinen kuva.

Faktanäkökulmasta tehtävässä tutkimuksessa tutkijan tehtävänä on päästä niin lähellä tutkittavaa todellisuutta kuin mahdollista ja raportoida se tutkijan antamien (teoreettisten) selitysten kera yleisölle. Faktanäkökulmassa nojaudutaan yleensä vahvasti erilaisiin substanssiteorioihin eli ilmiötä selittäviin teorioihin tai formaaleihin eli erilaisia yleisempiä selitysmalleja tarjoaviin teorioihin (ks. Laadullinen tutkimus ja teoria). Tutkimuksen tehtävänä on ilmiöiden kuvaaminen ja selittäminen ja argumentaatiotavassa korostuu evidenssiin perustuva argumentointi (ks. Mason 2002, 176–179).

Kokemusnäkökulma Ankkurilinkki ikoni

Kokemusnäkökulma eroaa faktanäkökulmasta siten, että todellisuuden ei ajatella olevan universaali ja yksittäisistä ihmisistä riippumaton vaan moninainen ja subjektiivinen. Esimerkiksi meillä jokaisella on omia kokemuksia ja tuntemuksia asioista, jotka voivat olla meille tosia, vaikka ne eivät sitä muille olisikaan. Kokemusnäkökulman mukaisessa tutkimuksessa tutkija onkin kiinnostunut nimenomaan näistä yksilöllisistä kokemuksista ja niiden saamista subjektiivisista merkityksistä. Kysymys ei siten kuulu, ovatko tutkittavan kokemukset ja näkemykset tosia, vaan miten tutkittava tekee ymmärrettäväksi omaa elämäänsä ja omia kokemuksiaan sekä millaisen mielen tai merkityksen asiat saavat hänen elämässään. Tutkija haluaa nimenomaan löytää tien tutkittavan kokemuksiin ja tunteisiin.

Kokemusnäkökulmassa tutkija pyrkii kaikin tavoin olemaan objektivoimatta tutkittaviaan. Hän käyttää paljon aikaa ja energiaa saadakseen luotua hyvän ja luottamuksellisen suhteen tutkittaviinsa. Esimerkiksi haastattelututkimuksessa se merkitsee yleensä pitkiä, kiireettömiä haastatteluja, joissa ilmapiiri on mahdollisimman välitön ja luottamuksellinen. Samaa ihmistä saatetaan haastatella useampaan kertaan, sillä suhteen syventyessä uskotaan päästävän lähemmäksi haastateltavan todellista kokemusta.

Kokemusnäkökulmasta tehtävän tutkimuksen tavoite ei ole tuottaa objektiivista tietoa eikä antaa selityksiä vaan ymmärtää tutkittavien kokemuksia. Kokemusnäkökulmaan yhdistyy usein myös emansipatorinen tiedonintressi: äänen antaminen sellaisille ryhmille, joiden ääni ei yhteiskunnassamme usein kuulu. Kokemusnäkökulmasta on tehty tutkimusta, kun on esimerkiksi haluttu ymmärtää sitä, miten asunnottomat naiset kokevat oman tilanteensa (Granfelt 1998) tai millaisia merkityksiä lapsistaan erillään asuvat äidit antavat omalle äitiydelleen (Nousiainen 2004).

Kokemusnäkökulmassa vältetään liikkeelle lähtemistä tutkittavaa ilmiötä sisällöllisesti jäsentävistä teorioista, jotta tutkija ei menettäisi herkkyyttään kuunnella tutkittavien omia jäsennyksiä. Eli aineiston analyysissä lähdetään liikkeelle hyvinkin aineistolähtöisesti ja mahdollisimman avoimin mielin. Siinä mielessä lähestymistavassa korostuvat paradigma- ja menetelmäteoriat, joskin muitakin teorioita toki tutkimuksessa käytetään. Paradigma- ja menetelmäteoriat auttavat tutkijaa pohtimaan vaikeita kysymyksiä, kuten mitä on kokemus ja miten sitä voidaan tutkimuksellisesti lähestyä (Perttula 2005). Tutkimusraporttia kirjoittaessaan tutkija pyrkii tuomaan esiin tutkittavien ääntä ja näkökulmia ja tutkimuksen kirjoitustapa eroaa yleensä selvästi faktanäkökulman kirjoitustavasta. Masonin (2002, 176) luokitusta mukaillen kirjoittamisessa korostuu elämyksellinen ja tulkitseva argumentaatiotapa.

Konstruktionistinen näkökulma Ankkurilinkki ikoni

Konstruktionistisessa näkökulmassa ollaan kokemusnäkökulman tavoin kiinnostuneita merkityksistä, mutta ei niinkään subjektiivisista kuin kulttuurisista merkityksistä. Todellisuuden ei nähdä olevan "jossain tuolla löytämistään odottamassa", vaan todellisuus nähdään toiminnassa ja puheessa jatkuvasti rakentuvana. Tällöin tutkijan mielenkiinto on erityisesti kulttuurisissa merkityksenannoissa, ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja toiminnassa, joissa todellisuutta rakennetaan. Lisäksi ajatellaan, että todellisuutta voidaan tehdä ymmärrettäväksi useilla erilaisilla tavoilla, tukeutuen erilaisiin kulttuurisiin puhetapoihin eli diskursseihin. Erilaisilla puhetavoilla on erilaisia seurauksia, jotka puhetapojen lisäksi ovat tutkijan mielenkiinnon kohteena. (esim. Jokinen & Juhila & Suoninen 2016 ja 2012).

Suhde kieleen rakentuu varsin erilaiseksi kuin kahdessa edellisessä näkökulmassa. Konstruktionistisessa näkökulmassa kielen ei nähdä vain heijastavan todellisuutta, vaan aktiivisesti tuottavan sitä. Todellisuuden ei nähdä jäsentyvän kielelliseen muotoon millään yksiselitteisellä tavalla, vaan puhujat ja kirjoittajat tekevät monia erilaisia valintoja tuottaessaan todellisuudesta tietyn version. Lisäksi kielenkäytöllä myös tehdään konkreettisesti monia asioita: syytetään, oikeutetaan, puolustetaan jne. Kielenkäytön nähdäänkin olevan itsessään kiinnostava tutkimuskohde, todellisuutta itseään. (ks. Burr 2015.)

Konstruktionistisesti suuntautunut tutkija on siten kiinnostunut sekä kulttuurisista merkityksistä että niiden tuottamisen tavoista, usein myös kielenkäytön seurauksista. Tutkittavat nähdään kulttuurisiksi toimijoiksi, jotka omassa toiminnassaan toisaalta tukeutuvat niihin kulttuurisiin tulkintaresursseihin, joita heillä on käytössään, sekä toisaalta koko ajan myös luovat uutta todellisuutta ja uudenlaisia todellisuuden jäsennystapoja.

Siten esimerkiksi sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välistä keskustelua analysoiva tutkija voi olla kiinnostunut siitä, millaisia tulkintoja keskustelun kuluessa rakentuu esimerkiksi asiakkaan ongelmista, niiden syistä ja ratkaisuvaihtoehdoista ja miten eri osapuolet ovat omalla (puhe)toiminnallaan osallistumassa merkitysten tuottamiseen. Lopuksi hän voi vielä pohtia, millaisia seurauksia rakentuneilla konstruktioilla on esimerkiksi asiakkaan asiakasuran rakentumiseen. Yhdentekevää ei siten ole, tuleeko asiakkaan ongelma yhteisen keskustelun kuluessa määritellyksi ensisijaisesti päihde-, parisuhde- vai mielenterveysongelmaksi. (ks. Jokinen 2012.)

Konstruktionistisessa lähestymistavassa aineistot eivät ole otoksia, jotka edustavat sen itsensä ulkopuolista todellisuutta vaan paloja tai näytteitä todellisuudesta (Alasuutari 2019). Siten aineiston koolla ei ole samanlaista merkitystä kuin faktanäkökulmasta tehtävässä tutkimuksessa, sillä aineistosta ei tehdä yleistyksiä sen itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen, vaan aineiston nähdään olevan pieni pala todellisuutta itseään. Aineisto on osa koko ajan rakentuvaa kulttuurin virtaa. Analyysissä aineistoa tulkitaan kontekstisidonnaisesti ja tutkittava todellisuus asetetaan tapahtumakontekstiinsa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi haastatteluaineiston osalta sitä, että vastauksien ohella myös haastattelijan kysymykset otetaan tarkastelun kohteeksi, sillä vastaukset rakentuvat aina suhteessa niihin.

Konstruktionistisessa tutkimuksessa huomio on siis siinä, kuinka tiettyyn aikaan ja paikkaan sijoittuvassa aineistossa toimijat rakentavat omalla toiminnallaan sosiaalista todellisuutta ja millainen tuo rakentuva sosiaalinen todellisuus on. Tutkimus keskittyy usein sen tutkimiseen, mikä on avoinna silmiemme edessä, mutta jota emme silti näe. Toisin sanoen konstruktionistisessa tutkimuksessa pyritään aineiston yksityiskohtaisen analyysin kautta havainnollistamaan niitä prosesseja ja kulttuurisia merkityksiä, joiden kautta me koko ajan rakennamme kulttuurisia itsestäänselvyyksiä, totuuksia.

Tutkimuksen tuloksena syntyvät luokitukset tai kategoriat rakennetaan aineistolähtöisesti, ja vasta sitten niitä peilataan suhteessa toisiin tutkimuksiin ja teorioihin, kuten kokemusnäkökulmassakin. Paradigmateoriat sekä menetelmiin ja analyysitapoihin liittyvät teoriat näyttelevät tutkimuksessa merkittävää roolia, sillä olennaista on ymmärtää konstruktionistisen näkökulman sitoumukset ja oppia käyttämään aineiston erittelyyn sopivia analyysimenetelmiä.

Tutkimus tuottaa tuloksenaan tutkijan tulkinnan, konstruktion, tutkittavasta todellisuudesta. Tutkijan tekemän tulkinnan tulee olla perusteltu, ja se tulee esittää siten, että lukijalla on mahdollisuus arvioida tutkijan päättelypolkujen kestävyyttä. Koska todellisuus nähdään alati rakentuvana, määrittyy myös tutkimus osaksi sosiaalisen todellisuuden rakentamista, mikä asettaa tutkijalle suuren eettisen vastuun pohtia oman tutkimuksensa roolia todellisuuden rakentumisessa.