Laadullinen tutkimus ja teoria

Kirsi Juhila (viittausohje)

Laadullinen tutkimus on aina empiiristä eli erilaisiin aineistoihin ja niiden analyysiin perustuvaa. Empiirisyys ei kuitenkaan sulje pois teoreettisuutta. Päinvastoin, empiiristä laadullista tutkimusta ei ole mahdollista tehdä ilman jonkinlaisia teoreettisia kiinnekohtia.

Ehkäpä sekaannusta teoreettisuuden ja empiirisyyden välisessä suhteessa on aiheuttanut käsitepari teoriavetoisuus–aineistovetoisuus tai toisin sanoin deduktiivisuus–induktiivisuus. Deduktiivinen tutkimus ottaa lähtökohdakseen jonkin teorian, jota sitten empiirisesti lähdetään testaamaan. Induktiivinen tutkimus puolestaan lähtee liikkeelle aineistosta ja on siten lähtökohtaisesti ikään kuin teoriattomampaa. Näin ymmärretty deduktiivinen tutkimus on yhdistetty selkeämmin kvantitatiiviseen ja induktiivinen puolestaan kvalitatiiviseen tutkimukseen. Tämä dikotominen asetelma on kuitenkin harhaanjohtava. Myös laadullista tutkimusta on mahdollista tehdä deduktiivisella otteella, eikä induktiivisuus laadullisessa tutkimuksessa tarkoita samaa kuin teoriattomuus.

Mutta millainen laadullisen tutkimuksen suhde teoriaan sitten on? Yksinkertaisimmin ajatellen teoria tarkoittaa laadullisessa tutkimuksessa sen jäsenneltyä esittämistä, mitä tieteellisessä kirjallisuudessa ja aiemmissa tutkimuksissa on esitetty tutkittavasta aiheesta sekä tutkimuksessa käytettävistä menetelmistä ja analyysitavoista. Jäsennelty esittäminen tarkoittaa tutkimustehtävän näkökulmasta toimivaa teorioiden valitsemista, erittelyä ja keskinäistä järjestämistä. Näin ajatellen laadullisen tutkimuksen teorioista on syytä puhua monikossa. Teoriatyyppejä on monia ja ne palvelevat tutkimuksessa erilaisia tarkoituksia.

Teoriatyypit voi ryhmitellä neljään kokonaisuuteen (kahden ensimmäisen teoriatyypin osalta on sovellettu Hammersleyn ja Atkinsonin jäsennystä; ks. Hammersley & Atkinson 1995, 236–238):

Substanssiteoriat

• Seuraava

Substanssiteoriat ovat nimensä mukaisesti sellaisia teorioita, jotka liittyvät sisällöllisesti tutkittavaan ilmiöön. Jos tutkimuksen kiinnostuksen kohteena ovat esimerkiksi köyhyys, läheissuhdeväkivalta tai maahanmuuttajuus, voivat ilmiötä jäsentävät substanssiteoriat olla senkaltaisia kuin köyhyyden suhteellisuutta alleviivaava deprivaatioteoria, läheissuhdeväkivallan systeemisyyteen uskova perhedynaaminen teoria tai maahanmuuttajuutta sopeutumisen näkökulmasta lähestyvä akkulturaatioteoria.

Substanssiteoriat voivat asettua joko makrotasolle tai mikrotasolle, vaikka raja näiden välillä onkin liukuva. Makro- ja mikrotasoisten substanssiteorioiden ero on siinä, että ensin mainituissa keskitytään enemmän rakenteiden tasoon, kun taas jälkimmäisissä painotus on ihmisten kokemuksissa, käyttäytymisessä ja vuorovaikutuksessa. Makrotasoisia substanssiteorioita ovat esimerkiksi hyvinvointivaltioon liittyvät, erilaisia hyvinvointivaltion tyyppejä ja sen historiallista muutosta jäsentävät teoriat, globalisaatiota kulttuuriselta tai taloudelliselta kannalta erittelevät teoriat tai työmarkkinoiden sukupuolittuneisuuteen kiinnittyvät teoriat. Mikrotasoisia substanssiteorioita ovat esimerkiksi väkivaltaista käyttäytymistä selittävät teoriat, poikkeavuuden syntyä erittelevä leimautumisteoria tai lapsen kasvuolosuhteita jäsentävä läheissuhdeteoria.

Substanssiteoriat ovat tyypillisesti sellaisia, jotka tutkija esittelee heti tutkimusraportin ensimmäisissä luvuissa, joskin palaten niihin sekä aineistojen analyysin että johtopäätösten yhteydessä. Niistä rakentuu tutkimuksen sisällöllinen viitekehys, jonka kautta tutkija lukee laadullisia aineistoja. Hypoteesien asettaminen sellaisena, kuin se on perinteisesti tutkimuksessa ymmärretty, sopii hyvin tällaiseen asetelmaan. Substanssiteoriasta kehitetään hypoteeseja, joita aineiston kautta sitten testataan.

Esimerkiksi maahanmuuttajia koskevassa haastattelututkimuksessa voidaan asettaa hypoteesit, jotka perustuvat akkulturaatioteorian mukaiseen käsitykseen uuteen asuinpaikkaan sopeutumisen vaiheista. Haastattelukysymykset suunnitellaan hypoteesien mukaisesti. Aineiston analyysissä sitten koetellaan teorian kestävyyttä. Substanssiteoriat voivat tutkimuksessa vahvistua ja tarkentua, mutta ne voivat osoittautua myös riittämättömiksi, jopa paikkansa pitämättömiksi. Empirian ja substanssiteorioiden välillä on siten jatkuva vuorovaikutus.

On tavallista, että yhtä tutkittavaa ilmiötä jäsentämään on tarjolla useita, keskenään kilpailevia substanssiteorioita. Näitä on mahdollisuus myös kilpailuttaa yhden laadullisen tutkimusprosessin sisällä. Maahanmuuttajien kulttuuriin sopeutumista korostava akkulturaatioteoria voidaan haastaa monikulttuurisuusteorioilla ja perhedynaaminen selitysmalli läheissuhdeväkivallan selittäjänä sukupuolta ja valtaa painottavilla teorioilla. Laadullisen tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että teorian haastaminen perustuu aineistosta saatuihin empiirisiin näyttöihin.

Substanssiteorioihin nojautuva laadullinen tutkimus on deduktiivista; siinä lähdetään liikkeelle teorioista ja aineistoja analysoidaan ennalta valittujen viitekehysten kautta.

Formaalit teoriat

• Edellinen
• Alkuun
• Seuraava

Verrattuna substanssiteorioihin, jotka jäsentävät sisällöllisesti tutkittavaa ilmiötä, formaalit teoriat ovat abstraktimpia. Ne eivät ole syntyneet selittämään yhtä ilmiötä kuten köyhyyttä, väkivaltaa tai kasvatuksen vuorovaikutusta. Sen sijaan ne tarjoavat yleisempiä selitysmalleja ja tulkintakehikkoja, joiden kautta voi lähestyä paitsi näitä ilmiöitä, myös muita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tutkimusaiheita. Myös nämä teoriat voidaan jakaa makro- ja mikrotasoisiin. Tällaisia teorioita on eri tieteenaloilla paljon. Usein niitä käytetään hyväksi useammalla alalla.

Esimerkiksi monet sosiologian tunnetut klassikot ovat tuottaneet formaaleja makrotason teorioita. Emile Durkheimin kirjoitukset yhteiskunnan sosiaalisesta organisaatiosta, Talcott Parsonsin yhteiskunnan perusfunktiota erittelevä työ ja Karl Marxin kehittelemä historiallisen materialismin teoria ovat tällaisia yhteiskuntateorioita. Ne kaikki keskittyvät yhteiskuntien yleisiin rakenteisiin, muotoihin ja funktioihin sekä näiden muutoksiin. Mitä erilaisimpia ilmiöitä on mahdollista tarkastella empiirisesti niiden ilmentyminä. Esimerkiksi Durkheim itse tutki itsemurhia ja niiden yleisyyttä ja selitti itsemurhien määrän vaihtelua yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan organisoitumisen tai disorganisoitumisen näkökulmasta. Uudempia formaaleja makrotason teorioita ovat vaikkapa Anthony Giddensin jälkitraditionaalista yhteiskuntaa ja elämänpolitiikkaa, Zygmunt Baumanin modernin ja postmodernin suhdetta ja Ulrich Beckin riskiyhteiskuntaa käsittelevät jäsennykset.

Mikrotasoiset formaalit teoriat keskittyvät jäsentämään esimerkiksi paikallisen tason sosiaalista organisaatiota, jolla kuitenkin on universaalia pätevyyttä. Usein näissä teorioissa käsitellään ilmiötä, jota Eero Suoninen (2016) kutsuu vuorovaikutuksen mikromaisemaksi. Ehkä tunnetuin vuorovaikutuksen mikromaiseman teorioiden kehittelijöistä on Erving Goffman, joka esitti, että tietyt vuorovaikutuksen rituaalit ja järjestykset toistuvat ihmisten kohtaamisissa huolimatta siitä, missä tilanteessa tuo kohtaaminen tapahtuu. Toinen tunnettu vuorovaikutuksen universaalien käytäntöjen erittelijä on Harold Garfinkel, jonka etnometodologista tutkimusohjelmaa ovat edelleen kehitelleet sekä keskustelunanalyytikot että kategorisaatioiden tutkijat. Mikrotasoiset formaalit teoriat ovat makroteorioiden tapaan siirrettävissä mitä moninaisimpien ilmiöiden ja tilanteiden tutkimiseen.

Aivan kuten substanssiteoriat, myös formaalit teoriat esitetään yleensä tutkimusraportin alkuluvuissa. Substanssiteorioista ne poikkeavat kuitenkin siinä, että niillä ei niinkään pyritä selittämään tutkittavaa ilmiötä, jolloin myöskään hypoteesit eivät ole keskeisessä roolissa. Formaalit teoriat pikemmin kehystävät tutkittavaa ilmiötä ja auttavat tutkijaa tarkastelemaan sitä jostakin näkökulmasta.

Paradigmateoriat

• Edellinen
• Alkuun
• Seuraava

Paradigmat ovat aina tavalla tai toisella läsnä laadullisessa tutkimuksessa. Paradigma koostuu tutkimuksen ontologisista, epistemologisista ja metodologisista oletuksista. Tässä yhteydessä on tarpeen painottaa sitä, että myös paradigmoissa on kysymys teorioista, vaikka ne eivät substanssiteorioiden tai formaalien teorioiden tapaan jäsennä sisällöllisesti tutkittavaa ilmiötä tai kehystä ja kontekstoi sitä.

Erilaisista paradigmoista, myös niiden keskinäisistä suhteista ja paremmuudesta, on kirjoitettu lukuisia teoreettisia tekstejä. Ne liittyvät useimmiten kiinteästi erilaisiin menetelmällisiin viitekehyksiin ja niitä kuvataan metodologisessa kirjallisuudessa. Paradigmat näkyvät ennen kaikkea siinä tavassa, jolla tutkimuksessa ymmärretään tutkittavan todellisuuden luonne: esimerkiksi lähestytäänkö todellisuutta faktanäkökulmasta vai sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta.

Joskus tutkimuksen paradigmaattiset kysymykset jäävät tutkijalta itseltään pohtimatta. Tässäkin tapauksessa ne kuitenkin ovat läsnä tutkimuksessa ja myös tutkimusraportista luettavissa, sillä jokaisessa tutkimuksessa todellisuutta lähestytään jollakin tavalla. Tämä pohtimattomuus altistaa laadullisen tutkimuksen usein perustellulle kritiikille. Toisessa ääripäässä tutkimusraporteissa käydään hyvin tarkkaan läpi paradigmaattisia lähtökohtia ja selvitetään esimerkiksi konstruktionistista todellisuuskäsitystä ja sitä, miten se näkyy tutkimusasetelmassa. Tällainen pedanttisuus sopii joihinkin tutkimuksiin ja voi olla tarpeen erityisesti silloin, kun tutkimuksessa sitoudutaan sellaisiin paradigmaattisiin lähtökohtiin, jotka ovat uusia tai valtavirrasta poikkeavia tutkijan omalla tutkimuskentällä. Usein kuitenkin riittää keskitie, omien paradigmaattisten sitoumusten selvittäminen ja esittäminen tavalla, joka viestii siitä, että tutkimuksessa on huomattu ajatella myös näitä asioita.

Menetelmiin ja analyysitapoihin liittyvät teoriat

• Edellinen
• Alkuun

Kuten paradigmojakaan, ei laadullisen tutkimuksen menetelmiä ja analyysitapojakaan aina hahmoteta teorioiksi. Kuitenkin ne ovat sitä mitä suurimmassa määrin. Jos tutkimuksessa esimerkiksi sitoudutaan kertomuksen tutkimukseen, keskustelunanalyysiin tai toimintatutkimukseen, liittyy tutkija samalla näistä menetelmistä käytyyn teoreettis-menetelmälliseen tieteelliseen keskusteluun ja joutuu paikantamaan oman tutkimuksensa tämän keskustelun kentällä.

Jotkut menetelmät ja analyysitavat tavallaan ohjeistavat suhdetta muihin teoriatyyppeihin. Esimerkiksi grounded-teoriassa hylätään niin substanssiteoriat kuin formaalit teoriatkin ja lähdetään rakentamaan teoriaa aineiston koodaamiseen kautta. Diskurssianalyysi puolestaan sitoutuu konstruktionistiseen tai etnometodologiseen paradigmaan ja sulkee samalla pois muuan muassa faktanäkökulmaan nojautumisen mahdollisuuden.

Tutkimusraportissa menetelmiin ja analyysitapoihin liittyvät teoriat näkyvät yleensä kohdissa, joissa kerrotaan tutkimuksen toteuttamisesta, aineiston hankinnasta ja sen analysoimisesta. Monesti on niin, että laadullisessa tutkimuksessa korostuvat menetelmiin ja analyysitapoihin liittyvät teoriat, ja samalla substanssiteoriat ja formaalit teoriat menettävät merkitystään. Laadullisen tutkimuksen aineistot ja niiden analysoiminen nousevat tällöin päärooliin. Substanssiteoriat voivat toki toimia aineiston analyysissä tai tutkimusten johtopäätöksissä keskustelukumppaneina, mutta toisinaan ne voivat puuttua tutkimuksesta lähes kokonaan. Luontevinta on ottaa keskustelukumppaneiksi sellaisia tutkimuksia, joissa on tutkittu samantapaista ilmiötä samanlaisella menetelmällä tai analyysitavalla.