Laadullisen tutkimuksen ominaispiirteet

Kirsi Juhila (viittausohje)

Lukuaika noin 9 min

Laadulliselle tutkimukselle on mahdotonta antaa yhtä ainoaa määritelmää, koska erilaisia lähestymis- ja analyysitapoja on paljon. On kuitenkin mahdollista listata joitakin ominaispiirteitä, jotka ovat yleensä läsnä laadullisessa tutkimuksessa. Olen yhdistellyt laadullisen tutkimuksen ominaispiirteitä kahdesta lähteestä: David Silvermanin teoksesta Doing Qualitative Research (2000, 7–9; myös 2005, 5–42) sekä Jaber Gubriumin ja James Holsteinin teoksesta The New Language of Qualitative Methods (1997, 10–14).

Ominaispiirteiden listausta ei pidä lukea velvoittavana ja ajatella niin, että tutkimuksessa on aina oltava läsnä nämä piirteet. Sen sijaan sitä voi käyttää peilinä ja esimerkiksi kysyä, mitä nämä piirteet tarkoittavat omassa tutkimuksessani tai miten ne ilmenevät lukemissani tutkimuksissa.

Ominaispiirteet ovat:

  • Epäily itsestään selvästi tiedettyä kohtaan
  • Kvalitatiivisen aineiston suosiminen
  • Strukturoimattoman ja luonnollisen aineiston suosiminen
  • Sitoutuminen lähelle menevään tarkasteluun
  • Keskittyminen toimintaan
  • Subjektiuden arvostaminen
  • Asianosaisten omien merkitysten ja tulkintojen korostaminen
  • Tutkijan paikan reflektointi
  • Monimutkaisuuden sietokyky
  • Mitä- ja miten-kysymysten painottaminen
  • Analyysivetoisuus

Epäily itsestään selvästi tiedettyä kohtaan Ankkurilinkki ikoni

Laadullisessa tutkimuksessa mitään ei voi ottaa annettuna. Vaikka arkijärjellä tiedämme jonkin käytännön tai asian olevan itsestään selvästi tietynlainen, joudumme tutkimuksessa etäännyttämään itsemme tuosta arkijärjestä. Itsestään selvästi tietämistä on esimerkiksi se, että lääkärin vastaanotolla toimitaan tietyllä tavalla: ilmoittaudutaan, odotetaan, mennään kutsusta lääkärin huoneeseen, istutaan tiettyyn tuoliin, kerrotaan vaiva jne. Tätä institutionaalista käytäntöä tutkittaessa kaikki tuttu pitäisi kuitenkin nähdä vierain silmin, ei itsestään selvänä vaan vaikkapa jotakin tehtävää palvelevana ja tiettyjä rooleja ihmisille tuottavana toimintana.

Usein laadullisen tutkimuksen kohteena on joku yhteiskunnallisesti ajankohtainen kysymys, kuten maahanmuuttajuus tai asunnottomuus. Epäily itsestään selvästi tiedettyä kohtaan tarkoittaa näissä tapauksissa sitä, että tutkija ei voi lähteä liikkeelle esimerkiksi hallinnollisista tai poliittisista maahanmuuton tai asunnottomuuden määrityksistä. Nämä määritykset itsessään ovat usein tutkimuksen kannalta tärkeitä kohteita. Tutkittavan ilmiön voi määritellä monin tavoin ja kaikilla määrityksillä on seurauksia määrittelyn kohteena olevien ihmisten elämään.

Kvalitatiivisen aineiston suosiminen Ankkurilinkki ikoni

Kvalitatiivisen aineiston suosiminen tarkoittaa ensinnäkin yksinkertaisesti sitä, että tutkimuksen aineistoina käytetään empiirisiä aineistoja, joita voivat olla tekstejä, keskusteluja, haastatteluja, havainnointipäiväkirjoja, kuvia tai tiloja, joissa jokin toiminta tapahtuu. Joskus myös numeerinen aineisto, esimerkiksi erilaiset tilastot, voi olla laadullisen tutkimuksen mielenkiinnon kohde. Tällöin aineistoja kuitenkin tulkitaan laadullisesti ja esimerkiksi pohditaan, mitä asunnottomuustilastoissa käytetyt asunnottomien ryhmittelyt sulkevat sisäänsä, mitä jättävät ulos, mitä luokitustapa kaikkinensa merkitsee suhteessa lopputuloksena saatuun asunnottomien määrään jne.

Toiseksi kvalitatiivisen aineiston suosiminen tarkoittaa, että aineistoja ei muokata ensisijaisesti numeeriseen muotoon, vaikka yksinkertainen asioiden laskeminen aineistosta voikin joskus tukea laadullista analyysiä. Laadullisessa tutkimuksessa ei siis yleensä päätellä tuloksia sen varassa, kuinka suuri osa haastatelluista puhuu jostakin asiasta tai kuinka monessa sanomalehtiuutisessa asiasta kirjoitetaan tietyllä tavalla.

Strukturoimattoman ja luonnollisen aineiston suosiminen Ankkurilinkki ikoni

Laadullisen tutkimuksen aineistoja ei pyritä irrottamaan kontekstistaan, vaan niitä päinvastoin tulkitaan osana kontekstia. Ihmisten toimintaa tutkitaan mieluiten siellä, missä se normaalielämässä tapahtuu. Toisenlainen lähestymistapa on esimerkiksi laboratoriokokeissa, jotka pyritään rakentamaan sellaisiksi, että ulkoisia kokeeseen vaikuttavia tekijöitä on mahdollisimman vähän. Laadulliselle tutkimukselle vierasta, toisenlaista lähestymistapaa edustaa myös strukturoitu haastattelu, jossa kaikilta vastaajilta kysytään samalla tavalla muotoillut kysymykset ja haastattelijan rooli pyritään minimoimaan. Laadullisessa tutkimuksessa haastattelu ymmärretään vuorovaikutustilanteena, jossa haastattelijan merkitystä aineiston muotoutumiseen ei voi kokonaan koskaan poistaa.

Luonnollinen aineisto tarkoittaa puolestaan sitä, että laadullisessa tutkimuksessa käytetään usein aineistoja, jotka ovat syntyneet ilman että tutkija on vaikuttanut niiden syntymiseen. Tällaisia aineistoja ovat esimerkiksi ihmisten arkinen toiminta ja keskustelut sekä media-aineistot. Näissä aineistossa konteksti on aina läsnä ja kietoutuu aineiston tulkintaan: keskustelut sijoittuvat johonkin ympäristöön, havainnoitava toiminta tapahtuu jossakin tilassa, lehtijutut ilmestyvät jossakin julkaisussa kommentoiden päivän tapahtumia tai aiempia uutisia jne.

Sitoutuminen lähelle menevään tarkasteluun Ankkurilinkki ikoni

Tämä ominaispiirre tarkoittaa sitä, että tutkijat ovat suorassa kontaktissa niihin ihmisiin, käytäntöihin, tekoihin ja asioihin, joita he yrittävät tutkimuksessaan ymmärtää. Suora kontakti voi merkitä ainakin kolmea asiaa, eikä se siis ohjaa vain yhdenlaisen tekemisen malliin.

Ensinnäkin sen voi mieltää mahdollisimman läheiseksi suhteeksi niihin ihmisiin, joiden elämää tutkii. Tällöin lähelle meneminen on pyrkimystä tavoittaa ihmisten kokemukset mahdollisimman aitoina. Välineiksi tähän sopivat esimerkiksi haastattelu tai omaelämäkerralliset tekstit.

Toiseksi suora kontakti voi toteutua menemällä mukaan siihen toimintaan, jota tutkii, tai olemalla läsnä, kun jotakin tapahtuu. Muun muassa havainnointiin perustuva etnografinen tutkimus toteuttaa sitoumusta läheisyyteen tätä kautta.

Kolmas merkitys tälle sitoumukselle on läheinen ja yksityiskohtia tarkasteleva suhde aineistoon, kuten litteroituihin keskusteluihin, haastatteluihin ja erilaisiin teksteihin. Lähelle meneminen on tällöin sitä, että tutkija kiinnittää huomionsa aineistonsa pienempiinkin yksityiskohtiin, jos ne ovat tulkinnan kannalta merkityksellisiä. Usein tällaista analyysiotetta kutsutaan lähilukemiseksi.

Keskittyminen toimintaan Ankkurilinkki ikoni

Keskittyminen toimintaan merkitsee, että tutkimuksen fokuksessa ovat tavat, joilla ihmiset tuottavat erilaisissa konteksteissa merkityksiä ja sosiaalista järjestystä. Tutkimus ei tavoittele ensisijaisesti pysäytettyä kuvaa kohteestaan, vaan pyrkii osoittamaan, kuinka erilaiset merkitykset ja järjestykset ovat ihmisten aktiivisen toiminnan tulosta. Toiminta on läsnä pienissäkin aineiston paloissa.

Ajatellaanpa esimerkiksi kysymystä ja vastausta haastattelussa, jossa haastattelija kysyy haastateltavan mieleen painuneimmasta koulumuistosta. Kysymys on aktiivinen teko, johon toinen osapuoli puolestaan vastaa omalla teollaan: kertomalla muiston, kyseenalaistamalla kysymyksen mielen tai kenties vaikenemalla. Yhtä kaikki kysymys on kahden ihmisten yhteisestä toiminnasta, jossa rakennetaan haastateltavan elämänhistoriaa. Myös sanomalehtiuutisen otsikko "Ulkomaalainen mies ryösti kioskin" on toimintaa: se rakentaa aktiivisesti tietynlaisia merkityksiä esimerkiksi ulkomaalaisuuden ja rikollisuuden välisestä suhteesta.

Toiminta on erityisen hyvin paikannettavissa havainnointi- ja keskusteluaineistoissa, jossa pienetkin episodit tuottavat sosiaalista järjestystä. Esimerkkejä tästä ovat asiakkaan ja sosiaalityöntekijän asettuminen istumaan suhteessa toisiinsa toimistohuoneessa tai lääkärin kysymys vastaanotolle tulon syystä, johon potilas vastaa. Jokainen ele, lausuma ja keskustelun katkelma ovat siis osa merkityksiä ja järjestystä tuottavaa toimintaa.

Subjektiuden arvostaminen Ankkurilinkki ikoni

Subjektiuden, toimijuuden ja näkökulmaisuuden arvostaminen on perinteisesti laadulliseen tutkimukseen yhdistetty asia. Se liittyy laadullisessa tutkimuksessa kahteen seikkaan. Ensimmäinen näistä on, että tutkittavia ihmisiä kohdellaan subjektiuden omaavina toimijoina eikä tutkimuksen kohteina vailla toiminnalleen antamaa mieltä. Tutkittavilla on henkilökohtaisia kokemuksia, tavoitteita ja kykyä tuottaa merkityksiä, siis persoonallinen subjektius. Lisäksi voidaan puhua kollektiivisesta tai sosiaalisesta subjektiudesta. Kun ihmiset toimivat yhdessä, syntyy jaettuja merkityksiä. Esimerkiksi erilaiset työkulttuurit ja alakulttuurit tuottavat kollektiivista toimijuutta.

Toinen subjektiuden arvostamisen puoli laadullisessa tutkimuksessa on tutkijan oman subjektiuden hyväksyminen ja tunnistaminen. Tutkijan on eriteltävä, miten hänen oma toimintansa kietoutuu tutkimusprosessiin. Tutkijan ei siis tarvitse hyväksyä itselleen ulkopuolisen tarkkailijan ja analysoijan roolia. Se, millaisia tavoitteita ja merkityksiä hän tutkimukseensa liittää, vaikuttaa hänen tulkintoihinsa.

Asianosaisten omien merkitysten ja tulkintojen korostaminen Ankkurilinkki ikoni

Tämä ominaispiirre, asianosaisten merkitysten ja tulkintojen korostaminen, liittyy läheisesti subjektiuden arvostamiseen. Laadullisessa tutkimuksessa keskitytään ihmisten toiminnassa läsnä oleviin merkityksiin tai heidän sisäisille kokemuksilleen antamiinsa merkityksiin. Ihmiset, joiden toimintaa tai kokemuksia tutkitaan, ovat avainasemassa näiden merkitysten ymmärtämisessä. Tarkoitus on toisin sanoen kuvata maailmaa tutkittavien ihmisten ja heidän keskinäisen toimintansa näkökulmasta, ei tarkkailla ja selittää heitä ja heidän käyttäytymistään ulkopuolelta.

Tutkijan paikan reflektointi Ankkurilinkki ikoni

Myös tämä ominaispiirre, tutkijan paikan reflektointi, liittyy subjektiuden arvostamiseen. Tutkijan reflektiivisyys laadullisessa tutkimuksessa tarkoittaa muun muassa sitä, että tutkija on selvillä omista tutkimukseen ja tutkittavaan asiaan liittyvistä ennakkositoumuksistaan ja -käsityksistään ja kykenee niistä kertomaan muille.

Tutkimuksen tulokset syntyvät usein siitä, että tutkija pystyy kertomaan, miten tutkimusprosessi on tuottanut uusia näkökulmia. Reflektiivisyys on läsnä tutkimuksessa koko tutkimusprosessin ajan: tutkijan oman toiminnan merkitys pitää tunnistaa aineistoa kerätessä (esimerkiksi haastattelijana tai havainnoijana), aineistoa analysoidessa ja tulkitessa ja tutkimuksesta kirjoittaessa. Reflektiivisyyden korostaminen ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että tutkijan oman toiminnan pohtimisesta tulee tutkimuksen tärkein tehtävä. Jos näin käy, voidaan pahimmillaan mitätöidä tutkittavien ihmisten subjektius.

Monimutkaisuuden sietokyky Ankkurilinkki ikoni

Laadullisessa tutkimuksessa on siedettävä sitä, että erilaiset tutkittavat asiat eivät yleensä ole helposti ja suoraviivaisesti esitettävissä ja analysoitavissa, olivat ne sitten ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä, heidän keskinäistä toimintaansa tai tekstien esittämiä asioita. Aineistosta ei esimerkiksi voi yleensä tunnistaa selviä syy-seuraus -suhteita, vaan asiat kietoutuvat ja liittyvät toisiinsa mitä moninaisimmin tavoin. Ihmisten toiminta tai heidän käsityksensä itsestään ei myöskään ole kuvattavissa yksioikoisena. Itse asiassa ihmisten asioille antamat merkitykset ovat usein ristiriitaisia ja monimutkaisia.

Toisaalta on niinkin, että tutkimuksessa elämän rikkautta väistämättä yksinkertaistetaan ja tiivistetään tutkimustehtävän ohjaamana, sillä kaikesta on mahdotonta saada otetta ja kaikkea ei voi kirjoittaa auki. Tästä huolimatta monimutkaisuus on hyvä pitää mielessä, jotta tutkimuksen tuloksena ei ole perustelematon ja liiallinen pelkistys tutkittavasta ilmiöstä.

Mitä- ja miten-kysymysten painottaminen Ankkurilinkki ikoni

Monesti tehdään sellainen jako, että kvantitatiivisessa tutkimuksessa vastataan ensisijaisesti miksi-kysymyksiin ja laadullisessa tutkimuksessa mitä- ja miten-kysymyksiin. Tällainen kahtiajako on yksinkertaistus, mutta siinä on perääkin. Laadullisessa tutkimuksessa on luontevaa kysyä esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: Millaisia merkityksiä asunnottomat naiset liittävät kotiin? Millaisia identiteettejä maahanmuuttajille rakentuu sanomalehtien uutisissa? Miten potilas ja lääkäri keskustelevat diagnoosista? Miten sukupuolta tuotetaan vanhemmuutta käsittelevissä teksteissä?

Kuitenkaan miksi-kysymyksetkään eivät ole vieraita laadulliselle tutkimukselle. Usein ne virittävät kiinnostuksen tutkimusaiheeseen. Miksi maahanmuuttajiin liitetään niin usein leimaavia käsityksiä? Miksi potilaat kokevat itsensä maallikoiksi lääkärin vastaanotolla? Asian voi sanoa myös toisin päin: aineistoon perustuva mitä- ja miten-kysymyksiin vastaaminen synnyttää tärkeitä miksi-kysymyksiä pohdittavaksi ja jatkotutkimuksen aiheiksi. Miksi lehtijutuissa toistuu tietynlainen kuva maahanmuuttajista, miksi lääkäri ei kommunikoi potilaan kannalta ymmärrettävästi?

Analyysivetoisuus Ankkurilinkki ikoni

Laadullisen tutkimuksen mainitaan usein olevan aineistovetoista erotuksena teoriavetoiselle tutkimukselle. Teoriavetoisuutta kutsutaan deduktiivisuudeksi ja aineistovetoisuutta induktiivisuudeksi. Induktiivisuus tarkoittaa sitä, että tutkimuksen empiirinen aineisto on se, josta lähdetään liikkeelle. Tulokset "nousevat" aineistosta ja vasta tämän jälkeen niitä mahdollisesti verrataan aikaisempiin teorioihin tai tutkimustuloksiin.

Laadullisen tutkimuksen näkeminen yksinomaan induktiivisena on kuitenkin pulmallista, sillä esimerkiksi suhde teoriaan voi joissakin tutkimuksissa olla sellainen, että asetelma muistuttaa enemmän deduktiivisuutta. Lisäksi menetelmiin ja analyysitapoihin liittyvät teoriat suuntaavat laadullisen aineiston analyysiä. Aineisto ei koskaan puhu itse mitään, vaan tutkija puhuttaa sitä jostain näkökulmasta. Siksi olisi parempi kuvata laadullista tutkimusta analyysivetoiseksi. Analyysivetoisuuden käsite viestittää siitä, että empiirinen aineisto on tutkimuksessa keskeisessä roolissa, mutta sitä analysoitaessa tukeudutaan aina johonkin paradigmaan, menetelmään tai teoriaan.