Muistitietotutkimus
Jyrki Pöysä (viittausohje)
Muistitietotutkimus eli suullisen historian (oral history) tutkimus tarjoaa ruohonjuuritason näkökulman menneeseen. Nykyaikainen muistitietotutkimus painottaa menneisyyttä koskevan tiedon subjektiivisuutta: historiallisten faktojen sijasta korostetaan historian kokemuksellisuutta (Fingerroos ym. 2006, Portelli 2006, Teräs 2018). Usein muistitietotutkimuksen kohteena ovat olleet suuret historialliset tapahtumat, joihin muistitiedon avulla tarjotaan yksittäisen kokijan näkökulma.
Tutkimuksen lisäksi omakohtaisiin muistikuviin perustuvaa tietoa on maailmalla käytetty myös osana populaareja historiallisia esityksiä. Tästä esimerkkejä ovat yhdysvaltalaisen radiotoimittajan ja historioitsijan Studs Terkelin monet julkaisut (esim. Terkel 1970, 1985; Wieder 2017) ja toisen maailmansodan loppuvaiheiden taisteluista kertova televisiosarja Taistelutoverit (Band of Brothers, 2001), jonka fiktiivisten kohtausten välissä sotaveteraanit muistelevat omia sotakokemuksiaan. Muistitietotutkimuksella on läheinen yhteys radioilmaisun historiaan (esim. von Bagh & Blom 1979).
Toisena muistitietotutkimuksen keskeisenä piirteenä voi pitää sen demokraattista eetosta: tutkimus on suuntautunut usein niiden ihmisten elämän dokumentointiin, jotka eivät jätä jälkiä historiaan yhteiskunnallisen toimintansa kautta, kirjallisina dokumentteina tai virallisina elämäkertoina. Demokraattinen eetos selittää muistitietotutkimuksen läheisen yhteyden poliittiseen ja sosiaalihistoriaan erityisesti brittiläisessä tutkimusperinteessä (Thompson & Bornat 2017; ks. myös Oral History Societyn kotisivut (Avautuu uuteen välilehteen) , joilla teoreettisen pohdinnan ohella tarjotaan hyödyllisiä käytännön neuvoja tutkimuksen tekoon).
Suomalainen muistitietotutkimus
Suomessa muistitietotutkimus on painottunut kirjoituskutsujen tuottaman aineiston tutkimukseen. Painotus näkyy muisteluun liittyvissä metodologisissa keskusteluissa ja aineistojen huolellisessa arkistoinnissa myöhempää tutkimusta varten. Muistitietoaineistojen uudelleenkäyttö, tutkimuksellinen "kierrättäminen", tuo näkyviin myös niiden tulkinta-ajankohdan vaikutuksen aineistojen luentaan (Leimu 1985, Thompson 2000, Pöysä 2020).
Esimerkkeinä haastattelemalla toteutetuista muistitietohistorioista voi mainita veteraanikansanedustajien (Graae & Hietala 1994, Teräs 2018), turkulaisten telakka- (Ukkonen 2000) ja joensuulaisten sahatyöläisten (Kortelainen 2008), Kannaksen taisteluissa mukana olleiden sotilaiden (Rintala 1966), Joensuun yliopiston tutkijoiden (Makkonen 2009, Kuusisto 2018) ja 2000-luvun vaihteen tyttöenergiakulttuurin ajan eläneiden naisten muistitiedon (Tormulainen 2018) käyttämisen tutkimusaineistona. Muistitiedon käyttöala tutkimuksessa on siis laaja. Kirjoituskutsuja ja haastatteluja voidaan käyttää myös rinnakkain samassa tutkimuksessa.
Muistitietohistorian keskeisenä tutkimuskohteena ovat Suomessa olleet vuoden 1918 tapahtumat (Peltonen 1996, Fingerroos 2004, Heino 2010, McKeough 2017, Liukkonen 2018, Työväen arkisto). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa (Avautuu uuteen välilehteen) on tutkijoille tarjolla myös monien ammattiryhmien historiaa käsitteleviä keruukutsuaineistoja. Vaikka Suomessa muistitietotutkimus on painottunut perinnetieteisiin (folkloristiikka, kansatiede, uskontotiede) ja historiantutkimukseen, sopii muistitietotutkimus hyvin myös muille tieteenaloille. Uusimmissa metodologisissa esityksissä suullisen historian näkökulmaa aineiston tuottamiseen esitellään esimerkiksi etnografian rinnalla kenttätöissä sovellettavana lähestymistapana.
Mikä erottaa kirjoitettua muistitietoa suullisesta muistelukerronnasta (Pöysä 2006)? Yhteistä molemmille tavoille tuottaa muistitietoaineistoja on näkökulman lähiperspektiivi, muistelijoiden laaja sosiaalinen tausta ja yhden yhtenäisen tulkinnan sijasta avautuvat erilaiset näkökulmat historiallisiin tapahtumiin. Molemmissa lähestymistavoissa on myös huomioitava tiedonantojen muistinvaraisuuden vaikutukset muisteltuun: omakohtaisesti koettua voidaan liioitella tai vähätellä riippuen siitä, katsotaanko kokemusten olevan itselle kunniaksi vai häpeäksi. Myös vaietut asiat ovat tärkeitä muistitiedon tutkijalle.
Haastatteluihin verrattuna kirjoitetuille aineistoille on kuitenkin ominaista niiden suurempi rakenteellinen heterogeenisuus. Haastattelupuhe noudattaa aina keskustelun vuorovaikutussääntöjä, mutta kirjoitetut muistelukuvaukset voivat hyödyntää kaikkia kirjoittajan tuntemia tyylilajeja ja kerronnan muotoja. Haastatteluissa myös haastattelija ohjaa voimakkaammin teeman käsittelyä, tiedostaen tai tiedostamattaan. Keruukutsuihin vastaava tuottaa tekstinsä yleensä yksinäisyydessä, omassa rauhassaan ja vapaana valitsemaan käsittelytapa, tyylilaji ja kirjoituksen pituus.
Arkistoitaessa äänitetyt muistitietotallenteet on usein litteroitu ja tutkittavissa suoraan paperilta. Teknisesti vanhentuneita nauhatallenteita on myös digitoitu. Alkuperäisten tallenteiden kuunteleminen onkin monesti hyödyllistä, sillä arkistoitaessa rutiinimaisesti tuotetut litteraatiot eivät välttämättä kata kaikkia haastattelutilanteessa tuotettuja merkityksiä. Oma tutkimusintressi auttaa löytämään haastattelusta piirteitä, joihin rutiinimaisesti toimiva litteroija ei ole kiinnittänyt huomiota.
Muistelukerronnan luonteesta
Muistitiedon käsite korostaa muistettujen asioiden tietosisältöä, jolloin kertomusten tärkeä asema yhteisöllisen tiedon välittäjänä voi jäädä havaitsematta. Viittaaminen tiedon muistinvaraisuuteen voi myös herättää epäilyksiä tiedon luotettavuudesta. Muistitietotutkimuksessa tiedon muistinvaraisuus ymmärretään keinona tutkia yhteisöllisiä totuuksia eli asioita, joita muistelijoiden yhteisöissä pidetään tärkeinä ja kertomisen arvoisina. Kaikki muistitieto on subjektiivisesti rakentunutta ja heijastaa muistelijansa näkökulmaa muisteltaviin asioihin (Savolainen 2015). Näkökulma voi vaihdella muistelijan mukaan: esimerkiksi saman perheen eri jäsenet voivat kertoa perheestä aivan eri tarinan (Lewis 1989).
Muistitietoa voidaan tarkastella uskoutumisen alalajina. Ideaalityypillinen henkilökohtaisten kokemusten jakaminen ei kuitenkaan toteudu läheskään kaikissa haastattelutilanteissa tai kirjoituskutsulla tuotetuissa vastauksissa. Ihmiset suojelevat itseään, pelkäävät, häpeävät tai ovat työntäneet muistinsa syvyyksiin asioita, joista he eivät halua puhua tai joita he eivät halua edes muistaa. Narratiivinen haastattelu (Hyvärinen 2010, Allen 2017) – tilan antaminen haastateltavan kertovalle puheelle – on hyvä tapa yrittää tavoittaa henkilökohtaisesti merkityksellisiä kokemuksia.
Narratiivisessa haastattelussa haastattelija ei ohjaa haastateltavan puhetta keskeytyksin tai yksityiskohtaisin kysymyslistoin, vaikka haastattelulle annettu aihepiiri ja haastattelun pyytäminen jo itsessään asemoivat haastattelijan ja haastateltavan helposti kysyjä–vastaaja -roolimallin mukaisesti (Pöysä 2010). Onnistuessaan narratiivinen haastattelu muistuttaakin enemmän keskustelua, jossa haastattelija itsekin saa olla mukana jakamassa kokemuksiaan (Hynninen 2017, Wieder 2017).
Molemminpuolinen luottamus on keskeinen muistitietohaastattelua määrittävä piirre. Luottamuksellisuus korostaa tuotetun aineiston tutkimuskäyttöön liittyviä eettisiä ongelmia. Haastattelussa kerrottua ei saa käyttää tutkimusaineistona siten, että haastattelu voisi tuottaa haastateltavalle vahinkoa. Haastateltavalla on oltava mahdollisuus kieltää haastattelun tutkimuskäyttö tai arkistointi, jos hän kokee puhuneensa ohi suunsa esimerkiksi haastattelun teemasta tai haastattelijan persoonallisesta otteesta innostuneena.
Narratiivisuus on tärkeä ottaa muistitiedon yhteydessä huomioon myös toisella tapaa: muistitietotutkimus on osoittanut, että narrativisoitunut minäkerronta ottaa aineksia myös kuulluista toisten kokemuskertomuksista ja kertomuksista, jotka kuuluvat pikemminkin ylisukupolvisen kansanomaisen kerronnan (folkloren) alaan. Vuoden 1918 muistelukerrontaa tutkittaessa on esimerkiksi havaittu, että vuosisataisina kulkutarinoina kerrotut kauhutarina-aiheet voivat kietoutua osaksi ihmisten omakohtaisia muistoja. Nykyään tässä yhteydessä puhuttaisiin ”meemeistä”. Vaikka eronteko todella tapahtuneen ja kulkutarinana kerrotun välillä voi olla joskus tarpeetontakin, voidaan kertomusaiheiden ajallisilla ja alueellisilla vertailuilla saada näkyviin myös muistitiedon erityinen tiedollinen ulottuvuus: toden, kuvitellun ja kuullun sekoittuminen omakohtaisessa kerronnassa ja koetussa totuudessa. (Peltonen 1996, Portelli 2006.)