Diskurssianalyysi
Eero Suoninen (viittausohje)
Diskurssianalyysissä tarkastellaan kielenkäyttöä toimintana, joka rakentaa sosiaalista todellisuutta. Oletuksena on, ettei todellisuutta olisi olemassa sellaisenaan ilman niitä kielellisiä merkitysantoja, joilla sitä luonnehditaan. Kenneth Gergenin (1994) sanamuotoa lainaten "aina kun alamme puhua siitä mitä on, astumme diskurssien maailmaan". Diskurssianalyysi on tämän kielellisen maailman empiiristä tutkimusta. Diskurssianalyysin nimellä tunnetaan joukko eri tavoin painottuneita suuntauksia, joista tässä keskitytään erityisesti sellaisiin, joita on kuvattu ja kehitelty alan suomenkielisissä oppikirjoissa (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 1999 ja 2016, Pietikäinen & Mäntynen 2009 ja 2020). Diskurssianalyysin taustalla on sosiaalinen konstruktionismi. Lähellä olevia teoreettis-metodologisia suuntauksia ovat kategoria-analyysi, retoriikan tutkimus ja keskustelunanalyysi.
Diskurssianalyysin määritelmä
Diskurssianalyysi voidaan määritellä "kielenkäytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan tutkimukseksi, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä" (Jokinen ym. 2016). Keskeisenä ideana on siis tutkia kielenkäyttöä sosiaalisen todellisuuden rakentumisen kannalta. Tätä rakentumista jäsennetään usein sellaisten kysymysten yhdistelyllä, kuin "mitä sanotaan", "miten sanotaan", "missä tilanteessa" ja "millä seurauksilla". "Sanominen" tulee kuitenkin ymmärtää tässä hyvin laajasti siten, että se sisältää myös kirjoitetut tekstit ja muun merkitysvälitteisen tekemisen.
Mitä-kysymys viittaa kiinnostuksen kohdistamiseen kielenkäytön merkityssisältöihin, joilla tutkittavaa ilmiöaluetta jäsennetään. Miten-kysymys puolestaan viittaa siihen, että kielelliset muotoilutavat sekä sanomisen tyylit ja sävyt voivat vaihdella olennaisesti ja olla osaltaan tuottamassa merkityssisältöjä. Missä tilanteessa -kysymys tarkoittaa herkkyyttä tarkastella paikallisen tai tätä laajemman tapahtumaympäristön eli kontekstin erityispiirteitä. Kysymys millä seurauksilla kertoo siitä, että kiinnostus kohdistetaan erityisesti sosiaalisen todellisuuden tuottamiseen.
Diskurssit määritellään yleensä säännönmukaisuuksien systeemeiksi tai tietystä näkökulmasta rakennetuiksi merkityksellistämisen tavoiksi, jotka muokkaavat järjestelmällisesti tietoa ja rakentavat samalla sosiaalista todellisuutta. (Jokinen ym. 2016, Pietikäinen & Mäntynen 2020). Ne ovat kulttuurisia kielellisiä resursseja, joiden käytön katsotaan kietoutuvan yhteen sosiaalisten (vuorovaikutuksellisten, institutionaalisten ja yhteiskunnallisten) käytäntöjen kanssa. Toisinaan myös vuorovaikutuksellista ja tilanteista kielenkäyttöä nimitetään diskurssiksi. Molempia määrittelytapoja yhdistää analyyttinen kiinnostus kielenkäytön sosiaalista todellisuutta rakentavaan voimaan.
Diskurssianalyysin suuntaukset
Diskurssianalyysissa on osasuuntauksesta riippuen mahdollista käyttää monenlaisia aineistoja, kuten haastatteluja, videotallenteita, nettikirjoituksia ja -keskusteluja, lehtiartikkeleita, uutisia, kirjeitä, kulttuurituotteita tai erilaisia dokumentteja. Riippumatta siitä, mistä diskurssianalyysin osasuuntauksesta on kysymys, pyritään tekemään oikeutta aineiston moniäänisyydelle, siihen että se voi sisältää useiden diskurssien aineksia.
Diskurssianalyysissa lähdetään liikkeelle tutkimustehtävän painotuksen mukaisesti joko kulttuuristen merkityksellistämisen tapojen, valtasuhteiden tai vuorovaikutuksen analysoinnista. Käsitteellisiä ja metodisia välineitä diskurssianalyysin käyttöön on omaksuttu useista kielenkäytön tutkimuksen suuntauksista, kuten filosofi Michel Foucault’n ajattelusta, sosiolingvistiikasta, etnometodologiasta, keskustelunanalyysistä, retoriikan tutkimuksesta ja Ludwig Wittgensteinin ajattelusta.
Diskurssianalyyttisten suuntausten valikoimaa on mahdollista jäsentää ulottuvuudelle kriittisestä analyyttiseen. Kriittinen diskurssianalyysi tutkii sitä, miten kielenkäyttö tuottaa sosiaalista ja poliittista eriarvoisuutta soveltaen yleensä Michel Foucault’n ajattelua. Kiinnostus kohdistetaan siihen, miten vahvat diskurssit, esimerkiksi uusliberalistinen, psykologinen tai seksuaalisuutta käsittelevä diskurssi, muotoutuvat toimintaa ohjaavina tietorakenteina. Keskeistä on, millaiset diskurssit saavat keskeisen aseman ja millaisia asemia (subjektipositioita) nämä hegemoniset diskurssit rakentavat alistettujen ryhmien jäsenille.
Käsitteen diskurssi ohella käytetään usein myös genren käsitettä. Genreillä eli lajityypeillä tarkoitetaan diskurssia selkeämmin kielenkäyttöä ohjaavia käytäntöjä (esim. uutisten, kaunokirjallisuuden tai juhlapuheen lajityypit). Sekä diskurssit että genret nähdään kulttuurisina käytäntöinä, jotka mahdollistavat ja rajoittavat toimintaa. Analyyttinen kiinnostus kohdistetaan myös siihen, miten kulttuuriset käytännöt kutoutuvat yhteen (interdiskursiivisesti) teksteissä ja kanssakäymisessä. Tämä kutoutuminen otetaan analyysin kohteeksi erityisesti vallankäytön näkökulmasta.
Analyyttinen diskurssianalyysi tutkii yksityiskohtaisesti sitä, miten monin tavoin arkinen kielenkäyttö saa asioita tapahtumaan. Tunnetuimmassa analyyttisessä suuntauksessa, diskursiivisessa psykologiassa, tarkastelun kohteeksi otetaan erityisesti se, miten psykologiaan liittyvä puhe, kuten kuvaukset asenteista, mieltymyksistä, tunteista tai aikomuksista, tehdään relevantiksi toiminnaksi omissa erityisissä vuorovaikutuskonteksteissaan. Tästä näkökulmasta arjen vuorovaikutus näyttäytyy moniaineksisena ja sävykkäänä neuvotteluna, jota eritellään videotallenteiden avulla. Tarkkoja vuorovaikutuksen analysoinnin välineitä lainataan erityisesti keskustelunanalyyttisestä traditiosta.
Kriittistä ja analyyttistä painotusta voidaan myös yhdistää (Jokinen ym. 2016). Historiallisesti vakiintuneiksi oletettujen diskurssien sijasta saatetaan aineistosta jäljittää esimerkiksi sellaisten joustavasti rakentuvien puhetapojen (tulkintarepertuaarien) kirjoa, joka täsmentyy paikallisesti neuvotellen tai argumentoiden. Tällöin eri ihmisryhmiä edustavien toimijoiden positioituminen eli asemoituminen tunnistettavien puhetapojen kautta on usein kriittisen diskurssianalyysin tapaan keskeinen kiinnostuksen kohde. Analyysissä yhdistetään eri kontekstitasojen ja aineistotyyppien tarkastelua tutkijan harkinnan mukaan. Näin ollen on tarpeen lainata metodisia välineitä monesta suunnasta, kuten Michel Foucault’n ajattelusta, uuden retoriikan traditiosta ja keskustelunanalyysistä.
Kaikessa diskurssianalyyttisissä on keskeistä kiinnostus siiten, miten sosiaalinen todellisuus rakentuu ihmisten merkityksiä kantavan toiminnan kautta. Päämääränä on sen näkyväksi tekeminen, kuinka suuressa määrin tämä toiminta liittyy kulttuurisiin kielenkäytön tapoihin ikään kuin luonnostaan. Koska diskurssianalyysin nimellä tunnetaan kuitenkin useita eri hieman tavoin painottuneita suuntauksia, on diskurssintutkijan tarpeen perustella huolellisesti omat metodiset valintansa suhteessa tutkimustehtäväänsä.