Kyselylomakkeen laatiminen
Tähän artikkeliin liittyy useita käytännön esimerkkejä mm. annettujen ohjeiden ja suositusten soveltamisesta. Niihin voit tutustua kootusti lisäesimerkit-sivulla tai yksitellen tekstissä kunkin asiakohdan yhteydessä olevista linkeistä.
Tieteellisen kyselyn onnistuminen edellyttää, että tutkija osaa ottaa laaja-alaisesti huomioon vastaajien ajan, halun ja taidot vastata kyselyyn. Lomakkeen huolellinen suunnittelu ja testaaminen vaikuttavat ratkaisevasti tutkimuksen onnistumiseen, mutta hyvä lomake ei suinkaan yksin riitä. On kiinnitettävä huomiota myös muihin kyselyn toteuttamiseen liittyviin seikkoihin.
Lomakesuunnittelussa on otettava huomioon monia asioita. Seuraavaan on koottu erilaisia lomakkeen sisältöä ja ulkoasua koskevia vinkkejä. Tämä aihealueittainen kokoelma huomionarvoisista seikoista on laadittu etenkin postikyselylomakkeita silmällä pitäen. Monet vinkeistä soveltuvat hyvin myös muihin vastaajien itse täyttämiin lomakkeisiin (verkkokyselyt) sekä haastattelijan täytettäväksi tarkoitettujen lomakkeiden suunnitteluun (käynti- ja puhelinkyselyt).
Lomakkeen laajuus ja ulkoasu
Lomakkeen kohtuullinen pituus ja ulkoasun selkeys ovat erittäin tärkeitä sekä vastaajalle että myöhemmin tietojen tallentajalle. Ylipitkä kysely karkottaa vastaamishalun. Posti- ja Internet-kyselyissä keskimääräisen vastausajan ei tulisi ylittää 15-20 minuuttia.
Lomakkeen suunnittelussa huomioitavien seikkojen listaus alkaa aivan tarkoituksella lomakkeen pituudesta ja ulkoasusta. Tämä tuntuu ehkä provosoivalta tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta, mutta vastaamispäätökset perustuvat postikyselyissäkin paljolti ensivaikutelmaan vastaanotetusta materiaalista. Siihen vaikuttaa saatteen lisäksi ratkaisevasti lomakkeen yleisilme. Huono vastausprosentti voi pilata loistavasti suunnitellun aineiston.
Jotta vastaaja ja tiedon tallentaja huomaavat kaikki kysymykset, on lomakkeen taitto syytä tehdä pääsääntöisesti siten, että kysymykset etenevät ylhäältä alaspäin. Mikäli tästä tehdään poikkeuksia, voi apuna käyttää samantapaisia nuolia kuin sarjakuvissa käytetään.
Yleinen selkeysvaatimus ei saa johtaa siihen, että lomakkeesta tulee harvarivinen ja suurella kirjasimella kirjoitettu. Kannattaa pyrkiä tiiviiseen ja pienehköllä, mutta selkeällä kirjasimella tehtyyn lomakkeeseen. Kysymykset pitää erottaa toisistaan selkeästi, esimerkiksi viivoin tai laatikoimalla.
Myös palstoittaminen säästää tilaa ja saa lomakkeen näyttämään ja tuntumaan lyhyemmältä. Internetissä on linkkejä lukuisiin kyselylomakkeisiin. Edellä mainituista asioista löytää esimerkkejä ainakin Tietoarkiston aineistoluettelosta, jossa on useimmiten linkit myös tutkimusten kyselylomakkeisiin.
Esimerkkejä lomakkeen laajuudesta ja ulkoasusta.
Luottamuksen herättäminen ja vastaajien ominaisuuksien huomioon ottaminen
Lomaketutkimuksissa on pyrittävä tutkimusongelman kannalta kattavaan, mutta samalla yksinkertaiseen ja helppotajuiseen kysymyksenasetteluun. Varsinkaan tieteellisessä kyselyssä ei pidä harrastaa varmuuden vuoksi kysymistä. On hyvä muistaa, että vastaajajoukko tuntee vain harvoin tutkittavan aihealueen yhtä hyvin kuin kysymysten laatija.
Lomakkeen potentiaalisten palauttajien täytyy paitsi jaksaa, myös osata vastata kyselyyn. Standardoiduissa kyselyissä vastaajien tulee ymmärtää kysymykset mahdollisimman samalla tavalla ja myös vastata niihin yhteismitallisin arviointiperustein. Tämä edellyttää kauttaaltaan yksinkertaista, tarkoituksenmukaista ja täsmällistä kieltä kysymysten laadinnassa. Yksinkertaisuuden vaatimus koskee myös kysymysten pituutta: hyvä kysymys on aina kohtuumittainen.
Esimerkki vastaamisen kannalta epäselvästä kysymyksestä.
Myös kyselyn kohdejoukkoon kuuluvat kielivähemmistöt tulee ottaa huomioon käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Suomen aikuisväestöstä poimittuihin satunnaisotoksiin perustuvissa valtakunnallisissa kyselyissä on erittäin suositeltavaa kääntää kyselylomake myös ruotsiksi.
Tietosuojanäkökohtia ja vastaamishalua silmällä pitäen kysymyslomake on laadittava siten, ettei vastaajien tarvitse huolehtia antamiensa tietojen väärinkäyttömahdollisuuksista. Satunnaisotokseen kuuluville henkilöille lähetettäviin lomakkeisiin ei pidä merkitä epäilyjä herättäviä identifikaatiotunnuksia. Tiettyjä poikkeuksia voi olla, kuten julkisissa tehtävissä toimivia vastaajaryhmiä tai vastaajaryhmiä, joiden edustajien kanssa asiasta on sovittu etukäteen. Vastaajan anonymiteetin säilyminen tulee jatkuvasti ottaa huomioon myös kysymysten laadinnassa. Lisäksi vastaajien taustatietojen kartoittamisen alussa on hyvä mainita, että taustatietoja tiedustellaan vastausten tilastollista käsittelyä varten.
Luottamuksen herättämistä ja vastaajaa kohtaan tunnetun arvostuksen osoittamista voi olla sekin, että kyselyn laatija teitittelee vastaajaa kautta lomakkeen. Valinta teitittelyn ja sinuttelun välillä on kuitenkin tehtävä aineistokohtaisesti lähinnä vastaajaryhmän ominaisuuksien perusteella. Myös kyselyn yleinen luonne ja mahdollisen teettäjän suhde vastaajaryhmään vaikuttaa asiaan. Sinutteleva kieli on yleistymässä ja aikuisväestöstä poimittuihin satunnaisotoksiin kohdistuvissa kyselyissä käytetään jo usein sinuttelumuotoa. Kumpi tahansa käy, kunhan vain kysymysten laatija on linjassaan johdonmukainen.
Esimerkkejä sinuttelevista ja teitittelevistä lomakkeista.
Lomakkeen kokonaisrakenne ja sisällön loogisuus
Kannattaa harkita selittävinä muuttujina käytettävien ns. taustakysymysten jättämistä joko kokonaan tai ainakin pääosin kyselyn loppuun, koska niiden kysyminen laajasti heti alussa voi herättää joissakin vastaajissa anonymiteetin kannalta negatiivisia tuntemuksia.
Kyselyyn on helpompaa vastata, kun kysymykset ovat loogisessa järjestyksessä. Sama lomake voi sisältää sisällöllisesti hyvinkin erilaisia asioita, mutta samaan asiaan liittyvät kysymykset on sijoitettava loogiseen järjestykseen peräkkäin. Sama koskee aihealueesta toiseen siirtymistä.
Kysymysten onnistuneisuus – tasapainoisuus ja sisällöllinen kattavuus sekä yleinen selkeys – ovat niin ikään erittäin tärkeitä sisällön jäsentyneisyyden kannalta. Näihin kysymyksiin palataan myöhemmin tässä artikkelissa.
Kysymyksenasettelun tarkkuustaso ja avointen kysymysten harkittu käyttö
Pääsääntö on, että kaikkea kysytään kohtuullisen tarkasti. Analyysivaiheessa liian hienojakoiseksi havaittua informaatiota on helppo tiivistää. Karkeajakoisesti kerättyjä vastauksia ei sitä vastoin voi enää muuttaa hienojakoisemmiksi. Muun muassa vastaajien ikää ei ilman erityisen painavia syitä pidä kysyä luokiteltuna. Mieluummin kannattaa kysyä syntymävuotta (tai ikää) vuoden tarkkuudella, jolloin muuttuja sallii tarpeen vaatimat ikäluokitukset analyysivaiheessa. Toisaalta kysymysten ja vastausvaihtoehtojen liiallinen spesifisyys voi tuottaa näennäistä mittaustarkkuutta, jos esimerkiksi tiedustellaan hankalia muistinvaraisia asioita liian tiuhalla seulalla.
Esimerkkejä mittaamisen näennäistarkkuudesta.
Kysymysten tarkkuustasoon liittyvistä kysymyksistä yksi tavanomaisin koskee sitä, laaditaanko kysymykseen valmiit vastausvaihtoehdot (strukturoitu kysymys) vai riittääkö avoin kysymys. Täysin avoimia kysymyksiä on suositeltavaa sisällyttää lomakkeeseen harkiten ja oikeastaan vain silloin, kun niiden käyttöön on painava syy. Postikyselyjen kaikki vastaajat eivät vastaa niihin ja vastaustavatkin vaihtelevat paljon, eikä vastauksista saatu informaatio aina täytä tutkijan odotuksia. Mutta jos vastaajajoukko tiedetään aktiiviseksi ja helposti myös kirjallisesti kantaa ottavaksi, avointen kysymysten käyttö voi olla hyvinkin perusteltua.
Esitutkimusvaiheessa avoimia kysymyksiä kannattaa käyttää aihepiirin eri ulottuvuuksien kartoittamiseksi. Monesti tästä kannattaa edetä strukturoituun kysymyksenasetteluun lopullisessa tutkimuslomakkeessa.
- HUOM 1 Joitakin kvantitatiivisia muuttujiakin kannattaa kysyä avointa kysymystä muistuttavalla tavalla, jos vastaajan voi olettaa kykenevän vastaamaan tarkalla määrällä eikä kyse ole kovin usein toistuvasta toiminnasta (esim. montako kertaa olet osallistunut ...)
- HUOM 2 Avoimiin kysymyksiin annetut vastaukset voidaan tallentaa datatiedostoon sekä kirjoitettuina että numeroiksi koodattuina. Koodaus on yleensä tarpeen suorittaa ennen aineiston tallentamista. Avointen kysymysten koodaustapoja käsitellään toisessa tietovarannon artikkelissa.
Esimerkkejä avoimista ja puoliavoimista kysymyksistä.
Vastausohjeet
Lomakkeeseen kannattaa aina merkitä mahdollisimman yksityiskohtaisia vastausohjeita. Niitä kannattaa käyttää sekä yksittäisten kysymysten lopussa että lomakkeen alussa, jossa kannattaa ilmoittaa ainakin seuraavaa ohjetta vastaava sisältö: "Ellei toisin mainita, rengastakaa oikeaa vaihtoehtoa vastaava numero, tai kirjoittakaa vastauksenne sille varattuun tilaan."
Lomakkeen kysymyksiin voi kuulua ja usein kannattaakin sisällyttää sekä varsinainen kysymys että vastausohje. Kyselyn alussa oleva yleinen vastausohje ei aina riitä, jos kysymys rakenteensa puolesta vaatii lisäohjeita teknisesti oikean vastaamisen turvaamiseksi. Kysymysten edetessä itseään toistavia vastausohjeita voi jättää pois, mikäli vastaajien voi olettaa jo oppineen vastaustavan.
Kaikkia kysymyksiä ei myöskään voi tai ole pakko kysyä kaikilta vastaajilta. Tällöin kysymykseen vastaava joukko on ilmoitettava selkeästi lomakkeeseen tehtävillä merkinnöillä ja sanallisilla huomautuksilla. Lisäksi on opastettava seikkaperäisesti, mihin lomakkeen kohtaan kysymyksen sivuuttavat vastaajat siirtyvät. Internet-kyselyissä nämä ns. filtterikysymykset on yleensä helppo toteuttaa teknisesti niin, etteivät vastaajat edes näe kysymyksiä, jotka eivät heitä koske. Näin vältytään lomakkeen täyttämisessä sattuvilta virheiltä.
Kyselyn yleisohjeiden, kysymyskohtaisten teknisten vastausohjeiden ja oikeiden vastauspaikkojen osoittamisen lisäksi kysymyksiin on usein tarpeen tehdä sisällöllisiä täsmennyksiä. Muistin- tai arvionvaraisia tietoja kysyttäessä voi olla luontevaa käyttää vastaamista helpottavia väljennyksiä; esimerkiksi osallistumiskertoja tiedusteltaessa saattaa olla paikallaan antaa vastaajan vastata muotoiluun "noin ___ kertaa".
Abstrakteja tai yleispiirteisiä asioita kysyttäessä on joskus tapana sisällyttää arvioitavaan asiaan esimerkkejä. Usein ne merkitään suluin kysymyslauseen loppuun. On kuitenkin tiedostettava, että esimerkit saattavat rajata vastaajan ajattelua pelkästään mainittuihin asioihin, vaikka niiden varsinainen tarkoitus on tehdä ymmärrettäväksi muutoin vaikeaselkoista asiaa. Tästä syystä esimerkkejä tulee käyttää ainoastaan hyvin painavista syistä. Ensisijaisesti kysymykset tulee laatia niin selkeiksi, etteivät ne kaipaa mahdollisesti ohjailevia esimerkkejä.
Kysymysten rakennevaihtoehtoja
Yksi vaikeimmista lomakkeen laatimisen ongelmista koskee sitä, kysytäänkö kysymykset yksittäin vai sarjoissa. Kun halutaan selvittää samaan asiaan liittyviä tekijöitä tai vastausvaihtoehdoiltaan yhteneviä kysymyksiä, on kysymyssarjojen eli kysymyspatteristojen käyttö hyödyllistä.
Samoihin asiakokonaisuuksiin liittyviä yksittäisiä seikkoja kannattaa kysyä erikseen esimerkiksi luetteloin. Kysymyssarjoihin vastaaminen on vastaajille usein helpompaa kuin lukea joko monimutkaisia vaihtoehtoja tai itseään toistavia kysymyksiä.
Joissakin tapauksissa yksittäisten kysymysten ja vaihtoehtojen raja on kuitenkin veteen piirretty viiva. Näin on silloin, kun joihinkin asioihin liittyviä ominaisuuksia ei ole esimerkiksi arvioinnin vaikeuden vuoksi tarkoituksenmukaista kysyä kovin seikkaperäisesti. Tällöin voidaan turvautua ns. monivastauskysymyksiin:
- Listata tiettyyn asiakokonaisuuteen liittyvät asiat ja pyytää vastaajia merkitsemään kaikki hänen kohdallaan kyseeseen tulevat vastaukset. Ks. esimerkki monivalintakysymyksestä dikotomisin vastausvaihtoehdoin.
- Listata asiat ja pyytää vastaajia mainitsemaan niistä tärkeimmät (esim. korkeintaan 3-5 asiaa, riippuen tietenkin kohtien kokonaislukumäärästä). Ks. esimerkki monivalintakysymyksestä rajatuin vastausmäärin.
- Listata asiat ja pyytää vastaajia asettamaan ne tärkeysjärjestykseen merkitsemällä tärkeintä merkinnällä '1.', toiseksi tärkeintä merkinnällä '2.', jne. Ks. esimerkki järjestyslukuasteikollisista monivalintakysymyksistä.
Vastausvaihtoehdoissa huomioitavia seikkoja
Yleensä lomakkeesta tallennetaan havaintomatriisiin numeroita ja siksi myös sanallistetut vastausvaihtoehdot kannattaa ehdottomasti järjestää numeroilla, ei kirjaimilla. Tämä vähentää virheitä tietojen tallentamisessa ja kohentaa tutkimuksen reliabiliteettia.
Strukturoitujen kysymysten vastausvaihtoehtojen tulee periaatteessa aina olla toisensa poissulkevia. Joitain poikkeuksia on ja useimmiten ne liittyvät joko preferenssikysymyksiin (pyydetään nimeämään esimerkiksi ensisijainen vastaus) tai monivalintakysymyksiin. Vastausvaihtoehtojen päällekkäisyys on valitettavan yleinen ongelma ja siksi tähän liittyvissä erimerkeissä käsitellään asiaa melko yksityiskohtaisesti.
Esimerkkejä toisensa poissulkeviksi tarkoitetuista vaihtoehdoista.
Sanalliset skaalat ja niitä vastaavat vastausvaihtoehtojen numerot antavat enemmän mahdollisuuksia tutkimustulosten kuvailuun raportointivaiheessa (esimerkiksi Likert-asteikolliset muuttujat). Toisaalta tietyt tilastolliset menetelmät edellyttävät tarkkaa mittaustasoa, joka voidaan saavuttaa poistamalla vastausvaihtoehtoja tarkasti vastaavat sanamuodot ja laventamalla vastausskaalaa (esim. mielipiteen sijoittuminen asteikolla nollasta sataan).
Kummassakin tavassa on haittapuolia. Skaalojen keinotekoinen muokkaaminen tilastollisen analyysin kriteereitä vastaaviksi vie vaihtoehdot kauaksi ihmiskielelle ja -mielelle tavanomaisesta ajattelusta ja vaihtoehdoiltaan laajoja skaaloja voidaan herkästi käyttää eri tavoin. Toisaalta sanoiksi puetut vastausskaalat ovat tosiasiassa korkeintaan järjestyslukuasteikollista mittaamista, koska tuntuu mielivaltaiselta ajatella, että lukuarvosta yksi lukuarvoon kaksi olisi yhtä paljon "matkaa" kuin esimerkiksi "täysin samaa mieltä" olemisesta "jokseenkin samaa mieltä" olemiseen (ks. muuttujien mittaustaso). Useimmilla yhteiskuntatieteellisillä tieteenaloilla sanalliset vastausskaalat ja niihin liittyvä vastausvaihtoehtojen numerointi kuuluvat kuitenkin vahvasti tutkimusperinteeseen.
Joskus lomaketutkimuksissa näkyy käytettävän paljon dikotomisia vaihtoehtoskaaloja. Tällaiset kahden vaihtoehdon kysymykset ovat helppoja vastata, mutta niiden tarjoama informaatio ei ole ainakaan asenteita tai käyttäytymisaikomuksia mitattaessa kovin "rikasta". Joskus dikotomisia muuttujia on kuitenkin tarkoituksenmukaista käyttää siten, että niistä voidaan luoda yhdistettyjä muuttujia ja tarkasteluja.
Huomautettakoon myös, ettei uusia ja kovin omintakeisia vastausskaaloja kannata käyttää, jos tarjolla on muita testattuja ja toimivia ratkaisuja. Ensisijaisesti kannattaa turvautua aiemmin käytettyihin ja tiedeyhteisön jo omaksumiin vastausskaaloihin. Ne voivat usein myös olla vastaajille entuudestaan tuttuja. "Vanhojen" kysymysten ja tuttujen asteikkojen käyttö on suositeltavaa senkin vuoksi, että niiden reliabiliteettia ja validiteettia on jo tutkittu aiemmin.
Myös arvioitavien asioiden tutuksi tulemista vastaamisen yhteydessä voi yrittää hyödyntää. Tarpeen vaatiessa samojen aiheiden eri puolia kannattaa pyytää arvioimaan eri asteikoilla, jolloin lomakkeessa säästyy tilaa ja vastaaminenkin saattaa helpottua.
"En osaa sanoa", "en tiedä", "vaikea sanoa" tai "en halua sanoa" -vaihtoehtojen käyttöön ei ole olemassa yksiselitteisiä ohjeita. Niitä kannattaa käyttää tarpeen mukaan, mutta ei kuitenkaan tarjoilla vastaajille liian herkästi. Ns. EOS-vastausta käytetään tavallisesti skaalan lopussa, jolloin se kerää vähemmän vastauksia kuin keskelle sijoitettuna. EOS-vastausta ei yleensä myöskään lueta osaksi skaalaa, vaan omaksi erilliseksi vaihtoehdokseen. Joissakin kyselyissä tai kysymyksissä ei käytetä näitä vaihtoehtoja ollenkaan, mutta tällöin riskinä on vastausten reliabiliteetin näennäinen kohottaminen tai joidenkin vastaajien turhautuminen.
"Vaikea sanoa" saatetaan sijoittaa esimerkiksi mielipideskaalan keskelle, jolloin se voi kerätä paljonkin vastauksia. Sitä lähellä on vaihtoehto, jossa vastaaja kieltää ajattelevansa skaalan kummankaan pään mukaisesti ("en samaa enkä eri mieltä").
Usein on myös järkevää sisällyttää monivalintakysymysten viimeiseksi arvioitavaksi kohdaksi tai joissakin tapauksissa vaihtoehtoskaalan loppuun "muu, mikä" -vaihtoehto. Tällöin vastaaja pääsee "sanomaan sanottavansa" sellaisesta asiasta, jota hänen mielestään olisi pitänyt kysyä kysymyksessä tai kertomaan syystä tai toisesta täysin vastausskaalasta poikkeavan sijoittumisensa.
Lisäksi mainittakoon, että etenkin postikyselyissä on erittäin tärkeää kyetä aina erottamaan, onko vastaaja ylipäänsä vastannut kysymykseen vai tarkoittaako tyhjä vastaus "nollaa" tai esim. "ei kertaakaan". Jos nolla voi olla "oikea" vastaus, on hyvä ilmoittaa kysymyksen vastausohjeessa, millä tavoin vastaajan tulee merkitä nollaa tarkoittavat vastaukset (esim. merkitsemällä nolla tai kirjoittamalla viiva "ei kertaakaan" -vastauksen merkiksi).
Näkökulmia kysymysten sisältöön ja tyyliin
Lomakekysymysten laatimisohjeissa (esim. Jyrinki 1976) viitataan usein hyvin perustellusti siihen, että vastaajien on usein helpompaa vastata omakohtaisiksi koettuihin kysymyksiin. On myös tunnettua, että vastaajille yleisessä muodossa esitetyistä kysymyksistä voidaan saada kovin erilaisia tuloksia kuin jos asian yleistä tilaa olisi mitattu yhdistämällä vastaajien arvioita asiaan liittyvästä omakohtaisesta tilanteesta.
Esimerkiksi vuoden 1994 presidentinvaalien 1. kierroksen jälkeen tehdyssä mittauksessa 21 % valtakunnallisen otoksen vastaajista katsoi kannatusmittauksilla olleen yleensä ottaen paljon vaikutusta äänestäjien ehdokasvalintoihin, mutta vain yksi prosentti vastaajista myönsi mittausten vaikuttaneen paljon omaan ehdokasvalintaan! (Ks. FSD1019 Kannatusmittaustutkimus 1994, osa 1).
Joskus kyselyn alussa tai yksittäisten kysymysten yhteydessä onkin tarpeen erityisesti korostaa sitä, että tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita juuri vastaajan omasta mielipiteestä. Kysymysten laatija voi myös tukea tätä pyrkimystä välttämällä johdattelevia kysymyksiä, joita näkee esitettävän valitettavan usein. Läheskään aina kyse ei ole tietoisesta harhaanjohtamisesta, vaan pieniä suuntimia voi syntyä miltei tiedostamatta.
Kysymysten tasapainoisuuteen vaikuttaa useita tekijöitä. Sinänsä tasapuolinen ja hyvä kysymys on mahdollista pilata epätasapainoisella skaalalla tai vastausvaihtoehdoiltaan moitteeton kysymys voi olla kohtuuttoman yksipuolinen.
Kysymyksenasettelu onkin helposti johdatteleva, jos kysymykseen sisällytetään esimerkiksi mielipiteiden tai toimenpiteiden valittuun suuntaan ohjaavia sanavalintoja. Valitettavan tavanomaista on kysyä "kuinka tärkeinä pidätte seuraavia asioita?" ja saada vastaukseksi kaikkien asioiden tärkeyttä!
Esimerkkejä johdattelevista ja epätasapainoisista kysymyksistä.
Kysymyksen jakaminen osiin tai asettaminen kysymyssarjaksi vähentää usein "tasapaino-ongelmia". Tämä neuvo sopii kysymyksiin, joissa tiedustellaan useampia asioita kuin on tarkoitus, tai joissa tarjoillaan vastausvaihtoehdoiksi asioita, jotka eivät todellisuudessa ole toisensa poissulkevia. (Vrt. esimerkki 10e.)
Oman ongelma-alueensa muodostavat arkaluonteiset kysymykset, joiden kokonaissuunnitteluun on panostettava riittävästi. Asia koskee muun muassa kyselyn saatetekstien muotoiluja, varsinaisten kysymysten tietosisältöjä, taustamuuttujien sijoittelua lomakkeessa, vastausvaihtoehtojen luokittelua ja yleensä mittaamiseen sopivaa tarkkuustasoa. Mitä enemmän kyselylomake sisältää useita arkaluonteisia kysymyksiä, sitä tärkeämpää on testata ja muokata tutkimusinstrumenttia tältä osin ennen varsinaista tiedonkeruuta.
Tutkimuseettisiä näkökohtia
Tutkimuseettisten seikkojen huomioon ottaminen sopii kokoavaksi näkökulmaksi myös tieteellisen kyselytutkimuksen lomakesuunnitteluun. Tiedonkeruu tieteen piirissä ja nimissä on toteutettava huolellisesti tieteen objektiivisuutta tukevia välineitä kunnioittaen. Tutkijan on suunniteltava tutkimusinstrumenttinsa tutustumalla riittävästi samaa aihetta koskeviin aikaisempiin julkaisuihin ja tutkimusaineistoihin. Näin hän kykenee tunnistamaan tutkimuksen todelliset aukot ja osaa laatia niitä varten tarkoituksenmukaiset tiedonkeruuinstrumentit.
Tutkijan ei myöskään pidä tehdä tieteellistä tutkimusta vain tilaajalleen, organisaatiolleen tai itselleen. Tieteen avoimuus, tulosten kontrolloitavuus ja niistä keskusteleminen tiedeyhteisön piirissä ovat luovuttamaton osa prosessia, jonka läpi tulokset muovautuvat tieteellisiksi.
Lisäksi ainakin julkisin varoin operoivien tutkimusaineistojen kerääjien tulisi aina pyrkiä palvelemaan tiedeyhteisön yhteisiä tavoitteita siten, että uusi tutkimusaineisto siirtyy oman aktiivisen ensikäyttövaiheen jälkeen muidenkin tutkijoiden hyödynnettäväksi. Yhteiskuntatieteiden aloilla tätä tarkoitusta palvelee Tietoarkisto, jonne arkistoidut aineistot ovat maksutta käytössä tutkimukseen ja opetukseen.