Yleiset analyysitavat
Jaana Vuori (viittausohje)
Tähän lukuun on koottu joitakin laadullisessa tutkimuksessa laajasti sovellettuja analyysitapoja. Ne taipuvat notkeasti mitä erilaisempien aineistojen erittelyyn. Niitä voi ajatella myös analyysin aloittavina työvaiheina, joista mahdollisesti edetään kohti erikoistuneempia analyysitapoja, joita tässä verkkokäsikirjassa nimitetään teoreettis-metodologisiksi viitekehyksiksi.
Ero näihin erikoistuneempiin viitekehyksiin on siinä, ettei yleisten analyysitapojen taustalla ole spesifejä teoreettisia oletuksia sen paremmin tutkimuksen tyypillisistä kohteista, kysymyksen asetteluista kuin aineistoistakaan. Niillä ei ole myöskään erikoistuneita käsitteistöjä, tunnettuja kehittäjiä tai klassikkotutkimuksia. On kuitenkin mahdollista kertoa tyypillisistä käytännöllisistä ratkaisuista, joita tutkijat ovat aiemmin kokeneet toimiviksi.
Tässä verkkokäsikirjassa nämä "yleiset analyysitavat" on jaoteltu koodaamiseen, laadulliseen sisällönanalyysiin, teemoitteluun, tyypittelyyn sekä tapahtumakulun kuvaukseen. Analyysi alkaa useimmiten koodauksella, joten tässä mielessä se on työvaihe missä tahansa analyysissa.
Laadullinen sisällönanalyysi ja teemoittelu ovat puolestaan molemmat analyysitapoja, joissa keskitytään pitkälti siihen, mistä asioista, aiheista ja teemoista aineisto välittää tietoa: mistä haastateltavat puhuvat, mitä asioita mediatekstissä käsitellään, mitä valokuva esittää ja niin edelleen. Usein niitä käytetään toistensa synonyymeinä ja onkin pitkälti makukysymys tai omalle tieteenalalle juurtunut tottumus, kumpaa termiä käyttää. Tässä käsikirjassa teemoittelua käsitellään tavalla, joka on luonteva haastattelujen tai muiden puheaineistojen analyysiin, vaikka toki sitä voi käyttää erilaisten tekstien erittelyyn. Sisällönanalyysia puolestaan esitellään luontevana osana sekä kirjoitettujen että puheaineistojen analyysia, mutta myös siihen, kun eritellään kuvia tai kuvaa ja ääntä sekä mahdollisesti myös muita ilmaisukeinoja käyttäviä kulttuurisia esityksiä.
Käsitteen valintaa saattaa helpottaa aiheen ja teeman välinen hienoinen vivahde-ero: aihe on konkreettisempi ja viittaa suoremmin siihen, mistä asioista aineistossa puhutaan suoraan, kun taas teema sisältää jo tutkijan tulkintaa siitä, mistä on kyse ja mikä on tutkimusongelman näkökulmasta oleellista.
Teoreettisesti ajatellen kysymys sisällöistä ei koskaan ole täysin irrallaan niistä tavoista, tyyleistä tai keinoista, joilla asia esitetään. Teemoittelussa tai sisällönanalyysissa tähän erityiseen esitystapaan suhtaudutaan kuitenkin niin sanotulla kielenpuhujan (tai vaikkapa kuvan katsojan) luonnollisella asenteella eli se otetaan kyllä huomioon, mutta sitä ei nosteta erityisen ja systemaattisen analyysin kohteeksi. Toisaalta sitten sellaisessa tutkimuksessa, jossa analysoidaan taiteen, populaarikulttuurin tai median esityksiä, sisällön ja muodon kuvaus kulkee yleensä rinnan niiden erityisten esityskeinojen analyysin kanssa. Tämän vuoksi valokuvan, audiovisuaalisen aineiston ja kirjallisen teoksen analyysia esitellään luvussa, jossa opastetaan erilaisiin teoreettis-metodologisiin viitekehyksiin.