Tapaustutkimus
Jaana Vuori (viittausohje)
Hyvin moni laadullinen tutkimus on tapaustutkimuksen kaltainen, koska siinä tutkittava asia on esimerkki tai näyte jostakin laajemmasta ilmiöstä ja asiasta. Tässä tarkoitan tapaustutkimuksella (case study) vielä erityisempää asetelmaa, jossa tutkimusasetelma rakennetaan yhden tutkittavaa ilmiötä edustavan tapauksen tai pienen, valikoidun tapausten joukon varaan.
Tutkimuksen kohteena – siis tapauksena – voi olla jokin organisaatio (vaikkapa työpaikka, yritys, oppilaitos tai projekti) tai ryhmä (järjestäytynyt ryhmä tai epävirallinen porukka). Tapaus voi olla myös jokin prosessi, kuten silloin kun tutkitaan jonkin asian valmistelua yhteiskunnallista päätöksentekoa varten, projektissa tavoiteltua muutosta tai vaikkapa tapahtunutta ympäristöonnettomuutta ja sen käsittelyä. Joskus tapaus käsittelee yhtä yksilöä; aivan kuten ajatellaan, että lääkärillä tai terapeutilla on potilas- ja asiakastapauksia. Näin ollen eri tutkimusten analysoimat tapaukset voivat olla mittasuhteiltaan hyvin erilaisia.
Se, mikä kulloinkin muodostuu tutkimuksen kohdetapaukseksi, on tutkijan analyyttisen ajattelun tulosta. Tutkija perehtyy tutkittavaa asiaa tai ilmiötä koskevaan kirjallisuuteen ja haarukoi mahdollista aineistoa, ennen kuin hän päätyy valitsemaan sen tapauksen, johon hän lopulta keskittyy. Tapausta on usein syytä myös rajata ja tarkentaa. Jos kohteena on vaikkapa koulumaailma, tutkija päättää, mihin kouluun, mihin luokkaan ja mihin luokkahuoneessa tapahtuvaan toimintaan hän mielenkiintonsa kohdistaa.
Tapaustutkimuksen asetelmat
Tapaustutkimuksessa pyritään saamaan mahdollisimman monipuolinen kuva tapauksesta tutustumalla siihen kokonaisvaltaisesti. Siksi tapaustutkimuksessa yhdistellään useita aineistoja kuten vaikkapa haastatteluja, havainnointia, tilastoja, tapauksesta kertovia asiakirjoja ja mediajuttuja sekä valokuvia.
Tapaustutkimuksen tutkimusasetelma voidaan rakentaa yhden tai useamman tapauksen varaan. Kun tutkimuksen kohteeksi valitaan useampi tapaus, niitä analysoidaan usein vertaillen. Tällöin jo asetelmaa rakennettaessa kannattaa valita sellaisia kohteita, jotka eroavat toisistaan jonkin tutkimuksen kannalta oleellisen tekijän suhteen. Yhtä tapausta puolestaan voidaan analysoida joko rajattua ajankohtaa koskevana poikkileikkaustutkimuksena tai pitkittäistutkimuksena, jolloin huomio kiinnitetään ajalliseen muutokseen. Yhden tapauksen analyysissa voidaan tehdä tapauksen sisäistä vertailua. (Piekkari & Welch 2020.) Erityisen asetelman saa tapaustutkimukseen siitä, jos tutkittavaa ilmiötä analysoidaan kahtena eri ajankohtana, joita erottaa jokin olennainen tapahtuma, joka saa aikaan muutoksen (Erikson & Koistinen 2005, 22).
Tapaustutkimuksessa puhutaan myös niin sanotusta kriittisestä tapauksesta (critical case). Sillä tarkoitetaan sitä, että tutkittava tapaus on valittu huolella aiemman tiedon ja teoreettisen viitekehyksen pohjalta niin, että tapauksen voidaan olettaa kertovan teorian kannalta jotakin erityisen oleellista. Joskus tutkija valitsee tarkoituksella jonkin äärimmäisen tai epätavallisen tapauksen (extreme case). (Erikson & Koistinen 2005, 24.)
Tapausta voidaan tutkia faktanäkökulmasta, miten asiat ovat tai miten ne muuttuvat prosessin kuluessa. Yhtä hyvin tapaustutkimuksen näkökulma voi olla konstruktionistinen, jolloin tutkijan kiinnostuksen kohteena ovat ennen muuta toiminnassa ja siihen liittyvässä vuorovaikutuksessa ilmenevät kulttuuriset merkitykset. Kokemusnäkökulma voisi puolestaan soveltua erityisen hyvin yksilöä tai pientä ryhmää koskevaan tapaustutkimukseen.
Tapaustutkimus voi käyttää hyväkseen hyvin erilaisia analyysin keinoja ja viitekehyksiä. Tässä mielessä tapaustutkimus onkin pikemminkin tutkimusstrategia kuin oma analyyttinen viitekehyksensä, johon liittyisi tiettyjä teoreettisia taustaoletuksia ja käsitteitä.
Tapaus kontekstissaan
Analysoimalla jotakin hyvinkin tarkkaan ajallisesti ja tilallisesti rajattua tapausta voidaan saada hedelmällistä tietoa. Tapauksesta tekee tapauksen se, että se on jollakin lailla rajattu esimerkki tutkittavasta laajemmasta ilmiöstä. Toisin sanoen tutkija pystyy perustelemaan, mitä ilmiötä tapaus edustaa ja mihin kontekstiin se liittyy. (Laine, Bamberg & Jokinen 2007; Ronkainen ym. 2011, 68—69; Piekkari & Welch 2020.) Tapaustutkimuksessa ei pyritä laajoihin yleistyksiin, vaan luotetaan siihen, että tarkka ja havainnollinen kuvaus tutkimuskohteesta tarjoaa mahdollisuuden oppia ilmiöstä uutta ja soveltaa tietoa myös muissa yhteyksissä.
Tapaustutkimuksessa tutkittava tapaus liitetään aina kiinteästi kontekstiinsa eli siihen aikaan ja paikkaan, johon tapaus sijoittuu. Voidaan myös sanoa, että tapaustutkimuksessa tapauksen ja sen kontekstin välinen raja on häilyvä (Laine, Bamberg & Jokinen 2007; 10). Kun esimerkiksi tietyn työpaikan henkilöstölle tehdään kysely tai heitä haastatellaan tavanomaisessa haastattelututkimuksessa, tarvitaan toki kontekstoivaa tietoa kyseisestä työpaikasta, mutta se ei yleensä ole varsinaista aineistoa. Sen sijaan tapaustutkimuksessa henkilöstön ja johdon haastattelut, yrityksessä tehdyt kyselyt ja yritystä koskevat asiakirjat, mahdolliset tutkijan ottamat valokuvat ja videot, tutkijan havainnointipäiväkirja, mediajutut yrityksestä jne. olisivat kaikki tapausta kuvaavaa aineistoa, joita tutkija sitten käyttää tutkimusongelmaansa vastaamiseen.
Voi olla hyödyllistä ajatella tutkimuksen konteksti kaksitasoisena. Sisimpänä on se nimenomainen toimintaympäristö (setting), johon tutkimus sijoittuu ja jota tutkimuksella valotetaan erityisen tarkasti. Siihen kuuluvat esimerkiksi ne toimijat, jotka ovat tapauksen kannalta oleellisia, paikalliset säännöt ja toimintatavat, toiminnan fyysinen ympäristö ja niin edelleen. Sen ympärillä on laajempi toimintaympäristö, joka koostuu vaikkapa poliittisesta ja lainsäädännöllisestä kehyksestä, vakiintuneista toimintatavoista ja institutionaalisista rakenteista sekä kulttuurisista puhetavoista. Tätä laajempaa kontekstia ei tutkimuksessa koskaan voida kuvata kattavasti, vaan niiltä osin, kuin tutkimuskohteen ymmärtäminen vaatii.
Esimerkki kaupunkisuunnittelua koskevasta tapaustutkimuksesta.