Vuorovaikutusaineistot
Anna Vatanen (viittausohje)
Erilaisia vuorovaikutusaineistoja yhdistää se, että niissä on tyypillisesti kyse kahden tai useamman ihmisen välisestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Vuorovaikutustilanteet jaetaan usein karkeasti kahteen tyyppiin: arkivuorovaikutukseen ja institutionaaliseen vuorovaikutukseen.
Arkivuorovaikutusta on esimerkiksi se, kun perheenjäsenet tai ystävykset rupattelevat keskenään vaikkapa aterioidessaan, kotiaskareita tehdessään tai autossa istuessaan. Tyypillisiä ja paljon tutkittuja institutionaalisia vuorovaikutustilanteita ovat taas lääkärin vastaanotot, työpaikkapalaverit, luokkahuonetilanteet ja asioinnit erilaisissa virastoissa tai liikkeissä. Vuorovaikutus tapahtuu tavallisimmin kasvokkain, mutta myös monenlaista teknologiavälitteistä vuorovaikutusta tutkitaan paljon. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi äänipuhelut, videopuhelut tai vaikkapa virtuaalitodellisuudessa ja muissa digitaalisissa ympäristöissä tapahtuva toiminta.
Vuorovaikutusaineistoina (tai vuorovaikutusluonteisina aineistoina) voidaan jossain määrin pitää myös erilaisia sosiaalisesta mediasta tai muualta verkosta kerättyjä tekstipohjaisia aineistoja, esimerkiksi chat-keskusteluja ja keskustelufoorumiketjuja. Näissäkin aineistotyypeissä on keskeistä ihmisten välinen vuorovaikutus. Vuorovaikutusta ei kuitenkaan tapahdu pelkästään ihmisten kesken, vaan myös esimerkiksi ihmisten ja eläinten tai ihmisten ja robottien välillä.
Eri tieteenaloilla on erilaiset teoreettiset lähtökohdat ja perusolettamukset, jotka vaikuttavat siihen, millaisena vuorovaikutus nähdään ja millaisten tutkimuskysymysten pohjalta vuorovaikutusaineistoa lähestytään. Aineiston analysointiin ei ole olemassa vain yhtä parasta tapaa, vaan tieteenteoreettisista lähtökohdista, metodologisista valinnoista ja tutkimuskysymyksistä riippuu, miten aineistoa hyödynnetään. Aineistosta voidaan tutkia vuorovaikutuksen rakentumista, ihmisten toimintaa tai vaikkapa sitä, miten ihmiset jäsentävät todellisuuttaan reflektoinnin kautta. Kukin näistä tutkimusfokuksista voi vaatia aineistolta erilaisia ominaisuuksia ja omat tutkimusmenetelmänsä.
Vuorovaikutusaineistot tuotetaan pääsääntöisesti erilaisia tallennusmenetelmiä käyttämällä. Joskus aineistoja kerätään siten, että vuorovaikutuksesta tallennetaan vain ääni, ja menneinä vuosikymmeninä muuhun ei yleensä ollut mahdollisuuttakaan. Ääninauhoja tutkiessa päästään käsiksi lähinnä siihen, mitä ihmiset sanovat. Puhelinkeskusteluja tutkiessa se riittääkin, eiväthän tilanteen osallistujatkaan havaitse toisistaan kuin äänen. Jos tutkijan kiinnostus kuitenkin kohdistuu myös muihin seikkoihin tilanteessa, kuten osallistujien kehollisuuteen (katseisiin, eleisiin jne.) tai tilan ja esineiden käyttöön, vuorovaikutus tavallisesti videoidaan. Tällöin – kameroiden määrästä ja kuvakulmista toki riippuen – on mahdollista analysoida kaikkia niitä vuorovaikutuksen keinoja, jotka tilanteen osallistujillakin on käytössään. Viime aikoina on yleistynyt usean kameran käyttö samanaikaisesti sekä erilaisten mikrofonien ja esimerkiksi 360°-linssien käyttäminen (ks. McIlvenny & Davidsen 2017). Teknologian kehittyminen tuo mukanaan yhä uusia aineiston tallennustapoja
Vuorovaikutuksen tutkimus kohdistuu tyypillisesti ihmisten välisen toiminnan mikrotasolle. Analyyseissa perehdytään siihen, miten vuorovaikutus rakentuu hetki hetkeltä usein hyvin pienten ja pitkälti tiedostamattomien käytänteiden ja toimintatapojen kautta.
Mitä ja millaista vuorovaikutusta?
Tutkimuksen tavoitteet ovat yhteydessä siihen, millaista aineistoa tuotetaan ja millaisin tutkimusmenetelmin sitä tutkitaan. Esimerkiksi videotallennetun keskustelutilanteen tutkijan kiinnostus voi kohdistua pääasiassa yhteen osallistujaan, jolloin kamerakin seuraa lähinnä häntä, taikka kaikkiin vuorovaikutuksen osallistujiin tasapuolisesti, jolloin pyritään tallentamaan kaikkien osallistujien toiminta suhteessa muihin osallistujiin, tilaan ja materiaaliseen ympäristöön, jossa ollaan. Suhtautuminen vuorovaikutuksen ajalliseen ulottuvuuteen näkyy siinä, millaisia ottoja tallennetaan ja editoidaanko niitä: laajoja toimintakokonaisuuksia tallentamalla päästään käsiksi siihen, miten mikin toiminta suhteutuu sitä edeltävään ja sen jälkeen tulevaan toimintaan, kun taas tiettyjä, etukäteen määriteltyjä toimintoja tutkiva voi kohdistaa tallentamisen pelkästään niihin. (Ks. Harjunpää ym. 2019.)
Aineistot eroavat toisistaan myös siinä, onko niissä esiintyvä vuorovaikutus niin sanotusti luonnollisesti tapahtuvaa vai kokeellisesti tuotettua. Tiukan kahtiajaon sijaan erilaiset aineistot on hedelmällistä nähdä jatkumona, jonka toisessa ääripäässä on luonnostaan, ilman tutkimustakin tapahtuva vuorovaikutus (ja sen naturalistinen havainnointi) ja toisessa täysin kontrolloitu koeasetelma. Ääripäiden väliin sijoittuu esimerkiksi sellainen tutkimuslaboratoriossa tapahtuva vuorovaikutus, jonka sisältöä ei ole etukäteen määritelty, taikka esimerkiksi tilanne, jonka lähtöasetelma on jollain tavalla ennalta määritelty ja vuorovaikutus siten niin sanotusti elisitoitua, vaikkakin sinänsä luonnollisesti tapahtuvaa. Aineistojen erilaisuutta voi havainnollistaa vielä tarkemmin purkamalla jatkumon useaan eri näkökulmaan: keitä vuorovaikutuksen osallistujat ovat, mitä he tekevät, missä vuorovaikutus tapahtuu ja miten sitä nauhoitetaan? (Kendrick 2017.)
Esimerkiksi keskustelunanalyysin piirissä on perinteisesti pidetty ideaalina mahdollisimman luonnollisesti tapahtuvan vuorovaikutuksen tutkimista. Tämä tarkoittaa sellaisten aineistojen suosimista, joissa osallistujat muodostavat muutenkin olemassa olevan ryhmän. Tällaisia ryhmiä syntyy esimerkiksi perheenjäsenistä, ystävistä ja työtovereista. Osallistujat tekevät tilanteessa sitä, mitä he tekisivät ilman tutkimusta ja kameroitakin, ja he ovat paikassa, jossa muutenkin olisivat. Tallennusvälineet eivät vaikuta tilanteen kulkuun, ja nauhoituksen vaikutukset pyritään kaikin tavoin minimoimaan. Käytännössä tutkimuksen tekeminen kuitenkin vaikuttaa ainakin osaan näistä seikoista: osallistujien määrään, siihen, mitä tilanteessa tehdään ja kauanko toiminta kestää. Myös kamera voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset sijoittuvat tilaan ja millaista valaistusta käytetään. (Kendrick 2017.) Kameran roolia aineiston keräämisessä on pohdittu ja analysoitu paljon. Toisinaan esiintyy huolta siitä, miten osallistujat suhtautuvat kameraan ja voidaanko objektiivista aineistoa ylipäätään saada. Tässäkin on kuitenkin kyse tutkimuksen taustalla olevasta tieteenfilosofisesta näkökulmasta. Joissain tutkimusparadigmoissa kameraan suhtaudutaan osana tutkimusympäristöä ja siihen orientoidutaan niin kuin mihin tahansa muuhunkin tilanteessa esiintyvään seikkaan (ks. esim. Mondada 2014 videoinnin prakseologiasta tutkimuksessa).
Keskustelunanalyytikoiden tavoitteena on tutkia mahdollisimman luonnollisia, spontaaneja ja autenttisia vuorovaikutustilanteita. Tämä perustuu ajatukseen, että vuorovaikutukseen tavalla tai toisella puuttuminen voi vaikuttaa tutkittavan ilmiön esiintymiseen. Keskustelunanalyysinkin menetelmällä voidaan kuitenkin tutkia myös tilanteita, jotka ovat jollain lailla järjestettyjä, kunhan tutkija itse on selvillä aineiston laadusta ja tiedostaa vuorovaikutustilanteen luonteen mahdollisen vaikutuksen siihen, mitä tilanteessa tapahtuu. Viime aikoina onkin tehty yhä enemmän tutkimuksia, joiden aineistot ovat tavalla tai toisella järjestetyistä vuorovaikutustilanteista. On esimerkiksi kuvattu toisilleen tuttujen ihmisten vapaata vuorovaikutusta tutkimuslaboratoriossa niin, että ihmisiin on kiinnitetty erilaisia sensoreita ja laitteita, joista saatuja mittaustuloksia (esimerkiksi sydämen syke, hikoilu, katseen kohdistaminen) yhdistetään vuorovaikutuksen laadulliseen analyysiin.
Aineistojen kerääminen, käsittely ja analysointi
Vuorovaikutustilanteen luonteen lisäksi toinen keskeinen vuorovaikutusaineistoja määrittävä tekijä on niiden keräämistapa eli se, miten ja millaisin välinein aineisto on tallennettu. Aineiston keruutapa on yhteydessä siihen, mihin analyysissa on tarkoitus – ja mahdollista – keskittyä. Tutkimuksissa käytettävien aineistojen koot vaihtelevat suuresti. Yksittäistä tutkimusartikkelia tai tutkielmaa tekevä voi tulla toimeen pienelläkin aineistolla, esimerkiksi yhdellä tunnin mittaisella tallenteella. Suurissa tutkimushankkeissa taas saatetaan kerätä ja analysoida jopa satojen tuntien suuruisia aineistokorpuksia. Aineiston tunneissa mitattavaa kokoa tärkeämpi seikka on kuitenkin analysoitavan ilmiön esiintymien määrä käytetyssä aineistossa.
Nauhoitettujen vuorovaikutusaineistojen ominaispiirteitä voi tarkastella myös vertailemalla niitä muihin laadullisessa tutkimuksessa yleisiin aineistotyyppeihin. Haastatteluaineistoissa ihmiset tyypillisesti miettivät ja kuvailevat jälkikäteen esimerkiksi sitä, mitä tietyssä tilanteessa tapahtui. Tämä ei välttämättä anna todellista tai kovin yksityiskohtaista kuvaa tapahtuneesta, koska ihmisen muisti ja havainnointikyky ovat rajallisia. Pelkän havainnointiin ja tilanteessa tehtäviin muistiinpanoihin perustuvan aineiston käyttäminen taas väistämättä madaltaa tutkimuksen yksityiskohtaisuuden tasoa. Monet vuorovaikutuksessa esiintyvät ilmiöt ovat niin hienovaraisia, että ne huomataan ja niiden luonne selviää vasta, kun samaa aineistoa tarkastellaan toistuvasti, mikä on mahdollista ainoastaan vuorovaikutustilanteen nauhoitusten avulla.
Yleisesti ottaen aineiston luonne paljolti siis määrittää sitä, mitä siitä voidaan tutkia ja millä menetelmällä. Keskustelunanalyysin piirissä aineistolta usein vaaditaan mahdollisimman vahvaa autenttisuutta ja esimerkiksi kasvokkaiskeskustelujen videonauhoittamista. Myös vuorovaikutusanalyysissa (interaction analysis; Jordan & Henderson 1995) tutkimukset kohdistuvat videoaineistoihin. Joissain tutkimusperinteissä videoituja aineistoja tarkastellaan muunlaisten aineistojen rinnalla, ja edellä mainittuja haastattelu- ja havainnointiaineiston rajoitteita voidaankin vähentää käyttämällä niitä tallennetun aineiston kanssa rinnan. Esimerkiksi etnografiassa (ks. myös Przybylski 2020), toimintatutkimuksessa (action research; Carr & Kemmis 1986) ja neksusanalyysissä (nexus analysis; Scollon & Scollon 2004) yhdistellään ajallisesti ja paikallisesti pitkällä aikavälillä rakentuneita tai hankittuja erityyppisiä aineistoja kuten videotallenteita, kenttähavaintoja ja erilaisia dokumentteja. Kussakin tutkimusperinteessä on omat konventionsa aineiston analysointiin (ks. luku Teoreettis-metodologiset viitekehykset).
Tutkija kerää aineistonsa usein itse, mutta on myös mahdollista käyttää valmiiksi kerättyä aineistoa erilaisista korpuksista. Monenlaisia vuorovaikutusaineistoja on arkistoitu Kielipankkiin (Avautuu uuteen välilehteen) ja lisäksi esimerkiksi Helsingin yliopiston Keskusteluntutkimuksen arkistoon. On olemassa myös joitain kansainvälisesti avoimesti saatavilla olevia korpuksia, jotka sisältävät vuorovaikutusaineistoja (ks. esim. The Linguistic Data Consortium (Avautuu uuteen välilehteen) ). Joissain arkistoissa säilytetään aineistoista lähinnä metatietoja, joiden avulla aineistoa voi pyytää tutkijoilta käyttöönsä. Joskus myös valmiita, muista syistä tehtyjä nauhoituksia otetaan myöhemmin tutkimuskäyttöön. Tällaisia voivat olla esimerkiksi videotallennetut televisio-ohjelmat tai internetissä erilaisilla alustoilla (esim. YouTube ja TikTok) jaetut videot. Nämä aineistot voivat kuitenkin olla tutkimuksen kannalta rajoittuneita, koska ne on alun perin tehty muusta näkökulmasta ja muuhun tarkoitukseen. Niitä on esimerkiksi voitu rajata ja editoida.
Lähes aina vuorovaikutusaineistot litteroidaan, jotta aineistoon ja sen ilmiöihin pääsee tutkimuksessa paremmin käsiksi. Erilaisia litterointikäytänteitä on useita, ja niiden tarkkuus vaihtelee. Litterointikonventiot liittyvät kullakin tieteenalalla vallitseviin teoreettisiin käsityksiin ja niistä juontuviin metodologisiin käytänteisiin. Litterointia voi pitää jo osana analyysityötä, koska siinä tehdyt valinnat vaikuttavat siihen, millaista tutkimusta aineistosta voidaan tehdä.
Yksityiskohtaisin litterointisysteemi lienee Gail Jeffersonin kehittämä keskustelunanalyyttinen litterointi, joka kohdistuu puheeseen. Videoaineistojen kehollisen toiminnan litterointia ovat kehittäneet useat tutkijat. Keskustelunanalyyttisessa tutkimuksessa on nykyään yleisimmin käytössä Lorenza Mondadan (2019) kehittämä litterointisysteemi (katseiden litteroinnista ks. myös Goodwin 1981 ja Rossano 2012). Monissa muissakin tutkimusperinteissä, kuten välitteisen diskurssin analyysissa (mediated discourse analysis; Norris 2004) on kehitelty litterointisysteemejä, jotka toisivat monenlaiset vuorovaikutuksessa käytetyt resurssit paremmin esiin. Litteraatit eivät siis keskity vain puheeseen vaan myös kehollisuuteen ja esimerkiksi tilaan.
Vuorovaikutusaineistojen käsittelyyn soveltuvia ohjelmistoja on useita, esimerkiksi ELAN, Transana ja NVivo. Niiden avulla aineistoja voi muun muassa litteroida ja annotoida eli merkitä järjestelmällisesti eri ilmiöitä, mikä helpottaa ja nopeuttaa aineiston analysointia.
Ääni- ja videoaineiston keruussa on huomioitava myös erilaiset henkilörekisterisäädökset ja eettiset kysymykset laajemminkin, koska ääni ja kuva ovat niin sanottua tunnisteellista tietoa.