Johdanto: Erityiset analyysitavat

Jaana Vuori (viittausohje)

Lukuaika noin 2 min

Jokaisessa tutkimuksessa tehdään uusia luovia ratkaisuja tutkimusongelmista ja siitä, miten aineistoa analysoidaan. Tästä huolimatta nojataan tutkijoiden aiemmin hankkimaan kokemukseen, teoreettisiin näkökulmiin ja käsitteisiin. Nämä ovat kiteytyneet perinteisiin, joita tässä käsikirjassa nimetään teoreettis-metodologisiksi viitekehyksiksi. Voitaisiin puhua myös menetelmällisistä perinteistä tai lähestymistavoista.

Teoreettis-metodologisilla viitekehyksillä saattaa historiallisesti olla läheinen kytkös joihinkin erityisiin tieteenaloihin, mutta tämä kytkös on nykyisin useimmiten löystynyt ja menetelmiä sovelletaan mitä erilaisemmilla aloilla. Sen sijaan ne ovat aina sidoksissa teoreettisiin ja metodologisiin keskusteluihin (ks. Menetelmiin ja analyysitapoihin liittyvät teoriat), joiden puitteissa on kehitelty usein suuri joukko käsitteitä. Viitekehykset auttavat analyysia tarjoamalla ehdotuksia siitä, millainen on hyvä tutkimusongelma ja mitä keinoja tulkinnassa voidaan käyttää. Ne tarjoavat myös tietoa tyypillisistä aineistoista. Keskusteluilla on keskeisen aseman saavuttaneita teoreetikkoja ja usein heidän itsensä tekemiä klassisia tutkimuksia.

Näille viitekehyksille on annettu nimiä, jotka kuvaavat usein analyysitavan keskeisiä käsitteitä ja ajatuksia tutkittavan todellisuuden luonteesta. Koska menetelmällinen keskustelu on kansainvälistä, ei näitä nimiä ole aina suomennettu.

Luvussa esitellään myös joitakin sellaisia viitekehyksiä. joilla ei ole vakiintunutta nimeä, mutta jotka ovat syntyneet eriytyneissä keskusteluissa esimerkiksi taiteen käyttämistä keinoista ja siitä miten erilaisia kulttuurisia esityksiä voidaan tutkimuksessa tulkita. Näistä puhutaan tässä käsikirjassa paremman ilmaisun puutteessa teoksen sisällön ja muodon analyysina. Kirjallisuuden, kuvataiteen, elokuvan ja muiden kulttuurituotteiden analyysiin on siis syntynyt omia välineen erityisluonnetta korostavia teoreettis-metodologisia suuntauksiaan.

Kaiken kaikkiaan erilaiset teoreettis-metodologiset viitekehykset lainaavat kuitenkin monin tavoin toisiltaan, niin että niistä syntyy risteävien seittien muodostama verkko. Tämän vuoksi tässä käsikirjan luvussa perinteet esitellään melko sattumanvaraisessa järjestyksessä. Kukin luku avaa viitekehyksen tarjoamia käsitteitä ja näkökulmia analyysiin ja ohjaa niin klassikkotekstien, oppikirjojen kuin tutkimusesimerkkien pariin.